A-luokan Mersu ei poistukaan vielä tuotannosta – auto saa ainakin kahden vuoden jatkoajan vahvan asiakaskysynnän vuoksi

Mercedes-Benzin piti lopettaa jo ensi vuonna A-luokan hatchbackin ja sedanin tuotanto, koska niille ei ole enää tilaa Stuttgartin tähtimerkin tulevassa kompaktiautojen mallistossa. A-luokan kysyntä on kuitenkin edelleen sen verran hyvällä tasolla, että auto saakin vähintään kahden vuoden jatkoajan.

Mercedeksen edustajat kertoivat nyt, että A-luokka saa jatkaa tuotannossa ainakin vuoteen 2028 saakka. Seuraavan sukupolven osalta ei ole kuitenkaan edelleenkään suunnitelmia, eli jatkossa uusi CLA toimii Mersun aloitusmallina. Mercedes-Benzin tuotantojohtaja Jörg Burzer vahvisti nämä tiedot saksalaiselle Automobilwochelle ja kertoi samalla, että vuodelle 2028 kaavailtu tuotannon lopettamisajankohta ei ole myöskään kiveen hakattu.

Mercedes-Benz A-luokka
Kuva: Mercedes-Benz

Jos A-luokan loppu koittaisi silloin, nykysukupolvi olisi ollut tuotannossa tasan 10 vuotta. Auto sai jo vuonna 2022 yhden faceliftin, ja toinenkin kasvojenkohotus on vielä mahdollinen A-luokan pitämiseksi tuoreena viimeisten valmistusvuosien ajaksi. Pahimpiin kilpailijoihin kuuluvat Audi A3 ja BMW 1-sarja ovat saaneet omat uudistuksensa äskettäin, ja Audiin tulee vielä lähivuosina ainakin uusi kojelauta. Vaikka A-luokka saakin jatkoaikaa, B-luokan tilamallin kohdalla Mercedes pitää kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta ja lopettaa auton tuotannon ensi vuoden aikana.

Suosittelemme


Dataforcen tietojen mukaan Mercedes-Benz sai tämän vuoden tammi-toukokuussa Euroopassa kaupaksi yhteensä 27 772 A-luokan autoa, mikä tarkoitti 15 prosentin laskua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myyntimäärä on kuitenkin edelleen tarpeeksi iso, jotta auton valmistusta kannattaa jatkaa. B-luokkaa myytiin samassa ajassa puolestaan ainoastaan 5 997 yksilöä, mikä kertoo hyvin kompaktien tila-autojen kysynnän vähenemisestä premium-merkkienkin osalta.

Mercedes-Benz A-luokka
Kuva: Mercedes-Benz

A-luokan valmistus siirtyy loppusuoran ajaksi Saksan Rastattista Unkarin Kecskemetiin, koska Saksan tehtaalla tarvitaan tuotantokapasiteettia uusille MMA-perusrakennetta hyödyntäville kompakti-Mersuille. Niistä ensimmäinen on uusi CLA, joka on jo lanseerattu markkinoille varsin menestyksekkäästi. Mercedeksen piti nimittäin ottaa jo kolmas vuoro tehtaallaan käyttöön kysyntään vastaamiseksi. Uutta CLA:ta saa aluksi vain sähköversiona, mutta joillain markkinoilla tulee lähiaikoina tarjolle myös polttomoottorimalleja. Lisäksi auton pohjalta on juuri esitelty Shooting Brake -farmari, joka tarjoaa sekä lisätilaa että tyyliä samassa paketissa.



Mercedes-Benz CLA Shooting Brake
Kuva: Mercedes-Benz

CLA:n lisäksi Mercedeksen uusi kompaktiautojen mallisto pitää sisällään GLA- ja GLB-katumaasturien uudet sukupolvet, jotka ovat parhaillaan tuotekehityksessä. Uutena lisäyksenä tarjolle tulee ”pikku-G”, joka tehdään MMA-perusrakenteen sijasta aivan omalle alustalleen isoveljen kaltaisten maasto-ominaisuuksien takaamiseksi.

Mercedes-Benz CLA
Kuva: Mercedes-Benz
LähdeCarscoops


Lue lisää