Retroilua ranskalaisittain – Pariisin autonäyttely tuo sähköautoihin sielun menneisyydestä

Euroopan autoteollisuus on kriisissä, mutta ratkaisu saattaakin löytyä retroilusta!

Euroopan autoteollisuus on joutunut yhteen historiansa pahimmista kriiseistä uusien autojen kaupan hiipumisen, jatkuvasti kiristyvien viranomaismääräysten ja kiinalaismerkkien tulvan vuoksi. Kiinalaiset hallitsevat kyllä sähkötekniikan ja tietoviihdejärjestelmät, mutta pitkillä perinteillä ne eivät voi ylpeillä.

Vanhalla mantereella on vihdoinkin ymmärretty, että paras ase sieluttomiksi koettuja kiinalaisia vastaan saattaakin löytyä perinnemerkkien omasta historiasta. Renault on retroillut sähköautomaailmassa jo muutaman vuoden ajan menestyksekkäästi, ja nyt myös Stellantis-konsernin ranskalaishaara seuraa perässä. Pariisin autonäyttelyssä esitellyt herkullisimmat ranskalaistutkielmat ovat kaikki retroautoja, joista osa päätyy myös tuotantoon.

Alpine A310 Vision

Vajaat 10 vuotta sitten esitelty Alpine A110:n moderni tulkinta oli muotoilullisesti todellinen retrotäysosuma, ja samaa voidaan sanoa kevyen keskimoottorisportin ajettavuudesta. Ranskan päästöverot polttomoottorisporteille ovat kuitenkin nykyään niin kovat, että A110:n seuraaja lanseerataan markkinoille täyssähköautona. Siitä on Pariisissa esillä vasta korin päälinjoja havainnollistava ”veistos”, mutta Alpinen osastolla nähdään kuitenkin toisen urheiluautoklassikon retrotulkinta.

Alpine A310 Vision
Alpine A310 Vision. Kuva: Alpine

Se on A310 Vision -konseptiauto, joka kumartaa vahvasti 55 vuotta sitten esitellyn alkuperäisen A310:n suuntaan. Korin päälinjat ja esimerkiksi etuvalojen muodot ovat edelleen tunnistettavissa, ja kolmipuolaisissa vanteissakin on vahvaa retro-otetta. A310 Vision on A110:n tyyliin kaksipaikkainen, kun taas alkuperäisessä A310:ssä oli pieni takapenkki. Sellainen löytyy myös perässä seuraavasta tuotantoversiosta, josta Alpine kertoi ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten. Tuotanto-A310:stä tulee A110:tä GT-henkisempi sähkösportti, josta kehitetään myös avoversio. Toivoa sopii, että tutkielman retrotyyliin ei kajota liiaksi matkalla tuotantoautoksi.

Citroën 2 CV Concept

Pariisin show’n päätähti taitaa monien mielestä olla markkinoille paluun tekevän Citroën 2 CV:n, eli Rättisitikan konseptiversio. Citroën ennakkoherutti tiiserikuvia tutkielmastaan jo kuukausia ennen näyttelyä, ja Pariisissa luomus on vihdoinkin nähtävillä koko komeudessaan. Tai pikemminkin söpöydessään, koska 2 CV Concept on kuin rutistettavan suloinen sarjakuvasankari. Alkuperäisen Rättärin linjat on saatu siirrettyä yllättävänkin sujuvasti nykyaikaan, ja kyseessä ei ole todellakaan mikään tyypillinen sähkömöhkö.

Konsepti on jopa hieman alkuperäispainosta lyhyempi, ja tuotantomallin tavoitepainoksi kerrotaan noin tuhat kiloa. Auto tehdään Euroopan uuden sähköisten miniautojen luokan vaatimusten mukaisesti, jolloin esimerkiksi ajoavustinvaatimukset ovat nykypykäliä höllemmät. Tämä mahdollistaa noin 15 000 euron lähtöhinnan, mikä tarkoittaa myös kompaktia akkukokoa pahimpiin kilpailijoihin kuuluvan Renault Twingo E-Techin malliin. Tuotantomallin esittelyä lupaillaan vuoden 2028 Pariisin autonäyttelyyn, jolloin alkuperäisen Rättärin lanseerauksesta samassa paikassa tulee kuluneeksi tasan 80 vuotta.

Citroën 2CV Concept
Citroën 2CV Concept. Kuva: Citroën.

Vaikka kyseessä on budjettiauto, tuotantoversiokin saa tutkielman ja alkuperäispainoksen kaltaisen käsin avattavan kangaskaton. Niskatuettomat istuimet ja sisustaan ripustetut ”jouluvalot” jäävät sen sijaan vain konseptin erikoisuudentavoitteluksi. Pariisissa on muuten esillä myös Fourgonnette-pakuversiosta inspiraationsa saanut Rättäri-konsepti, mutta sen tuotantomahdollisuuksista ei ole vielä varmuutta.

Citroën 2CV Fourgonnette Concept
Citroën 2CV Fourgonnette Concept. Kuva: Citroën.

Peugeot E-T16 Concept

Peugeot tuo ensi vuonna markkinoille täyssähköisen 208:n uuden sukupolven, josta on saatu jo ideatason esimakua Polygon-konseptiauton ja neliskulmaisen Hypersquare-ratin myötä. Pariisissa vuorossa on astetta konkreettisempi tutkielma, eli E-T16 Conceptiksi nimetty kunnianosoitus 1980-luvun 205 T16:lle, joka toimi leijonamerkin B-ryhmän rallitykkinä. Harmaa väri, vanteiden design ja lokasuojien pullistukset vievät ajatukset 205 T16:n siviiliversion suuntaan, ja mukana on monia muitakin 205:stä tuttuja elementtejä.

Peugeot E-T16 Concept
Peugeot E-T16 Concept. Kuva: Peugeot.

Niihin kuuluvat takavalojen design, sivuikkunalinja C-pilarin koristeineen ja 1980-luvun Pösöjen maskien vaakasuuntaisista rivoista inspiraationsa saaneet päiväajovaloviirut keulalla. Tulevan tuotanto-208:n kattolinjaa voi jo hahmotella konseptista, mutta tuotantoautossa on nykyisen 208:n tyyliin aina neljä ovea. E-T16 Concept on melko suora vastaus Renault 5 Turbo 3E:lle, mutta Pösöä ei taida kannattaa odotella tuotantoon. Se on harmi, koska kolmella sähkömoottorilla ryyditettyä retrotykkiä kehutaan 816 hevosvoiman voimavarojensa myötä kaikkien aikojen tehokkaimmaksi Peugeotiksi. Käytännön suorituskykyäkin on selvästi mietitty, ja niinpä autolla pitäisi pystyä ajamaan kolme peräkkäistä kierrosta Nürburgringin Nordschleifella ilman tehon laskua.

Peugeot RCZ Vision

Peugeotin nykymallisto on suorastaan virkamiesmäisen tylsä täyssähköistä E-208 GTi:tä lukuun ottamatta, ja leijonamerkin edustajat myöntävät itsekin, että viimeinen tunnepitoinen Pösö oli yli 10 vuotta sitten tuotannosta poistunut kuplakatto-coupé RCZ. Peugeotilla on muutenkin upeat coupé-perinteet, mutta nykyään sellaista on turha hakea ranskalaisten mallistosta. Asia saattaa kuitenkin muuttua, jos Pariisissa esitelty RCZ Vision -tutkielma saa tarpeeksi positiivisen vastaanoton. Se on kuulemma suunniteltu mahdollinen tuotantomalli mielessä, ja niinpä auton pitäisi olla alkuperäisen RCZ:n mieleen tuovasta kuplakatosta huolimatta aidosti nelipaikkainen.

Peugeot RCZ Vision
Peugeot RCZ Vision. Kuva: Peugeot.

Peugeotin tulevaa Feline Future -muotokieltä edustavat puolestaan E-T16 Conceptin kaltaiset vaakasuuntaiset viiruvalot sekä edessä että takana, kun taas tulevasta teknologiasta vihjaa neliömäinen Hypersquare-”ohjauspyörä” steer by wire -ohjauksineen. Tutkielma on tehty Stellantiksen uudelle STLA One -perusrakenteelle, ja sähköauton matala olomuoto on saatu aikaan Porsche Taycanin tapaisella akkujen sijoittelulla, joka tarjoaa matkustajien jaloille omat lokeronsa. Konseptin 1000 voltin sähköjärjestelmä, solid state -akut ja 500 hevosvoiman teho ovat vasta tulevaisuuden utopiaa, mutta ainakin RCZ Visionin muotoiluelementtejä nähdään lähivuosien Pösöissä. Toivoa sopii, että sama koskisi myös kaksiovista coupé-koria.

Renault 8 Gordini Concept

Sinisorsana Suomessa tunnettu takamoottorinen Renault 8 Gordini oli 1960- ja 1970-luvuilla hyvin suosittu kilpa-auto, jonka ratissa esimerkiksi Markku Alén aloitteli ralliuraansa. Gordini-versio nähtiin vielä etuvetoisesta 12:sta, mutta sen jälkeen Rellun sporttimallit tunnettiin Alpine- ja Renault Sport -tunnuksilla. Renault on viime vuosina innostunut retroilemaan sähköautomallistonsa suhteen oikein kunnolla, ja nyt myös vanhasta ”Sinisorsasta” on kehitetty sähköinen uudelleentulkinta. Se on neliovisesta esikuvastaan poiketen kaksipaikkainen kuvitteellinen ralli-coupé, josta voi tulla jopa pienenä eränä valmistettava tuotantoversio.

Renault 8 Gordini Concept
Renault 8 Gordini Concept. Kuva: Renault.

Uuden 8 Gordini Conceptin kulmikas perusmuoto ja keulan pyöreät nelivalot tuovat välittömästi alkuperäispainoksen mieleen, ja sama koskee myös valkoisilla tuplaraidoilla höystettyä sinistä väritystä. Futurismia edustavat puolestaan osittain näkymättömät takavalot, jollaiset voidaan nähdä myös jossakin tulevassa tuotanto-Renaultissa. Konseptiauton pohjana saattaa toimia takavetoinen 5 Turbo 3E, koska Gordinikin vetää tai oikeammin työntää takaa. Sen yksi sähkömoottori tuottaa Turbo 3E:stä poiketen ”vain” 270 hevosvoimaa, joka olisi kuitenkin ollut huima luku alkuperäisen 8 Gordinin aikoina.

Renault E-Space Concept

Vuonna 1984 debytoinut Renault Espace oli eurooppalainen tila-autopioneeri, jonka menestystarina kantoi vielä uuden vuosituhannen puolelle. 2010-luvulla tila-autot alkoivat kuitenkin olla epätrendikkäitä katumaasturien rinnalla, joten Espacestakin tuli reilut 10 vuotta sitten eräänlainen puoli-crossover. Lopullisesti mallin perintö onnistuttiin pilaamaan nykyisessä Espacessa, joka on omaleimaisen tila-auton sijasta Austral-katumaasturin venytetty painos ilman persoonallisuuden häivääkään.

Renault E-Space Concept
Renault E-Space Concept. Kuva: Renault.

Parempaa saattaa kuitenkin olla taas luvassa, mikäli Renaultin tulevaisuudenvisioita on uskominen. Yksi Pariisin näyttelyn konseptitähdistä on E-Space, eli suorastaan nerokkaasti nimetty täyssähköisen Espacen tutkielma. Se tarkoittaa myös muotojen osalta paluuta juurille, koska korin peruslinjoissa ja taaksepäin kallistetussa keulassa on vahvoja kaikuja ensimmäisestä Espacesta. Takimmaiseen kattopilariin on puolestaan otettu vaikutteita vuonna 1991 esitellystä toisen sukupolven Espacesta. Konseptissa on vain kaksi penkkiriviä, ja sen tuotantoversio saatetaan tehdä Renaultin kompaktiautojen seuraavan perusrakenteen varaan. Se mahdollistaa täyssähkömallien lisäksi myös polttomoottorin käytön toimintamatkan kasvattajana.

Lue lisää: Renault.fi

Lue lisää
Mainosspot_imgspot_img
LUE MYÖS