Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja – Audi esitteli 700 newtonmetrin väännön tarjoavan SQ5 TDI -sporttidieselin

Dieseleistä on tehty viime aikoina syntipukkeja lähes kaikkiin autoteollisuuden ongelmiin, kun VW-konsernin päästöskandaalista alkunsa saanut vyyhti paisui kuin pullataikina. Dieseleiden tulevaisuutta on maalailtu synkkääkin synkemmäksi, mikä on tietysti vaikuttanut myös voimanlähteen myyntilukemiin ympäri Eurooppaa. Modernit turbodieselit ovat kuitenkin parhaimmillaan paljon mainettaan puhtaampia moottoreita, jotka tarjoavat edelleen lyömättömän yhdistelmän muhkeaa vääntöä, kohtuullista kulutusta ja pitkää toimintasädettä.

Tunnelin päässä on nähtävillä jopa pientä valoa, kun esimerkiksi Saksassa dieselautojen myynti on kääntynyt taas hienoiseen nousuun aivan viime aikoina. Myös VW-konserni jaksaa edelleen uskoa voimanlähdetyyppiin kaikesta sähköautorummutuksesta huolimatta, ja niinpä konsernin premium-merkki Audi esitteli nyt upouuden sporttidieselin. Se on sijoitettu Q5-katumaasturin urheilullisemman version pellin alle, joka tottelee SQ5-nimeä. Autosta on ollut jo aiemmin tarjolla turboahdetulla bensa-V6:lla ryyditetty malli, mutta se jää uuden dieselin jalkoihin ainakin väännön suhteen.

SQ5 TDI:n kolmilitraisessa V6:ssa käytetään SQ7-isoveljen tavoin 48 voltin sähköjärjestelmää, joka tekee uutuudesta miedon hybridin ja pienentää turboviiveen lähes olemattomiin. Tämä onnistuu sähköisen EPC-ahtimen avulla, joka saa virtansa tavaratilan lattian alle piilotetuilta litiumioniakuilta. Sähköinen ahdin avustaa varsinaista turboa 1650 kierrokseen asti, jolloin turbo ei vielä ole kunnolla pelissä mukana. Lopputuloksena saadaan myös muhkea 700 newtonmetrin vääntö, ja huipputehoakin riittää 347 hevosvoiman verran.

Näillä voimavaroilla kiihdytys nollasta sataan vie vain 5,1 sekuntia, ja huippunopeus on rajoitettu sähköisesti 250 km/h:n lukemaan. Taloudellisuuttakaan ei ole unohdettu, koska 48 voltin sähköjärjestelmän ja elektronisen ahtimen luvataan tuovan parhaimmillaan 0,7 litran kulutussäästö satasella. SQ5 TDI:ssä on luonnollisesti vakiona quattro-neliveto, ja vaihteistona palvelee kahdeksanpykäläinen automaatti. Neliveto pystyy siirtämään maksimissaan 70 prosenttia voimasta etuakselille ja 85 prosenttia takapäähän.

Suosittelemme

Ulkoisesti Q5:n huippumallin tunnistaa mm. maskista, sporttisemman oloisista puskureista ja 20- tai 21-tuumaisista vanteista. Ensimmäiset asiakkaat saavat autonsa kesällä, ja Audi satsaa myös jatkossa dieseleihin sporttisissa katumaastureissa. Rinkulamerkin SUV-malliston lippulaivana toimivasta Q8:stakin on nimittäin tulossa dieselmoottorinen huippuversio, joka nimetään luonnollisesti SQ8:ksi.

Lue lisää