Moderni Porsche 911 klassiseen kisatyyliin – Rezvani tuo Carrera T:hen tai Turbo S:ään vanhan 935:n henkeä

Porsche 911 on pysynyt sen verran tunnistettavana mallisarjan yli 60-vuotisen taipaleen aikana, että uudenkin 911:n pohjalta on helppo tehdä erilaisia retrotulkintoja. Yksi niistä on kalifornialaisen Rezvanin RR1.

Rezvani ehti esitellä RR1:nsä jo kertaalleen, kunnes auto päätettiin muotoilla uudestaan retrohenkisempään suuntaan. Uusi yritys on nyt valmiina, ja ensimmäisten asiakasautojen luovutuksia kaavaillaan tulevalle kesälle. Rezvani on antanut luomuksestaan varsin niukasti tietoja, mutta RR1 perustuu joka tapauksessa Porsche 911:n viimeisimpään 992-sukupolveen.

Rezvani RR1
Kuva: Rezvani

Auto on saanut vahvasti retrohenkisen hiilikuitukorin, joka on muotoiltu muistuttamaan 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa kilparadoilla nähtyä Porsche 935:tä sekä 1970-luvun legendaarisia Kremer-kilpureita. Vaikka Rezvani RR1 kumartaa vahvasti historiallisten esikuviensa suuntaan, auto tarjoaa kuitenkin tämän päivän mukavuusvarusteita, suorituskykyä ja turvallisuutta.

RR1:n kori on pitkälti hiilikuitua ovia lukuun ottamatta, ja ajovalot on sovitettu retrotyylin vuoksi pystympään kuin moderneissa 911-malleissa. Lisäksi Rezvanin reseptiin kuuluvat ilma-aukoilla varustetut etulokasuojat, tyylitelty takasiipi sekä edessä 20- ja takana 21-tuumaiset vanteet. Autoa saa kahtena eri versiona, eli RR1 600:na ja RR1 750:nä. Ensin mainittua mainostetaan entusiastin valinnaksi, joka on tehty Carrera T:n pohjalta. Tuplaturbotetun kolmelitraisen bokserikuutosen tuottamat 608 hevosvoimaa ohjataan tässä versiossa pelkästään takapyörille, ja vaihteistona palvelee joko kuusi- tai seitsemänpykäläinen manuaali tai PDK-kaksoiskytkinautomaatti.

Rezvani RR1
Kuva: Rezvani

RR1 750 on taas tehty 911 Turbo S:n pohjalta, joten voimanlähteenä palvelee 3,8-litrainen tupla-ahdettu bokserikuutonen joka luovuttaa Rezvanin käsittelyn jälkeen 760 heppaa. Tässä versiossa on aina PDK-vaihteisto ja neliveto, jonka turvin auton pitäisi kiihtyä 60 mailin tuntinopeuteen (96 km/h) huimalta kuulostavassa tasan kahdessa sekunnissa.

Suosittelemme


Molempia malleja saa joko katu- tai rata-alustalla, ja tarjolla on monia muitakin lisävarusteita. Niiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi keskimutterivanteet, tehokkaampi jäähdytysjärjestelmä ja Brembon jarrut. Rezvani tarjoaa autoon myös turvakaarta, monipistevöitä sekä kevyitä polykarbonaattilaseja. Yksilöintipuolta edustavat räätälintyönä tehdyt vaihdekepinnupit sekä monenlaiset erikoismaalaukset asiakkaan toiveiden mukaan.

Rezvani RR1
Kuva: Rezvani

RR1:n tuotanto rajataan vain 50 yksilöön, ja Rezvani ottaa jo tilauksia vastaan nettisivujensa kautta. Viiden ensimmäisen auton lähtöhinta on 195 000 dollaria, mutta tässä summassa ei ole vielä mukana lähtökohtana toimivan Porsche 911:n hintaa. Myöhemmin taksat kuulemma vielä nousevat, joten kiinnostuneiden kannattaa toimia nopeasti vaikka kyseessä ei ole todellakaan mikään halpa hupi.

Rezvani RR1
Kuva: Rezvani
Rezvani RR1
Kuva: Rezvani
LähdeCarscoops


Lue lisää