Vuodesta 2017 lähtien myynnissä ollut Alpine A110 on upea kunnianosoitus klassiselle esikuvalleen ja myös yksi nykyajan parhaita ajajan autoja. 1,8-litraisella turbonelosella varustetun keskimoottorisportin seuraajasta piti tulla pelkästään täyssähköauto, mutta nämäkin suunnitelmat ovat menemässä uusiksi.
Tarina kuulostaa kovin tutulta, koska autonvalmistajat ovat huomanneet, että sähköautoja on hankala saada kaupaksi erityisesti urheiluautojen ostajille. Esimerkiksi Porsche ilmoitti muutama viikko sitten tuovansa alkuperäisistä suunnitelmista poiketen polttomoottorin 718 Boxster/Cayman -parivaljakon seuraavan sukupolven huippuversioon, ja nyt vastaavia kommentteja kuultiin Renaultin suunnalta.

Ranskalaismerkin Alpine-sporttibrändin toimitusjohtaja Philippe Krief vihjasi brittiläiselle Evolle, että A110:n seuraava sukupolvi voisikin tulla myyntiin sekä sähköversiona että hybridimallina, jossa olisi myös polttomoottori. Krief ei antanut selkeitä perusteluita strategian muutokselle, mutta sähkösporttien laimea kysyntä lienee melko ilmiselvä syy tälle peliliikkeelle.
Suosittelemme
Philippe Kriefin mukaan sekä hybridinä että täyssähkömallina tarjottavaa uutta A110:tä voidaan odotella markkinoille vuoden 2027 alkupuolella. Uutuutta saa nykyversion kaltaisena kaksipaikkaisena coupéna, ja uusina lisäyksinä tulevat avoversio sekä pienillä takaistuimilla varustettu 2+2-paikkainen malli. Alpine on tähän asti korostanut, että A110:n ikoniset piirteet aiotaan säilyttää seuraavassakin sukupolvessa. Tästä huolimatta Krief totesi, että uuden A110:n muotoilu saa nykymallin näyttämään vanhalta.

Hybridiversion tekniikkapaketti jää vielä nähtäväksi, mutta sähkömallia vauhdittaa kahta sähkömoottoria hyödyntävä takavetoinen voimalinja. Sen pitäisi tarjota enemmän tehoa kuin crossover-korinen Alpine A390, jossa on 469 hevosvoimaa. Lisäksi uuden A110:n sähköversiossa hyödynnetään räätälintyönä tehtyä akkupakettia, jonka myötä auton painon pitäisi jäädä tavoitteeksi asetetun 1360 kilon lukeman alle.
Akkupaketista aiotaan myös tehdä täysin vaihdettava, jolloin omistajat voisivat päivittää uudempiin akkuihin ajan myötä ja välttää näin akkukapasiteetin heikkenemisen. Sähköisen A110:n suorana kilpailijana toimivat tulevan Porsche 718 Boxsterin ja Caymanin sähköversiot, mutta hybridimallilla ei ole näin suoria kilpailijoita keskimoottorisporttien joukosta. Hybridi-A110:n hinnat jäisivät varmasti alemmalle tasolle kuin Porschen 718-mallisarjan polttomoottorikäyttöisissä huippuversiossa, jolloin Alpinella olisi oma rakonsa urheiluautojen markkinoilla.


