Nykyinen Audi RS 6 poistuu kohta tuotannosta – superfarmari teki silti kaikkien aikojen myyntiennätyksen

Nykyinen Audi RS 6 Avant esiteltiin kuutisen vuotta sitten viimeiseksi jääneessä Frankfurtin autonäyttelyssä, ja superfarmari siirtyy pikapuoliin seuraavaan sukupolveensa markkinoille jo lanseeratun uuden A6 Avantin vanavedessä. Vaikka nykyinen RS 6 on iältään melkoinen automaailman nestori, Audin tehofarkku on käynyt tänä vuonna paremmin kaupaksi kuin koskaan aiemmin.

Yleensä automallin kysyntä pienenee huomattavasti elinkaaren loppusuoralla, mutta RS 6 Avant muodostaa poikkeuksen tähän sääntöön. Audin edustajat kertoivat saksalaiselle Automobilwochelle, että RS 6 teki tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaikkien aikojen myyntiennätyksensä. Ingolstadtin rinkulamerkin myynnistä ja markkinoinnista vastaava tiedottaja Alina Sevsen totesi saksalaisjulkaisulle, että RS 6:n suosio on antanut lisäbuustia koko Audi Sportin mallistolle. Sporttidivisioonan tilauskanta oli kuulemma kasvanut tämän vuoden puolessavälissä 41 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Audi RS 6 Avant GT
Kuva: Audi

Audi Sport vastaa ainoastaan RS-malleista, kun taas pykälää miedommat S-versiot lasketaan merkin perusvalikoimaan. Tämä on toisin kuin arkkivihollisiin kuuluvilla BMW:llä ja Mercedes-Benzillä, jotka niputtavat edullisemmat sporttimallinsa samaan kasaan täysiveristen M- ja AMG-autojen kanssa. Tämä tekee Audi Sportin ja RS 6:n menestyksestä vieläkin huomattavamman erityisesti jo elinkaarensa loppusuoralla olevalle autolle.

Nykyistä RS 6:ta on saanut pelkästään Avant-farmariversiona, kun taas luiskaperäistä sisarmallia on myyty RS 7 Sportbackin nimellä. RS 6:n suosioon voidaan hakea monia syitä. Yksi niistä löytyy varmasti kilpailijoiden mallistosta, koska Mercedes-AMG ei ole vieläkään saanut aikaiseksi uutta E 63:a nykyisen E-luokan pohjalta. Uutta BMW M5:tä saa puolestaan jälleen farmarina pitkän tauon jälkeen, mutta baijerilaisen yli 2,5 tonnin omamassa ja siihen osasyynä oleva hybriditekniikka ovat karkottaneet potentiaalisia ostajia perinneosastoa edustavasta tuplaturbo-V8:sta huolimatta.

Suosittelemme


Audi RS 6 Avant GT
Kuva: Audi

Audikin on jo vahvistanut seuraavan RS 6:n olevan pistokehybridi, joten osa asiakkaista on luultavasti halunnut tilata vielä kevyemmän ja vähemmän monimutkaisen nykymallin vaikka siinäkin on mukana jo kevythybriditekniikkaa. C9-koodilla tunnetun seuraajan polttomoottorin sylinteriluvusta ei ole vielä täyttä varmuutta. Autossa saatetaan käyttää nykymallista tuttua nelilitraista tuplaturbokasia sähkömoottorin parina, jolloin voimalinja olisi vastaava kuin esimerkiksi Porsche Panamera Turbo S E-Hybridissä. Toisaalta huhuja on liikkunut myös tupla-ahdetusta V6:sta hybriditekniikan parina, kuten pikapuoliin esiteltävässä RS 5 Avantissa.

Audi RS 6 Avant GT
Kuva: Audi


Lue lisää