Audin R8-superauton toinen sukupolvi poistui äskettäin tuotannosta, ja seuraajaa ei pitänyt enää olla luvassa. Audista oli määrä tulla pelkkien täyssähköautojen valmistaja, mutta markkinatilanne on päättänyt toisin.
Alkuperäisten suunnitelmien mukaan viimeinen uusi polttomoottori-Audi piti esitellä ensi vuoden aikana, mutta sähköautojen kysyntä on muuttunut niin epävarmaksi että tulevaisuuden määräajoista ollaan valmiita joustamaan. Ingolstadtin rinkulamerkki aikoo nyt jatkaa polttomoottoriautojensa elinkaaria ja lisätä pistokehybridien määrää ennen kuin pelkkään sähköön päästään siirtymään jossakin vaiheessa.

Tässä yhteydessä myös R8-superauto on saamassa uuden elämän. Brittiläinen Autocar tietää kertoa, että Audin toimitusjohtaja Gernot Döllner on näyttänyt vihreää valoa R8:n kolmannelle sukupolvelle, joka on edennyt jo tuotekehitysvaiheeseen. Esimerkiksi Mercedes-AMG GT:n ja Porsche 911:n haastavan superauton debyyttiä voidaan kuulemma odotella loppuvuodeksi 2027, ja R8:n resepti koostuu edeltäjistä tutuista aineksista.
Tämä tarkoittaa sitä, että autossa hyödynnetään yhteistä tekniikkaa konsernikumppani Lamborghinin sisarmallin kanssa. Edeltäjäsukupolvien kohdalla R8 jakoi perusrakenteensa Gallardon sekä Huracánin kanssa, ja seuraava R8 tehdään samalta pohjalta kuin Lamborghinin tuore Temerario. Audissa aiotaan hyödyntää perusrakenteen ohella Lambon kanssa jaettua voimalinjaa, sähköjärjestelmää sekä alustaa.

R8:ssa painotetaan kuitenkin tuttuun tyyliin Lamborghinia enemmän jokapäiväistä käytettävyyttä, ja tulossa on sekä umpi- että avomalli edeltäjäsukupolvien tavoin. Niissä hyödynnettiin vapaasti hengittäviä V8- ja V10-moottoreita, mutta seuraajaa vauhdittaa Temerariosta tuttu nelilitrainen tuplaturbokasi. Se ei ole mikään tavallinen konsernivoimanlähde, vaan 180 asteen kampiakselilla varustettu sporttimoottori joka kiekaisee ahtamisesta huolimatta todella korkeille kierroksille.
Suosittelemme
Tämän myötä edeltäjistä tuttu äänimaailma saa jatkoa, ja lisäpotkua saadaan vielä kolmesta sähkömoottorista. Temerariossa tällä reseptillä saavutetaan 920 hevosvoiman huipputeho, mutta Audissa potkua lienee hieman vähemmän konsernin sisäisen hierarkian mukaisesti. Lambosta on kuitenkin tulossa vielä tehokkaampiakin versioita, joten 1000 hevosvoiman rajapyykkiä hätyyttelevä R8 Performancen seuraaja on myös mahdollinen lisä mallistoon.

Siitä voisi tulla kaikkien aikojen nopein tuotanto-Audi, ja pistokehybriditekniikka mahdollistaa toisaalta sähköistymisellä ratsastamisen. Muotoilun osalta R8:n kumpikin sukupolvi on toiminut uusien ideoiden airueena ennen niiden tuomista Audin muuhun mallistoon, ja vastaavaa voidaan odottaa myös kolmannen sukupolven kohdalla. Lisäksi R8 on toimimassa jatkossakin Audin ratakilpurien lähtökohtana esimerkiksi maineeltaan tarunhohtoisessa Nürburgringin 24 tunnin kisassa. Tuotantoauton valmistuksen povataan tapahtuvan Saksassa Böllinger Höfen tehtaalla, jossa edeltäjäsukupolvetkin ovat putkahdelleet linjalta.
