Sähköautoja moititaan usein siitä, että niillä ei pääse Lappiin asti yhdellä latauksella. Brittein saarilla onnistuttiin kuitenkin ajamaan pidempi matka kuin Helsingistä Rovaniemelle lataamatta välillä.
Suorituksen takana ovat rengasvalmistaja Bridgestone ja kestäviä liikkumisratkaisuja kehittävä Webfleet, jotka väittävät tehneensä Guinnessin ennätystenkirjaan kelpaavan uuden ennätyksen sähköautolla ajetusta pisimmästä matkasta yhdellä latauksella. Reissu oli tarkalleen 916,74 kilometrin mittainen, ja suoritusvälineenä palveli Ford Mustang Mach-E.

Tämä jättää varjoonsa aiemman ennätyksen, joka kirjattiin 907,62 kilometrin lukemaan. Guinnessin ennätystenkirjan nettisivuilla kerrotaan kuitenkin, että ei-aurinkopaneelikäyttöisten sähköautojen toimintamatkaennätys yhdellä latauksella on peräti 2573,79 kilometriä. Uskomattomalta kuulostava suoritus on peräisin viime vuodelta, ja ajopelinä palveli muc022-niminen auto. Tästä voi jo päätellä, että kyseessä ei ole mikään sarjatuotantomalli. Ennätys tehtiin sen sijaan autolla, jonka 70 opiskelijaa rakensi kahdessa vuodessa, ja 10 opiskelijaa modifioi sitä vielä yhden vuoden ajan.
Tähän verrattuna brittien uusi suoritus kuulostaa hyvin tavanomaisin eväin saavutetulta. Ajon aikana kuskeina vuorottelivat Kevin Booker sekä Sam Clarke, ja Richard Parker toimi kartturina. Bridgestonen mukaan ajo dokumentoitiin tarkasti riippumattomien asiantuntijoiden tarkastaman videotallenteen sekä Webfleetin kautta saatujen matkamittarilukemien, navigointitietojen ja akun varaustasodatan avulla.
Tiimin kulkupelinä toiminut Mustang Mach-E edustaa mallia Premium Extended Range RWD. Takavetoisessa sähköautossa on 91 kWh:n akkupaketti ja WLTP-standardin mukainen 600 kilometrin toimintamatka. Se on paljon vähemmän kuin ennätyksessä saavutettu yli 916 kilometriä, mutta suoritusväline ei ollutkaan aivan vakio. Auton alle oli asennettu erityisen pienen vierintävastuksen tarjoavat renkaat Bridgestonelta, ja Mach-E Premiumissa vakiona olevat 19-tuumaiset pyörät oli vaihdettu tuumaa pienempiin.
Suosittelemme
Bridgestonen mukaan tiimi saavutti Norfolkin, Lincolnshiren, Yorkshiren, Nottinghamshiren, Leicestershiren ja Cambridgeshiren halki kulkeneilla yleisillä teillä keskikulutuksen, joka on brittiläisittäin ilmaistuna 6,25 mailia kilowattituntia kohti. Ennätys tehtailtiin 24 tunnin aikana, ja mukaan mahtui niin kaupunkiliikennettä kuin maaseudun teitäkin tosielämän ajo-olosuhteisen simuloimiseksi.