Mercedes-Benz EQC oli Stuttgartin tähtimerkin ensimmäinen EQ-brändätty sähköauto, jonka tuotanto lopetettiin jo vuonna 2023 vain noin neljän vuoden valmistusajan jälkeen. Seuraajaa on saatu odotella näihin päiviin saakka, mutta nyt se on jo aivan nurkan takana.
Mercedes on luopumassa täyssähköautojensa EQ-alkuisista mallinimistä, ja sama koskee myös sähköautojen puikulaperunamaisia muotoja. Tarkoituksena on tuoda sähkömallien tyyli lähemmäksi perinteisiä polttomoottori-Mersuja myyntilukemien kohentamiseksi, ja EQC:n seuraaja toimii hyvänä esimerkkinä tästä. Auto asemoidaan polttomoottorikäyttöisen GLC:n sisarmalliksi, joten uutuuden nimeksi tulee GLC with EQ Technology.

Vastaava mallimerkintä nähtiin jo ikonisen G-luokan täyssähköversiossa, joka on tehty samoihin kuoriin kuin perinteinen polttomoottorimaasturi. Uusi sähkö-GLC saa sen sijaan täysin oman korin, jonka tyyli on kuitenkin hyvin lähellä polttomoottori-GLC:tä. Mercedeksen nyt julkaisemissa ensimmäisissä virallisissa kuvissa uutuus on vielä naamioteipin peitossa, mutta melko konservatiiviset perusmuodot erottuvat silti jo hyvin.
Sähkö-GLC:tä mainostetaan täysin uudeksi autoksi, jota saa sekä taka- että nelivetoisena. 4Matic-versioistakin saa kuitenkin etuvedon pois pelistä Disconnect Unit -nimisen yksikön avulla taloudellisuuden kohentamiseksi. Takasähkömoottori on Mercedeksen omaa käsialaa, ja sen yhteydessä on kaksipykäläinen vaihteisto. Sekä etu- että takamoottorissa hyödynnetään piikarbidi-inverttereitä, ja sähköjärjestelmä on 800-volttinen. Tämä mahdollistaa reilun 320 kilowatin lataustehon, joka pystytään jopa ylittämään jatkuvasti isoakkuisimmassa mallissa.

GLC:ssä vakiovarusteena oleva lämpöpumppu ottaa puolestaan energiaa sähkövoimalinjasta, akun hukkalämmöstä sekä ympäröivästä ilmasta. Mersun sisätilat lämpiävät noin kolmanneksella siitä energiamäärästä, jota tavallisella sähkölämmittimellä varustettu auto vaatii. Lisäksi lämpöpumppu esivalmistelee akun optimaaliseen lämpötilaan nopean lataamisen takaamiseksi kaikissa olosuhteissa.
Suosittelemme
Autossa on myös uusi jarrujärjestelmä joka yhdistää eri komponentit entistä pienempään ja kevyempään moduuliin. Ruotsin Arjeplogissa talvitesteissä napattujen virallisten kuvien perusteella itse autokin vaikuttaa huomattavasti kevyemmältä kuin möhkälemäiset EQE- ja EQS-isoveljet katumaasturikorisina, mutta tarkkoja mittoja joudutaan vielä odottelemaan. GLC:n lisäksi Mercedes on kehittämässä täyssähköversioita myös C- ja E-luokan sedaneista, ja tulossa on myös esimerkiksi sähkökäyttöinen ”pikku-G” pienellä g-kirjaimella kirjoitettuna.

