Vuotta 1969 pidetään kelloteollisuuden historiallisimpana vuotena, johon ajoittuvat kvartsikriisin alkaminen, maailman ensimmäisen automaattikronografin esittely, sekä kuun valloitus.
Globaali kelloteollisuus on kautta historian elänyt jännittäviä hetkiä, johon on mahtunut erilaisia taloudellisia kriisejä sekä tuotekehityksen kilpajuoksuja. Yksi merkittävimmistä, ellei merkittävin vuosi – joka on sisältänyt molempia – on vuosi 1969. Se miten kaikki kulminoituvat tähän vuoteen ovat maratoneihin verrattavissa olevia kilpajuoksuja.
Vuosi 1969 aloitti kvartsikriisin
Kun puhumme yleisellä tasolla kelloteollisuudesta, tarkoittaa se käytännöllisesti katsoen sveitsiläistä kellonvalmistusta. Totuus ei tietenkään ole niin mustavalkoinen, mutta tämä katsantokanta kuvastaa hyvin missä kelloteollisuuden juuret ovat ja miten ala on itseään perinteisesti katsonut. Tämä osaltaan vaikutti siihen, miten sveitsiläinen kelloteollisuus melkein tuhoutui kvartsikriisiksi kutsuttuna ajanjaksona, jonka juuret ulottuvat 1950-luvulta aina 1970-luvulle asti. Sveitsiläinen “nöyryys” yhdistettynä vakiintuneen toimialan muodostamiin rakenteisiin yllätti ns. housut nilkoissa.
Kvartsikriisin alkusiemenet kylvettiin toisen maailmansodan aikana, jolloin neutraalina valtiona pysytellyt Sveitsi sai rauhassa valmistaa rannekelloja kuluttajille – sodassa olevien maiden kellonvalmistajien keskittyessä sodassa tarvittavien ajannäyttäjien tuotantoon. Tämä “yksinoikeus” takasi sveitsiläiselle kelloteollisuudelle määräävän, yli 50 prosentin markkina-aseman aina 1970-luvulle saakka – kunnes kvartsituotanto pyyhkäisi hurrikaanin lailla mekaanisen kellonvalmistuksen yli.
Kvartsivallankumouksen alkulähteillä
Kvartsikriisin tekninen alkupiste sijoittuu 1950-luvun alkuun, jolloin maailman suurimpana kellonvalmistajana kunnostautunut Elgin Watch Company aloitti elektromekaanisen kellon tuotekehityksen, esitellen paristosta käyttövoimansa saaneen Elgin Grade 725 -kellonsa vuonna 1952.
Tuotekehitys sai vauhtia todenteolla vuonna 1954, jolloin yhdysvaltalaiselle Bulovalle vuonna 1950 saapunut sveitsiläisinsinööri Max Hetzel kehitti ensimmäisen prototyypin Elginiä selvästi tarkemmasta äänirautakoneistosta, josta käytettiin nimeä Accutron.
Suosittelemme
Seitsemän prototyyppiä myöhemmin Bulovalla työskennellyt insinööri William O. Bennett onnistui kehittämään kaupalliseen käyttöön soveltuvan äänirautakoneiston, joka tarjosi ainoan käyttökelpoisen elektronisen kellokoneistovaihtoehdon aina 1970-luvulle asti, jolloin edullisemmin valmistettavat ja varmatoimisemmat kvartsikoneistot valtasivat markkinat.
Sveitsi vs. Japani
Kvartsikriisistä “syytetään” yleisesti Seikoa, joka esitteli ensimmäisen kaupallisen kvartsikello Astronin joulupäivänä vuonna 1969. Harvemmin kuitenkaan muistetaan kertoa sitä, että Sveitsin kelloteollisuuden kärkimerkit, Patek Philippe, Piaget ja Omega etunenässä, aloittivat oman kvartsirannekelloon tähtäävän kehitysprojektinsa jo 1950-luvun lopussa.
Kehitystyö sai uutta virtaa vuonna 1962, jolloin noin 20 keskeisintä sveitsiläisvalmistajaa (edellisten lisäksi mm. Longines) perustivat yhteisen organisaation – tunnettiin nimellä Centre Electronique Horloger laboratories in Neuchâtel (CEH) – Neuchâtelin kaupunkiin, jonka tavoitteena oli kehittää sveitsiläisvalmisteinen kvartsirannekello. Samaan aikaan Seiko edisti omaa projektiaan, jonka välinäytös nähtiin vuonna 1966 Neuchâtelin observatoriossa järjestetyssä ajanmittauskilpailussa, jossa Longines esittelivät kvartsitaskukellonsa.
Tuolloin Longines otti voiton, mutta Seiko otti neljä seuraavaa sijaa. Seuraavana vuonna Seiko valloitti taskukellojen sarjassa viisi ensimmäistä sijaa, kun taas sveitsiläiset keskittyivät ja voittivat kymmennen ensimmäistä sijaa kvartsirannekellojen sarjassa. Tässä kohtaa on huomioitava, että kyseessä olivat prototyyppiasteella olevat kellot, jotka säädettiin huolellisesti kilpailua varten.
Kvartsikellot tulevat markkinoille
Kvartsikriisiksi äitynyt kvartsivallankumous käynnistyi lopulta aiemmin mainitusti 25. joulukuuta, jolloin Seiko esitteli Astron-kellonsa. Sveitsiläiset seurasivat perässä heti seuraavana vuonna, kun ETA:n edeltäjä Ebauches SA esitteli oman vastineensa Baselwordissa. Samaan koneistoinnovaatioon perustuvia kvartsikelloja esitteli messuilla parikymmentä sveitsiläistä valmistajaa, joista tunnetuin lienee Omega Electroquartz. Vuoteen 1969 tämä liittyy tiukasti siten, että kyseiset koneistot valmistettiin vuonna 1969.
Tästä eteenpäin 1970-luku vei perinteisen mekaanisen kellonvalmistuksen Sveitsissä ahdinkoon. Kvartsikriisin suurin vaikutus tämän päivän kellonvalmistukseen on Swatch Group, joka muodosti lukuisten käänteiden jälkeen pankkien 1980-luvun alussa apuun huutama liikkeenjohdon konsultti Nicolas George Hayek. Mutta se on jo toinen tarina, johon palaan omassa artikkelissaan.
Maailman ensimmäinen automaattikronografi
Kvartsivallankumouksen eskaloitumista kriisiksi edelsi tyystin toisenlainen kilpajuoksu, jossa mukana olivat niin ikään sveitsiläiset ja japanilaiset kellonvalmistajat. Kyse on tietenkin maailman ensimmäisestä automaattikronografista, josta tuli kolmen kauppa. Se kuka kolmesta oli ensimmäinen, riippuu miten lopputulos määritellään.
Zenith El Primero
Yleisesti ensimmäisen automaattikronografin viittaa kantaa Zenith El Primero, jonka prototyyppi julkaistiin tammikuun 10. päivänä vuonna 1969. Kyseessä oli toisesta sveitsiläiskilpailijasta poiketen puhtaalta pöydältä vain kronografiksi suunniteltu koneisto, jonka kehitystyön aloitus ajoittuu vuoteen 1960. Tuolloin Zenith osti lähes naapurissa sijainneen kronografikoneistojen ja myöhemmin -kellojen valmistajana kunnostautuneen Martel Watch Companyn.
El Primeron tammikuiseen julkistamisajankohtaan vaikutti tieto siitä, että kilpaileva Chronomatic-allianssi tulisi esittelemään omat automaattikronografikellonsa keväällä Baselworldissa. Vaikka Zenith esitteli El Primeron ensimmäisenä maailmassa, tulivat ensimmäiset sen sisältäneet kellot myyntiin vasta syyskuussa 1969.
Tänä päivänä Zenith kertoo olevansa maailman ensimmäinen korkeataajuuksisen automaattikronografin valmistaja.
Historiallisena anekdoottina voin mainita, että pienimmän valmistusnumeron omaavat Zenith El Primerot olivat mallia A386, kun taas A384-kellomalli esiintyi ensimmäisissä mainoksissa. Koska heritage myy ja kellomallit ovat ajattomia, löytyvät molemmat mallit tänä päivänä modernisoituina Zenithin nykymallistosta.
Chronomatic
Chronomatic oli toinen sveitsiläisvetoinen kehitysprojekti, jonka kantavia voimia olivat ideaa ensimmäisenä tutkinut Dubois Dépraz, joka tutki ideaa kronografimoduulin lisäämisestä Buren Watch Companyn mikroroottorikoneiston päälle. Idea sai tulta alleen, kun Heuer-Leonidas tuli allianssiin mukaan, sillä yrityksellä oli jo kehitysajatus vastaavanlaisesta koneistoinnovaatiosta Dubois Dépraziin nojaten. Tämän myötä Buren saatiin yhtiönä mukaan allianssiin.
Koska uuden koneiston kehittäminen oli erittäin kallista, eivätkä allianssiin kuuluneiden yritysten taloudelliset rahkeet riittäneet, kutsuttiin mukaan kilpaileva kellonvalmistaja Breitling. Lopullisen muotonsa yhteenliittymä sai Hamiltonin myötä, joka osti Burenin.
Project 99 -koodinimellä tunnettu kehitysprojekti teki julkisen ulostulon 3. maaliskuuta, samalla kertaa neljässä eri kaupungissa; Genevessä, New Yorkissa, Hong Kongissa ja Beirutissa. Samalla kertaa esiteltiin neljä eri kaliiperia, joista
- Calibre 12 oli pääkaliiperi,
- Calibre 11 oli alemman käyntitaajuuden omaava versio Calibre 12:sta,
- Calibre 14 oli GMT-moduulilla täydennetty Calibre 12, sekä
- Calibre 15, jossa 12 tunnin pikkutaulu oli korvattu pikkusekunnilla.
Baselworldissa esiteltiin legendaarinen Heuer Monaco 1133B (sekä harmaa sisarmalli 1133G), jonka popularisoi myöhemmin Steve McQueen elokuvansa Le Mans myötä. Pienenä anekdoottina Steve McQueenin ranteessa oli Calibre 12, mutta rahoistaan tarkka Jack Heuer ei nähnyt tarpeelliseksi nimetä aiemmin Calibre 11 -koneistolla olevaa Monacoa uudestaan.
Seiko 6139
El Primero ja Chronomatic olivat Sveitsin kelloteollisuuden välinen voimainmittelö automaattisen kronografikoneiston kehityksessä, jonka varjossa usein unohtuu se tosiasia, että kolmas kilpaileva koneisto tuli markkinoille japanilaisen Seikon toimesta. Itse asiassa Seikon 6139-koneisto esiteltiin samaan aikaan El Primeron kanssa ja se tuli ensimmäisenä kuluttajamyyntiin.
Seikon automaattikronografi päätyi vuonna 1973 Nasan Skylab 4 -avaruuslennolle, kun astronautti William R. Pogue otti henkilökohtaisen Seiko 6139-6002 -kellonsa mukaansa ilman Nasan lupaa. Tarinan mukaan Pogue piti Seikoa vasemmassa käsivarressaan ja virallista kuukello Omega Speedmasteria oikeassa käsivarressaan. Syy Seikon käytölle oli se, että Nasa ei antanut Speedmastereita astronauteille harjoitteluvaiheessa, jolloin Pogue harjoitteli tehtävää varten Seikon kronografilla. Kyseinen malli on nykyään keräilyharvinaisuus ja kantaa lempinimeä Seiko Pogue.
Kuun valloitus
Kuin pisteenä i:n päälle vuosi 1969 oli myös päätös kuun valloitukselle. Kyseinen kisa sai virallisen startin, kun vuonna 1961 Yhdysvaltain presidenttinä toiminut John F. Kennedy julisti 25. toukokuuta pitämässään “Race to the Moon” -puheessaan USA:n pääsevät kuuhun ennen vuosikymmenen loppua. Tätä kylmän sodan aikaista kilpailua Yhdysvallat kävi Neuvostoliittoa vastaan.
Se miksi kuun valloitus liittyy kelloihin, on tietenkin Omega Speedmaster, joka Nasan pitkällisen kilpailutuksen jälkeen valittiin maaliskuussa 1965 Nasan avaruusohjelman kelloksi. Tositoimiin Speedmaster pääsi saman tien, sillä astronautit Gus Grissom ja John Young käyttivät kelloja Gemini 3 -lennolla. Omega Speedmasterin ensimmäinen avaruuslento oli toki tapahtunut jo vuosia aiemmin, sillä astronautti Wally Schirra käytti henkilökohtaista Speedmasteriaan (CK 2998) 3. syyskuuta toteutetulla Mercury-Atlas 8 -lennolla lokakuun 2. päivänä.
Lopulta Apollo 11 -lennon komentajana toiminut astronautti Neil Armstrong astui 21. heinäkuuta ensimmäisenä ihmisenä kuun kamaralle. Speedmaster ei kuitenkaan laskeutunut kuuhun Armstrongin ranteessa, sillä hän jätti oman Speedynsa (105.012) kuumoduuliin, koska moduulin oma Accutron-kello oli mennyt epäkuntoon. Omega pääsi kuitenkin kuun pinnalle, sillä astronautti Buzz Aldrin laskeutui Armstrongin vanavedessä kuuhun Speedmaster oikeaan käsivarteensa puettuna.
Apollo 11:n Speedmastereihin liittyy pari historiallista anekdoottia. Ensimmäinen on hieman surullinen tarina, sillä Buzz Aldrinin käyttämä Speedy katosi jälkiä jättämättä. Tästä pääsemme sitten toiseen anekdoottiin, joka liittyy kellojen tarkkoihin malleihin. Nimittäin pitkään oli erimielisyyttä siitä, mikä oli Aldrinin Speedmasterin malli (asia olisi ollut helppo tarkistaa, jos kello ei olisi ollut kadonnut), mutta lopulta Omegan museo vahvisti sen olleen sama kuin mikä Armstrongilla (ST105.012).
LUE MYÖS: Urkki oli kellomiehiä – esittelyssä presidentti Kekkosen Omega Speedmaster
Vuosi 1969 on kelloalan tärkein yksittäinen vuosi
Kun vuoden 1969 tapahtumia peilaa tähän päivään, en löydä toista yhtä merkittävää vuotta, joka olisi vaikuttanut kelloalaan ja sen nykyhetkeen yhtä paljon. Japani nousi vahvasti Sveitsin rinnalle merkittäväksi kelloteollisuusmaaksi ja ala ajautui historiansa kovimpaan murrokseen. Näillä perusteilla vuosi 1969 on kelloteollisuuden tärkein yksittäinen vuosi.
