Bulova – ensimmäisten joukossa

Bulova on Citizenin haltuun päätynyt yhdysvaltalaislähtöinen kellobrändi, jonka historia kellonvalmistajana alkaa vuodesta 1875. Tuolloin merkin perustanut Joseph Bulova perusti New Yorkiin pienen koruliikkeen, jossa hän valmisti erilaisia rannekelloja aina vuoteen 1912 saakka, jolloin Bulova aloitti koneistojen valmistamisen Sveitsin Biennessä.

Historiansa aikana Bulova on valmistanut paitsi rannekelloja (vuodesta 1919), myös muita ajan mittaamiseen liittyviä laitteita, kun kelloradioita ja autojen kojelautoihin istutettavia kelloja. Yrityksen edelläkävijyys ei rajoittunut pelkästään kelloihin ja niiden tuotantomenetelmiin, vaan myös markkinointiin. Bulova on nimittäin tehnyt kautta historian ensimmäisen radiomainoksen Yhdysvalloissa. Samoin maailman ensimmäinen televisiomainos on Bulovan aikaansaannos.

Accutron mullistaa kellomaailman

Bulovan tunnetuin kellomallisto on Accutron, jonka kehitystyö aloitettiin vuonna 1952 ja valmis mallisto tuli kuluttajien saataville vuonna 1960. Accutronin tarina on itsessään mielenkiintoinen, sillä 1970-luvulla alkanut kvartsivallankumous oli vielä kaukainen mullistus, kun Accutronin kehitys sai kimmokkeensa mainittuna vuonna 1952, jolloin aikansa suurimpiin kuulunut kellonvalmistaja Elgin Watch Company esitteli elektromekaanisen Elgin Grade 725 -kellonsa.

Teknisesti 725:ssa mekaaninen kello sai käyttövoimansa paristosta, joten tämä ei tuonut kelloon kaivattua lisätarkkuutta. Bulova halusi viedä kehitystyötä eteenpäin ja valtuutti vuonna 1950 taloon tulleen insinööri Max Hetzelin kehittämään tiiminsä kanssa elektronisen kellon, joka olisi mekaanisia ja sen aikaisia elektronisia kelloja tarkempi. Tästä juontuu myös nimi Accutron, joka tulee sanoista Accuracy ja Electronic.

Bulova Accutroin -koneisto vuodelta 1963. Kuva: Wikimedia Commons
Bulova Accutroin -koneisto vuodelta 1963. Kuva: Wikimedia Commons

Kehitystyö toi tulosta ja 360 Hertzin taajuudella käyneen äänirautakoneiston ensimmäinen prototyyppi valmistui vuonna 1954. Seitsemän prototyyppiä myöhemmin Bulovalla työskennellyt insinööri William O. Bennett onnistui kehittämään kaupalliseen käyttöön soveltuvan äänirautakoneiston, joka tarjosi ainoan käyttökelpoisen elektronisen kellokoneistovaihtoehdon aina 1970-luvulle asti, jolloin edullisemmat ja varmatoimisemmat kvartsikoneistot valtasivat markkinat tuhoten melkein koko sveitsiläisen, mekaanisiin kelloihin luottaneen kelloteollisuuden.

Bulova on avaruuden valloittaja

Bulova on yksi harvoista kellonvalmistajista, jonka kellot ovat olleet osa NASA:n virallista avaruusohjelmaa. Historia muistaa yleensä Omega Speedmasterin roolin ensimmäisenä kuukellona, mutta vähintään yhtä tärkeä rooli – tai itse asiassa tärkeämpi – on ollut Bulovalla, jonka elektroniset Accutron-kellot olivat koko 1960-luvun ajan kuumoduulien vakiovarusteita.

Suosittelemme

Itse asiassa, Bulovalla on pieni rooli siinä, että Neil Armstrongin Speedmaster ei ollut ensimmäinen kello kuun kamaralla, sillä hän jätti oman Speedmasterinsa kuumoduuliin, koska moduulin oma Accutron-kello oli rikkoutunut. Näin ollen toisena kuun pinnalle astunut Buzz Aldrin kantoi ensimmäistä Speedmasteria, joka oli kuussa astronautin käsivarressa.

Apollo 15- lennon komentaja, eversti David Scott, piti omaa Bulova-rannekelloaan vasemmassa käsivarressaan, jossa se oli helposti luettavissa. Kuva: Wikimedia Commons
Apollo 15- lennon komentaja, eversti David Scott, piti omaa Bulova-rannekelloaan vasemmassa käsivarressaan, jossa se oli helposti luettavissa. Kuva: Wikimedia Commons

Apollo 15 -lennon myötä myös Bulovan rannekello pääsi kuun kamaralle, eversti David Scottin ranteessa. Tarina kertoo, että Scott turvautui omaan henkilökohtaiseen Bulova Lunar EVA (Wrist) Chronograph -kelloonsa sen jälkeen, kun NASA:n antama Omega Speedmaster oli mennyt rikki. Historian mukaan Scott on 12 kuussa käyneestä astronautista ainoa, joka ei käyttänyt kuulennolla Speedmasteria. Ei siis ihme, että tämä yksityisessä omistuksessa ollut kuussa käynyt kello (NASA omisti Omegat, jotka se antoi astronauteille) myytiin vuonna 2015 huutokaupassa miljoonalla punnalla.

Lue arvostelumme Bulovan uudesta Lunar Pilot Chronographista.

Bulova tänään

Kvartsikellojen nousun myötä Bulovan äänirautakellot vaipuivat historian havinaan ja yrityksenä Bulova sinnitteli pääasiassa Accutron-nimisillä kvartsikelloillaan. Merkin kohdalla voidaan puhua jopa korpivaelluksesta, joka on onneksi päättynyt 2000-luvulle tultaessa, jolloin Bulova alkoi toden teolla tehdä uutta tulemista.

Etenkin japanilaisen Citizenin ostettua Bulovan on merkin ympärillä tapahtunut paljon. Mallistot ovat uudistuneet ja voimanlähteinä käytetään niin mekaanisia koneistoja, perinteisiä kvartsikoneistoja, kuin myös korkeamman taajuuden Precisionist ja High Performance -superkvartseja, joiden käyntitaajuus on huimat 262 kilohertsiä. Näille kelloille luvataan 10 sekunnin heittotarkkuutta vuodessa.

Bulova Curv Chronograph 98A161 -kronografi.
Bulova Curv Chronograph 98A161 -kronografi.

Bulovan tuorein syömähammas on kaareva ja erittäin ohut CURV-mallisto. Kellon ohut ja kaareva muoto on saavutettu suunnittelemalla ensimmäisenä valmistajana kaareva kronografikoneisto, jonka ympärille kellon kuori on rakennettu ilman kompromisseja. Näin kello on saatu mahdollisimman rannetta myötäileväksi ja omien kokemusteni mukaan rannetuntuma on miellyttävä ja kello tuntuu todella ohuelta ranteessa. CURV-mallisto on rakennettu Citizenin 262 kilohertsin High Performance -teknologian päälle, joten kellon tarkkuus on erinomainen.

Lue esittelymme Bulova Curv Chronograph -rannekellosta tästä.

Bulovan kellot valmistetaan Sveitsin Fribourgissa sekä Citizenin kaukoidän tuotantolaitoksissa. Amerikkalaisille tärkeä päämaja sijaitsee Empire State Buildingissa New Yorkissa, kaupungissa josta kaikki on saanut alkunsa.

Lue lisää