Pohjois-Saksassa sijaitsevaan Wolfsburgiin ei kannata lähteä itse kaupungin vuoksi, koska se on laajalti tunnetusta nimestään huolimatta varsinainen tuppukylä. Suomalaisittain kannattaa toki mainita, että Wolfsburgista löytyy peräti kolme Alvar Aallon suunnittelemaa rakennusta. Wolfsburgin tunnettuus perustuu kuitenkin lähinnä siihen, että se on toiminut Volkswagenin kotipesänä jo toista maailmansotaa edeltäneistä ajoista lähtien.

Saksalaismerkin päätehdas piippuineen dominoi Wolfsburgin kaupunkikuvaa Mittelland-kanavan varrella, mutta todellinen nähtävyys Wolfsburgista tuli vasta kun tehtaan kylkeen rakennettiin massiivinen Autostadt neljännesvuosisata sitten. Autostadt on arkkitehtuuriltaankin mielenkiintoinen kokonaisuus, joka tarjoilee VW-konsernin merkkien paviljonkien lisäksi mm. vesialueita, nykytaidetta, massiiviset ”autojenluovutustornit”, ravintoloita ja kauppoja sekä Zeithaus-nimellä tunnetun museon.

Vaikka nyt ollaankin Volkswagenin syntysijoilla, Zeithausin vaihtuvat näyttelyt esittelevät autohistoriaa varsin monipuolisesti. Isännän ääni ei kuitenkaan pääse unohtumaan, ja vierailumme aikana esimerkiksi kuukauden klassikkona komeili Volkkarin ja Porschen tekniikkaa yhdistellyt VW-Porsche 914. Konsernimerkkien paviljongeissa ovat puolestaan pääosassa sähköautot nykytrendien mukaisesti, mutta VW:n R-divisioonan rakennuksesta löytyi sentään bensapäiden iloksi perinteisellä bensaturbolla kulkeva uusin Golf R ja Porschen puolelta viimeisin 911.

Autostadtissa riittää sen verran nähtävää, että vierailuun kannattaa varata useampi tunti aikaa. Ja jos omistuksessa sattuu olemaan konsernituote, asiakaskeskuksen kaupasta voi ostaa kotiinviemisiksi monenlaisia tarvikkeita tai oheistuotteita. Museoautomiehille pelkkä Zeithaus ei välttämättä riitä, mutta Wolfsburgista löytyy vielä toinenkin mainio kohde tähän tarpeeseen. Se on Stiftung AutoMuseum Volkswagen -nimellä tunnettu museo, joka sijaitsee reilun kilometrin päässä Autostadtista omassa hallissaan.

Juuri 40 vuotta täyttänyt laitos on varsinainen volkkariharrastajan paratiisi, jossa pääsee näkemään sellaisia autoja joiden olemassaolosta ei ole edes tiennyt. Niihin kuuluvat lukuisat yksittäiskappaleet, konseptiautot ja prototyypit suoraan tehtaan kokoelmista. Vaikka museossa on näytteillä vain Volkswageneita, niiden skaala ulottuu sota-ajan Kübelwagenista Nürburgringin 24 tunnin koitoksessa kisanneeseen Sciroccoon. Niinpä tässäkin museossa vierähtää sen verran aikaa, että ainakin autoharrastajien kannattaa varata Wolfsburgissa vierailuun kokonainen päivä jos vaikkapa kesälomareissu suuntautuu näille seuduille.




































