Aito AMG-Mersu voi olla näinkin hillitty – 3,2-litraisella kuutosella ryyditetyssä 190 E:ssä ei ole minkäänlaisia spoilereita

Vuonna 1982 markkinoille lanseerattu 190 E toi Mercedeksen mukaan aivan uuteen autoluokkaan. Stuttgartilaiset olivat aiemmin tarjonneet vain ylemmän keskiluokan ja luksuskategorian sedaneita, mutta 190 E kuului mitoiltaan kompaktien porrasperien joukkoon. Auto heitti haasteen mm. BMW 3-sarjan toiselle sukupolvelle, joka tuli myyntiin lähes samaan aikaan. Molemmista autoista oli tarjolla myös neloskoneilla ryyditetyt tehtaan sporttiversiot, eli M3 ja 190 E 2.3-16, joka kehittyi myöhemmin isommalla nelosella varustetuksi 2.5-16:ksi.

Kuutoskoneiset mallit sijoittuivat tehohierarkiassa näiden alapuolelle, koska ne oli tarkoitettu ennemminkin herrasmieskuskien nautiskeluvälineiksi. Tehtaita lähellä olevat virityspajat astuivat kuitenkin hätiin tarjoamalla kuutosilla vauhditettuja varsinaisia sporttimalleja. BMW:n osalta tässä kunnostautui esimerkiksi Alpina, ja tähtikeuloja tuunasi tuolloin vielä itsenäisenä firmana toiminut AMG. Mercedes tarjosi 190 E:tä korkeintaan 2,6-litraisella suoralla kuutosella, mutta AMG laittoi vielä pykälää tai paria paremmaksi.





Virityspaja sovitti 190 E:n keulalle aivan mallin elinkaaren kalkkiviivoilla 3,2-litraiseksi poratun suoran kuutosen, ja lopputulos nimettiin 190 E 3.2 AMG:ksi. Myllystä irtosi 234 hevosvoiman huipputeho ja aikalaisekseen muhkea 305 newtonmetrin vääntö, mikä nosti 3.2 AMG:n tenavatähdeksikin kutsutun mallisarjan tehohierarkian huipulle. Auto edusti huippua eri 190 E -versioiden keskuudessa myös harvinaisuutensa osalta, koska 3.2 AMG:itä valmistettiin vuoden 1992 aikana vain 125 kappaletta. Niistä 84 yksilössä oli neliportainen automaatti, ja loput olivat manuaaleja.

Nyt yksi automaatilla varustetuista autoista on myynnissä saksalaisella Classic Trader -sivustolla. Baijerilainen autokauppa pyytää marraskuussa 1992 ensirekisteröidystä Mersusta peräti 59 000 euroa. Suolaista hintaa perustellaan tämän yksilön ainutlaatuisuudella, koska auto on tilattu uutena ilman 3.2 AMG:n vakiovarusteisiin kuuluneita spoilereita ja helmoja. Lisäksi tämän auton väriyhdistelmä on kuulemma ainoa laatuaan. Tämä ei ole mikään ihme, koska sinimustan ulkovärin ja tummanvihreän nahkasisustan yhdistelmä on kauniisti sanottuna persoonallinen.

Mersu myytiin uutena tehtaan lähikulmille Stuttgartiin, ja autolla on ollut historiansa aikana kolme omistajaa. Mittarissa on tällä hetkellä 106 000 kilometrin ajomäärä, ja kattava huolto on myyjän mukaan juuri tehty. Autoon vaihdettiin eri kulutusosien lisäksi myös uudet renkaat. Mersun kuntoa mainostetaan erittäin hyväksi, ja siltä 190 E näyttääkin ainakin kuvissa. Ulkoapäin erikoismallin statuksesta kielivät vain tummat alumiinivanteet ja takapuskurin alta pilkottavat tuplaputkenpäät. Sisätiloissa käytetty tummanvihreä nahka saa kontrastia keskikonsolin sekä kojelaudan puukoristeista, ja kojelautaan on upotettu aikansa laaturadioita edustanut Becker Mexico. Varusteherkkuihin lukeutuvat mm. sähkökattoluukku, sähkölasit sekä etupenkkien lämmitys.

LähdeAuto Bild
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Voimanpuute ei vaivaa tätä Audia – uudessa ABT RS7-R:ssä on 740 heppaa ja 920 newtonin vääntö

Audi esitteli uusimman sukupolven RS 6:n ja RS 7:n viime syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä. Ne ovat ehtineet jo tuning-pajojen kynsiinkin,...

Autonvalmistajien historiaa: AMC – Taistelija kolmen suuren varjossa

Amerikan Yhdysvalloissa oli aikanaan kolme suurta autonvalmistajaa: General Motors (GM), Ford ja Chrysler. Näiden jälkeen tuli pienempi American Motors...

Upotti poikaystävänsä auton jokeen – samalla löytyi Mazda RX-7 ja viisi muuta autoa!

Vinkki vedenalaisesta autosta voi johtaa mystisiin löytöihin. Näin kävi sukellusryhmälle, joka oli saanut vinkin joen pohjassa köllöttelevästä avolavasta. Mustasukkaisuuden roihahtaessa...

Maailman vähiten ajettu Lamborghini Miura SV tarjolla – auto myytiin uutena Saudi-Arabian kuningasperheelle

Vuonna 1966 debytoinut Lamborghini Miura mainitaan usein maailman kauneimpia autoja listattaessa. Jo ”tavalliset” Miurat ovat nykyään huippukalliita, mutta tämän...

Oletko kuullut BMW E1:stä – tämä sähköauto esiteltiin jo 1990-luvun alussa

BMW:n i8-hybridisportin valmistus loppuu pian, mutta kaupunkikäytössä parhaimmillaan oleva i3-täyssähköauto jää edelleen tarjolle. Harva tietää, että i3:lla oli henkinen...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...