1960-luku oli agenttileffojen ja samassa aihepiirissä pyörineiden TV-sarjojen kulta-aikaa. James Bond ja vähemmän tunnetut kollegansa jahtasivat pahiksia usein suihkuseurapiirien suosimissa paikoissa, ja autokalustonkin piti tietysti sopia tähän miljööseen.
1960-luvun tyylikkään agentin alle ei voisi kuvitella juuri sopivampaa menopeliä kuin klassinen gran turismo, jolla ehti vaikkapa Genevessä nautitulta aamiaiselta vielä mukavasti illalliselle Monte Carlon kasinolle. Kaikki tietävät James Bondin Aston Martin DB5:n, mutta myös nämä viisi autoa olisivat kelvanneet mainiosti samaan tehtävään.
Facel Vega Facel II
Amerikkalaisen veekasivoiman ja eurooppalaisen eleganssin yhdistelmässä on jotakin selittämättömän kiehtovaa. Pariisissa päämajaansa pitänyt Facel Vega luotti tähän reseptiin noin 10 vuoden ajan, kunnes lappu jouduttiin laittamaan luukulle vuonna 1964. 1950-luvun puolella valmistetussa FV:ssä teho ja ajo-ominaisuudet eivät oikein kohdanneet, ja Chryslerin voimamoottorilla ladattu ranskalaiskaunotar koitui esimerkiksi Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen Albert Camusin kohtaloksi hänen istuessaan kustantajansa kuljettamassa autossa.
Vuonna 1961 Pariisin autonäyttelyssä esitellyssä seuraajassa, eli Facel II:ssa potkua oli vieläkin enemmän. Chryslerin 6,3-litraisella myllyllä varustettu gran turismo ylsi ranskalaisen Pont-a-Moussonin nelipykäläisellä manuaalilla varustettuna yli 240 km/h:n huippuihin, ja kiihtyvyyden osalta taakse jäivät esimerkiksi Ferrari 250 GT sekä Mercedes-Benz 300 SL. Auto oli myös elegantti kuin ranskalainen iltapuku. Sisustakin oli yksi autohistorian upeimpia, vaikka kojelaudan ootrattu puu olikin todellisuudessa vain maalattua peltiä. Facel Vega veti julkkiksia puoleensa kuin kärpäspaperi, ja omistajien joukkoon kuuluivat mm. Pablo Picasso, Ringo Starr ja Frank Sinatra.
Suosittelemme
Ferrari 250 GT Lusso
Ferrari valmisti 1960-luvulla upeita urheiluautoja, joilla monilla myös kilpailtiin Le Mansia myöten. Vuosikymmenen tyylikkäin Ferrari on kuitenkin monien mielestä luksushenkisempi 250 GT Lusso, jonka lisänimikin merkitsee luksusta italiaksi. Tätä autoa vauhditti monesta muusta Ferrarista tuttu Colombo-V12, joka tuotti 240 hevosvoimaa ja siivitti Lusson myös 240 km/h:n huippunopeuteen. Monille ostajille tärkeämpää olivat kuitenkin Lusson veistokselliset linjat, jotka olivat peräisin Pininfarinan kynästä.
Korit valmistuivat puolestaan Carrozzeria Scagliettilla ennen kuin tekniikka ja muut osat ruuvattiin kiinni Maranellon tehtaalla. Prosessi oli sama kuin muissakin aikansa Ferrareissa, mutta Lusso oli ensimmäinen merkkinsä edustaja, jonka korimuotoihin oli integroitu huomaamaton spoileri. Tavallista edemmäksi sijoitettu moottori mahdollisti sporttisempia Ferrareita runsaammat sisätilat, ja tavaratilakin oli suorastaan reilun kokoinen, koska autoon ei oltu edes yritetty sovittaa takapenkkiä. Myös Lusson ratin takana nähtiin usein jet setiä, ja auton omistajiin kuului esimerkiksi Steve McQueen. Hän tosin myi autonsa kyllästyttyään sen savuttavaan koneeseen.
Fiat Dino Coupé
Moni saattaa nyt kysyä, että mitä ihmettä Fiat tekee tällä listalla. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään tahansa pompannappi, vaan yksi kaikkien aikojen kauneimmista coupéista, jota vauhdittaa Ferrarin moottori. Myös nimi on peräisin samasta suunnasta, eli Enzo Ferrarin nuorena kuolleelta Alfredino-pojalta. Ferrarin piti saada 1960-luvulla luokiteltua uusi V6-moottori Formula 2 -kilpureita varten, mutta Maranellon merkin omat tuotantomäärät eivät riittäneet tähän tarkoitukseen. Niinpä samaa moottoria käytettiin Ferrarin oman Dinon lisäksi myös Fiatin kuvankauniissa nelipaikkaisessa coupéssa ja kahden istuttavassa Spiderissa. Jälkimmäisen muotoilu on Pininfarinan käsialaa, kun taas Coupén designista vastasi Bertone. Ainakin allekirjoittaneen silmiin Coupé on näistä kahdesta huomattavasti kauniimpi auto, vaikka Spiderista maksetaankin korkeampia summia.
Vuonna 1966 esitellyn Dinon kaksilitrainen V6 muuttui vuosikymmenen loppupuolella 2,4-litraiseksi, mutta muotoiluun ei juuri koskettu vanteiden ja maskin pieniä muutoksia lukuun ottamatta. Dino Coupélla on muuten oma roolinsa myös The Italian Job -leffan legendaarisessa aloituskohtauksessa, jossa oranssi Lamborghini Miura kiitää kohti Italiaa Alppien solateitä pitkin. Dinon rooliksi jäi tosin mafiapomon auto. Suomessakin nähtiin uutena ainakin yksi Dino Coupé, koska lehtikeisari Urpo Lahtinen osti Ferrariksi kutsumansa auton suoraan Helsingin autonäyttelyn parrasvaloista.
Iso Grifo
Iso Grifo edustaa Facel Vegan kanssa samaa kategoriaa, eli amerikkalaisen tekniikan ja eurooppalaisen designin liittoa. Merkin syntyperä ei ole jaloin mahdollinen, koska Ison perustanut Renzo Rivolta nousi Italiassa menestykseen jääkaappien ja skootterien valmistajana. Lisäksi firman tarjontaan kuului Isetta-kääpiöauto, jota BMW valmisti myöhemmin lisenssillä. Näiden laitteiden tuottamat voitot antoivat kuitenkin Renzo Rivoltalle mahdollisuuden nousta urheilu- ja luksusautojen valmistajaksi, jonka gran turismojen oli tarkoitus haastaa Ferrari, Maserati ja kumppanit.
Tässä onnistui parhaiten vuonna 1965 esitelty Grifo, jonka muotoilusta vastasi Bertonella työskennellyt Giorgetto Giugiaro. Tekniikkapuolen guruna hääri puolestaan Giotto Bizzarrini, joka oli vaikuttanut mm. Ferrarilla. Tästä huolimatta Grifon keulalta ei löytynyt italialaista ylänokkaihmettä, vaan voimanlähteinä palvelivat Chevroletin luotettavat pikkulohkokasit. Myöhemmin Grifoon sai myös 7,4-litraisen isolohkon, ja tuotannon loppuvaiheessa veekasit vaihtuivat Fordin tuotoksiin. Gran turismojen glamourintäyteinen aika päättyi Isolla lopullisesti vuonna 1974, jolloin firma meni konkurssiin pitkälti edellisvuoden öljykriisin vuoksi.
Maserati Ghibli
Maseratin mallistosta on löytynyt aikojen saatossa kolme eri Ghibliä, ja maanläheisimmillään Ghibli oli vuodesta 2013 alkaen valmistettu sedan, johon sai jopa dieselmoottorin. Sellaista ei olisi voinut kuvitellakaan alkuperäiseen Ghibliin, eli marraskuussa 1966 Torinon autonäyttelyssä vielä konseptina esiteltyyn kaksipaikkaiseen sporttiin. Se sai niin positiivisen vastaanoton, että ensimmäiset asiakasautot päästiin luovuttamaan jo seuraavan vuoden maaliskuussa. Ghiblin kiilamaiset muodot olivat Iso Grifon tavoin peräisin Giorgetto Giugiaron kynästä, joka piirsi auton työskennellessään Ghialla.
Umpikattoisen Coupén rinnalle tuli avomallinen Spyder vuonna 1969. Rättikatto ei tässä tapauksessa pilannut linjoja, koska se taittui täysin piiloon oman kantensa alle. Ghibli ei pelkästään näyttänyt syötävän hyvältä, vaan se myös kuulosti vähintään yhtä herkulliselta. Tässä tapauksessa konepellin alta ei kantautunut V12:n kumu, vaan Ghiblin kulusta vastasi Maseratin oma 4,7- tai 4,9-litrainen V8. Ghibli SS:ssä mylly tuotti jo 335 hevosvoimaa, joiden turvin salainen agentti olisi taatusti päässyt karkuun vainoajiltaan. Auton huippunopeus oli nimittäin peräti 280 km/h, johon yltävät muut tuotantoautot saatiin noina aikoina laskea yhden käden sormilla.
