Hot Rod and Rock Show:ssa nähtiin myös kohtalokas vihreä ’71 BOSS Mustang

Joskus kahden ihmisen rakkaustarina voi olla pienestä kiinni, kuten vaikka osittain Riihimäen vankilassakin kunnostetusta 1971 Ford Mustangista.

Kuva: Henrik Tuominen.

Viime viikonloppuna Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen valtasivat jälleen amerikkalaiset autoherkut, joihin lukeutui myös pirteänvihreä Pomo-mallin 1971 Ford Mustang. Auto löytyy Pinjaksi ja Villeksi esittäytyvän yrittäjäpariskunnan hellästä huomasta, jotka ovat omistaneet työnsä autojen kanssa puuhastelulle. Kun isäntä pyörittää automaalaamoa ja korjaamoa, ja parempi puolisko autojen kabiinejakin ehostavaa verhoomoa, ei yhteisistä puheenaiheista pitäisi olla pulaa.

Tarina juontaa juurensa rapakon taakse lämpimään Floridan Miamiin, jossa Mustang oli ollut viimeksi ajossa vuonna 2000 auton jäätyä seisomaan. Kylmään pohjolaan auto päätyi Autoliike Car Koiviston toimesta, josta vuonna 2007 kelpo ameriikanraudan bongasi Harri-niminen myöskin yritteliääksi osoittautunut heppu. Harrin tarkoituksena oli tehdä autosta kilpavehje, joten sisusta sai päätyä kaatopaikalle, ja auto purettiin pian palasiksi.

Kuva: Henrik Tuominen.

Uutta tulevaisuuttaan odotteleva Mustin korikuorilo pääsi tutustumaan myös Riihimäen rikollisiin, jotka tekivät autoon hitsaustöitään. Tällä välin kisaraaserin sydän, eli jo vakiona toiminut 302 käytiin huolellisesti läpi moitteettomaan kuntoon. Auton väriksi valikoitui valkoinen, joka koristi pian takaisin pellin alle löytäneen moottorin konehuonetta.

Kymmenen vuotta pääsi vierähtämään kuin varkain, jonka jälkeen Harri päätti luopua keskenjääneestä projektistaan vuonna 2017. Pian auto kulkeutui kohtalon oikusta kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi päätyneelle Villelle vielä saman vuoden helmikuussa. Ensi töiksi kone sai jälleen poistua konehuoneestaan, koska mies oli päättänyt maalata auton pirteämmällä vihreän värillä. Väri on Fordin alkuperäiskartasta löytynyttä vihreää räikeämpi, mutta loihtii autoon enemmän näyttävyyttä.

Kuva: Henrik Tuominen.

Riihimäen vankien jäljiltä löytyi lisää peltitöitä, joten autoa päästiin maalaamaan vasta seuraavana vuonna 2018. Maalipinnasta tuli ammattilaisen jäljiltä laadukas, sillä oltiinhan autoa työstämässä vieläpä omaa tallinnurkkaa koristamaan. Muun tekniikan ja korin valmistumisen myötä päätettiin autoon lisätä vielä mustaa raitaa tuomaan ylimääräistä vauhdikkuutta jo valmiiksi menohaluisen näköiseen peliin.

Suosittelemme

2019 oltiin jo niin pitkällä, että oli tullut aika miettiä uutta sisustaa mappi ööhön lentäneen tilalle. Tehtävä ei ollut aivan läpihuutojuttu, mutta Ville sai haalittua pääosin Suomesta muista projekteista ylijääneistä sisustanosista uutta tilalle. Kattoverhoilun asennus osoittautui kuitenkin sen verran hankalaksi tapaukseksi, että tiet johtivat paikallisen Pinja-nimisen verhoilijan pakeille. Pian Ville huomasi yhteistyön sujuvan Pinjan kanssa tämän heitellessä ideoitaan muunkin sisäverhoilun suhteen.

Mustangiin päädyttiin tekemään musta nahkaverhoilu, joka tuo tummuudellaan sopivaa hillintää auton ulkopintaa koristavalle värikkyydelle. Kun asialla oli jälleen oman alansa ammattilainen, niin tulostakin taas syntyi. Kuuden kuukauden sisustusaherruksen ohella kaksikko kohtasi usein, ja pian Villen harmiksi yhteistyötä ja avunantoa tarjonnut projekti läheni valmistumistaan.

17.4. 2019 Mustang käytiin katsastamassa puhtain paperein. Tavoitteena oli saada villiponi American Car Shown vetonaulaksi, mutta viiruspöpö Kiinasta muutti suunnitelmat. Kunnon kansalaisen tavoin sisälle lukittautunut amerikanautoharrastaja päätti aikansa kuluksi vielä kertaalleen käydä tutulla verhoomolla. Tällä kertaa mukaan tarttui mestari itse, ja niinpä Ville ja Pinja löysivät yhteisen sävelen perheen perustamiseksi. Rakkaus on merkillinen juttu, ja joskus sen johdattimena voi toimia, mikäs muukaan, kuin amerikkalainen perinnerauta.

Kuva: Henrik Tuominen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat