Ivy Style: Radical Conformists – Kirja Ivy-tyylin historiasta ja olemuksesta

Sisältää affiliate-linkkejä

Ivy-tyylillä tarkoitetaan voimakkaimmin 1950-luvulla Yhdysvaltojen Ivy League -huippuyliopistoissa (Mm. Harvard ja Yale) syntynyttä tyylisuuntausta. Se yhdisteli alun perin viimeisintä italialaista tyyliä siihen aikaan pinnalla olleiden amerikkalaisten julkkisten tyyliin.

Ivy-tyyli on ollut minulla seurannassa pidempään ja antaa näppärän viitekehyksen omalle pukeutumiselle. Ivyn sanotaan toisaalta syntyneen kapinahengessä, vastalauseena ahtaalle pukutyylille. Toisaalta tyyli edustaa myös kestävyyttä – Siinä ei juosta trendien perässä, vaan samat klassikot toimivat viimeisimpien villitysten aallokossa.

Pukeutumisen suhteen avainsanoja Ivyn alkumetreillä olivat muun muassa harmaa flanelli, poolopaidat, chinot, neuleliivit sekä madras-kankaat.

Patricia Mearsin ja kumppaneiden Ivy Style -kirja kertoo esseetyyppisillä sisällöillä tyylin vaiheista. Liikkeelle lähdetään maailmansotien välisestä ajasta, jolloin tyylin katsotaan syntyneen.

Ivy Style Radical Conformists

Erityisen mielenkiintoinen on kirjan seuraava osa, joka käsittelee Windsorin herttuaa (jonka oikea nimi oli muuten näppärästi Edward Albert Christian George Andrew Patrick David) – kuvissa alla herttuattarensa kanssa. Herttua on yksi merkittävimmistä miesten tyyliin – ehkä erityisesti Ivyyn – kenties koskaan vaikuttaneista henkilöistä. Hänestä voisi kirjoitella kokonaisen blogin asiaa (on taidettu kirjoitellakin).

Suosittelemme

Ivy Style: Windsorin herttua

Windsorin herttuasta kertovassa osassa esitellään muun muassa tämän garderobia, pukeutumistiloja sekä herttuan luomaa pehmeää tyyliä (“soft look”). Huomaa esimerkiksi yllä oikealla kuvassa t-paitatyyli – Herttua oli vapaa-ajallaan t-paitojen ja muiden mutkattomien asusteiden ystävä, vaikka olikin virallisissa tilaisuuksissa viimeistä piirtoa myöten tyylikkäissä ja harkituissa asuissa.

Kirjan tekstiantia on ryyditetty lukuisin kuvin niin historian eri vaiheista kuin vanhoista lehtimainoksista. Ne nostavat teoksen kiinnostavuuden omalle tasolleen.

Christopher Breward käsittelee omassa osassaan (jokaisella osalla on yksi kirjoittaja) Ivy-tyyliä brittiyliopistoissa. Kuvissa vilahtaa muun muassa Oscar Wilde knalleineen.

Välillä kirjan kokonaisuus notkahtaa. Mielenkiintoisen ja elävän historiankirjoituksen sijaan sivut täyttyvät nimien ja vuosilukujen pudottelusta silmille. Tärkeää toki historiaperspektiivistä, mutta ei tässä kohtaa erityisen mielenkiintoista.

Mearsin sodanjälkeisiä vuosia käsittelevä osa palaa jälleen mielenkiintoisen kerronnan äärelle. Siinä kuvaillaan muun muassa Ivy-miehen vaatekaapin ydintä, vapaasti suomentaen:

Kuusi paitaa, kolme valkoista ja kolme sinistä, ja kaksi tai kolme paria khaki-housuja tekivät tehtävänsä. Viileämmällä säällä Shetland-neule päälle minkä värisenä tahansa. Ruskeat penny loaferit ja valkoiset tenniskengät (mahdollisesti valkoiset tai ruskeat nahka-oxfordit) muodostivat hyväksyttävän jalkinevalikoiman. Ulkovaatteiksi balmacaan-takki (aina ruskea) puuvillagabardiinista, ja tanakka duffelitakki (ruskeana tai laivastonsinisenä) olivat kaikki mitä tarvittiin…

Kirjan mielenkiintoisin osa on C. Bruce Boyerin kirjoittama “Elegance” Excerpts.

Boyer kertoo muun muassa tweedin, khakien (eli chinojen – nimi juontaa juurensa siitä, että suuri osa niissä käytetystä puuvillasta tuli kiinasta, China -> chino), loafereiden ja madrasin taustoista ja historiasta. Ahmin tämän osion yhdellä istumalla.

Toista maata itselleni edusti samaisen kirjoittajan essee jazzmuusikoiden Ivy-tyylistä. Teksti on nimien pudottelua pahimmillaan. Jazzdiggareille luku olisi varmasti omiaan. Nimipudottelun välissä onneksi kerrotaan siitä, miten jazzlegendat, kuten Miles Davis, ottivat Ivy-tyylin haltuun.

Seuraavana on jälleen vuorossa Mears, jonka Ivy-tyylin uudelleennousua ja uudistumista käsittelevä luku on odotetusti mielenkiintoinen. Luku käsittelee erityisen paljon Ralph Laurenin osuutta Ivy-tyylin pelastamisessa. Tarkasteluun pääsevät lisäksi nuoremmat miestentyylilupaukset Thom Browne ja Michael Bastian.

Kirja päättyy Masafumi Mondenin kirjoittamaan lukuun Ivy-tyylistä Japanissa. Japanilaiset ovat tyylisuunnan kovia faneja ja he ovat kehittäneet sitä tahollaan. Luku käsittelee myös naisten Ivy-tyyliä, joka on paljolti kehittynyt Japanissa.

Ivy Style: Radical Conformists on erittäin mielenkiintoinen sukellus Ivy-tyylin ja klassisen miesten pukeutumisen historiaan sekä nykyhetkiin. Se ei ole näin pukeudut Ivyyn -tyyliopas – toki inspiraatiota voi hakea vaikkapa Windsorin herttuan vaatekaapista – vaan nimenomaan historiankirjoitusta.

Voit ostaa kirjan Adlibriksen verkkokaupasta.

Lue lisää