Porsche käänsi kelkkansa – uutta 718 Boxsteria ja Caymania saakin myös polttomoottorilla

Porsche kaavaili keskimoottorisporttiensa, eli 718 Boxsterin ja Caymanin seuraavasta sukupolvesta pelkästään täyssähköautoja. Sähkökäyttöisten urheiluautojen markkinat ovat kuitenkin tällä hetkellä niin epävarmat, että saksalaismerkki joutui jo pyörtämään päätöksensä ennen kuin uusi 718-sukupolvi on edes markkinoilla.

Porschen toimitusjohtaja Oliver Blume ilmoitti nyt, että uuttakin 718-mallisarjaa saa myös polttomoottorilla, eli merkki teki hieman vastaavan peliliikkeen kuin Macanin kohdalla, jolle ollaan kehittämässä täydellä höyryllä polttomoottorikäyttöistä vastinetta. 718 Boxsterin ja Caymanin kohdalla asiassa on kuitenkin varsin iso mutta, koska täyssähköisestä voimalinjasta ei olla luopumassa urheiluautoparivaljakon tulevissa perusmalleissa auton kehitystyössä ilmenneistä erilaisista haasteista huolimatta.

Porsche 718 Spyder RS. Kuva: Porsche.

Niiden vuoksi uuden 718:n esittely on venynyt ensi vuodelle, ja myynti saattaa alkaa vasta vuoden 2027 puolella. Oliver Blume ilmoitti kuitenkin jo nyt, että keskimoottorisporttien huippuversioissa turvaudutaan jatkossakin polttomoottoriin. Kyseessä ovat siis seuraajat nykysukupolven Spyder RS – ja GT4 RS -malleille, joita on ylistetty ajajan autoina lähes maasta taivaisiin ja joita monet ostajat ovat hamstranneet, koska niiden luultiin olevan Porschen viimeisiä keskimoottoriautoja polttomoottorilla.

Suosittelemme


Tärkeä osa Spyder RS:n ja GT4 RS:n viehätystä on ollut 911 GT3:sta lainattu nelilitrainen vaparibokseri, joka laulaa kovaa ja korkealta hiukkasuodattimista ja muista nykymääräysten tuomista rajoitteista huolimatta. Seuraajissa ollaan kuitenkin luopumassa tästä voimanlähteestä, ja brittiläisen Autocarin tietojen mukaan autoja vauhdittaa todennäköisesti nykyisestä 911 GTS:stä tuttu T-Hybrid-voimalinja.

Porsche 718 Spyder RS. Kuva: Porsche.

Komponenttien jakaminen 911:n kanssa pienentää tuotekehityskustannuksia, ja tämä voimanlähde on myös helpompi saada täyttämään Euroopan jatkuvasti kiristyvät päästömääräykset. T-Hybridissä käytetään tuplaturbotettua 3,6-litraista bokserikuutosta ja yhtä sähkömoottoria, jotka tuottavat ainakin 911 GTS:ssä 540 hevosvoiman huipputehon ja 609 newtonmetrin maksimiväännön. Se on mukavasti enemmän kuin tuotannosta poistuvan 718 Cayman GT4 RS:n 500 heppaa ja 450 newtonia.



T-Hybrid on myös varsin kompaktin kokoinen, koska se on 110 milliä lyhyempi kuin perusmallisen 911 Carreran bokserikuutonen ilman sähköapua. Manuaalivaihteistoon tätä voimanlähdettä ei kuitenkaan saa yhdistettyä, vaan voimansiirrosta vastaa kahdeksanpykäläinen PDK-kaksoiskytkinvaihteisto. Porsche-fanit kestänevät tämän ratkaisun, koska myöskin Spyder RS:ää ja GT4 RS:ää on saanut pelkästään PDK-laatikolla.

Porsche 718 Cayman GT4 RS. Kuva: Porsche.

Polttomoottorilla ryyditettyjä uusia keskimoottorisportteja ei kuitenkaan kannata odotella markkinoille vähään aikaan, koska uusi 718-mallisarja lanseerataan myyntiin täyssähkömallien voimin ja bensakoneisten huippuversioiden vuoro on vasta myöhemmin. Niiden hintakin lienee huomattavasti suolaisempaa tasoa varsinkin Suomen kaltaisissa päästöpohjaisen autoverotuksen maissa, mutta tämä lienee tulevaisuutta monen muunkin auton kanssa. Peruskäyttöön tarjotaan sähköversioita, kun taas polttomoottorimalleista tulee vain harvojen ja valittujen erikoisherkkua, josta pitää myös maksaa tämän mukaisesti.

Porsche 718 Cayman GT4 RS. Kuva: Porsche.
LähdeCarscoops


Lue lisää