Miljoona kilometriä samalla diesel-Mersulla on tuonut saksalaismiehelle reilun 100 000 euron kustannukset 25 vuoden aikana

Saksalainen Michael Nickl on ollut Mersulla töissä jo 30 vuotta. Mies halusi ostaa vuoden 1992 alussa uuden auton työnantajaltaan, mutta hän joutui tuolloin maksamaan vielä opintolainaansa takaisin. Niinpä budjetti venyi vain karvalakkimalliseen 200 D:hen, joka edustaa lähes legendaariseen maineeseen noussutta W124-korimallia.

Auton väri on perushintaan tarjolla ollut sininen, ja sisusta on vaaleanharmaata kangasta. Lisävarustelistalta ruksittiin sentään sähkökattoluukku, keskikyynärnoja, keskuslukitus, radio ja takaniskatuet. Moottori on ikiliikkujana tunnettu perusmallin nakuttaja, eli 75-heppainen nelosdiesel ilman minkäänlaista ahdinta. Niinpä vääntölukemakin jää vain 126 newtoniin, mutta kulutus on toisaalta varsin kohtuulliset kuusi litraa satasella.

Nickl aikoi myydä auton vuoden päästä eteenpäin hyvällä voitolla, koska hän oli saanut sen tavallista edullisempaan työntekijähintaan. Dieselautojen hinnat romahtivat kuitenkin juuri tuolloin Saksan markkinoilla, koska ensimmäiset epäilykset päästöhiukkasten terveydelle haitallisista vaikutuksista tulivat julkisuuteen. Niinpä mies päätti pitää Mersunsa, ja auto on palvellut omistajaansa hienosti jo neljännesvuosisadan ajan.

Suosittelemme

Meno on ollut luotettavaa ruosteongelmia lukuun ottamatta, ja lisäksi Mersulla on ajettu kertaalleen toisen auton perään. Tämän takia keulan osia piti vaihtaa, ja lisäksi uusiksi on mennyt mm. kytkin, jarrut, laturi sekä vesipumppu. Kyse on siis normaalista kulutusosista, mutta toki auton ylläpito- ja polttoainekulut ovat syöneet muhkean loven lompakkoon vuosien mittaan.

Mersun ylläpitokulut viimeisten 25 vuoden ajalta ovat vajaat 59 tuhatta euroa, kun taas dieseliin on mennyt vajaat 54 tuhatta. Michael Nickl on siis pitänyt menoistaan tarkkaa kirjaa perisaksalaiseen tapaan, mutta hän ei ole mikään autofriikki. Diesel-Mersu on toiminut vain kulkupelinä paikasta A paikkaan B, ja niinpä autoa ei ole vaivauduttu pesemäänkään kovin usein. Nokivasara vaikuttaa silti olevan mukavasti ryhdissään neljännesvuosisadan ja miljoonan kilometrin jälkeen, mikä ei taitaisi enää onnistua monelta nykyautolta.

LähdeCarscoops

Lue lisää