Lahdessa viihdettä koko rahan edestä myös Jenkkiautofaneille

Syksyn sateet ja ensimmäiset yöpakkaset ovat jo tehneet tulonsa. Tämän kesän cruisailut ovat tulleet päätökseen, ja on aika laittaa veekasit tallien suojiin odottamaan ensi kesää. Viikonlopun ajan pyörivä Lahden Autot & Viihde -tapahtuma on oivallinen päätös myös USA-autojen nimeen vannoville. X-treme Car Shown lisäksi amerikanrautoja nähtiin peräti kahdessa hallissa, ja kattaus sisälsi kulkupelejä aina Jenkkirekoista pikkiksiin, ja siipikaunottarista muskeliautoihin.

Johan Erikssonin huikean -68 Chargerin lisäksi allekirjoittaneen huomion veivät korkeatasoiset 50-luvun kulkupelit aina yhtä suuren vaikutuksen tekevästä ’59 Caddysta harvemmin nähtyyn saman vuosikerran Ford Ranchero -lavankuljettimeen. Raskasta kuormapuolta edusti harvinainen Dodgen semi perävaunuineen, ja muskelipuolen parhaimmistoon lukeutuivat tietenkin Challengerit ja Cudat. Sonaxin Porschen autonpesunäytös käskytti Amerikanherkkujen luota kävijöitä myös tuning-hallin puolelle. Kuvamateriaalimme valaiskoot jenkkiautofanille epätyypillisen lajikäyttäytymisen syitä. Vielä ehdit mukaan, sillä myös sunnuntaina on autonystäville nannaa tarjolla.

Lue lisää