Brittiläinen Morgan olisi varmasti kärkisijoilla kamppailtaessa maailman vanhoillisimman autonvalmistajan tittelistä. Firma tekee edelleen kaksipaikkaisia sportteja 1930-luvulta periytyneellä tyylillä, mutta autojen tekniikka on usein paljon ulkoasua modernimpaa.
Vuodesta 2019 valmistetun Plus Sixin saappaisiin astuu pikapuoliin uusi malli, jonka mainostetaan olevan läpikotaisin moderni vanhan koulukunnan mukaisesta ulkoasusta huolimatta. Morgan ilmoitti Plus Sixin tuotannosta poistumis03esta jo viime vuonna, ja seuraajan esittelyä lupailtiin tälle vuodelle. Auton debyytti koittaa kevään aikana, mutta brittifirman uudesta lippulaivamallista julkaistiin jo nyt ensimmäiset viralliset tiiserikuvat vielä naamiointiteipin peittämänä.

Uutuuden nimeä ei ole vielä kerrottu, mutta auton pitäisi olla heti tunnistettavissa Morganiksi entistä modernimmasta ja aerodynaamisemmasta ulkoasusta huolimatta. Modernius ja aerodynaamisuus on kuitenkin tämän auton kohdalla hyvin suhteellista, koska perusmuodot ovat edelleen samat kuin jo vuosikymmeniä sitten. Morganin keulaa koristaa tuttuun tyyliin pyöreiden ajovalojen reunustama ”hevosenkenkämaski”, ja lokasuojatkin ovat perinteiden velvoittamana erillistä mallia.
Myös pyöreät sivupeilit edustavat menneiden aikojen tyyliä, ja matalan tuulilasin alareunaan on sijoitettu peräti kolme pyyhintä. Takapäästä erottuvat Plus Sixin kaltaiset tuplaputket ja lokasuojiin kiinnitetyt takavalot, mutta takapuskuria on modernisoitu erityisesti alareunansa osalta. Kuvien autossa on ilmeisesti irrotettava kovakatto, mutta vakiona uutuus lienee edeltäjiensä tavoin klassinen kangaskattoinen brittiroadster.

Morganin uusi lippulaiva on tehty CXV-nimisen pohjalevyn varaan, joka on kuulemma edistynyt kehitysversio brittifirman jo jonkin aikaa käyttämästä alumiinirakenteesta. Uuden pohjalevyn pitäisi olla entistä kevyempi sekä jäykempi, ja sen luvataan mahdollistavan myös uusien teknisten ratkaisujen hyödyntäminen suorituskyvyn ja ajonautinnon kohentamiseksi.
Suosittelemme
Morganin edustajat kertoivat, että uutuuden voimanlähteenä toimii Plus Sixin tavoin BMW;n valmistama turboahdettu kuutonen. Moottorin tarkasta tyypistä ei ole vielä tietoa, mutta edeltäjää vauhditti kolmelitrainen ahdettu mylly baijerilaisten valikoimasta. Sen tuottamat 340 hevosvoimaa ja 500 newtonmetriä ohjattiin takapyörille kahdeksanpykäläisen automaatin kautta. Plus Six kiihtyi nollasta sataan 4,2 sekunnissa ja ylsi 267 km/h:n huippunopeuteen, joten suorituskyky oli kaikkea muuta kuin museoautotasoa.