Vaatemerkit sponsoroivat yhä useammin e-urheilua

Kun luksusvaatemerkki Louis Vuitton ilmoitti vuoden 2019 syyskuussa suunnittelevansa Riot Gamesin League of Legends -maailmanmestaruuskisojen peliasut ja muita peliin liittyviä elementtejä, sai se aikaan hämmennystä. Pikaisesti ajateltuna huippumuodilla ja videopeleillä ei tunnu olevan paljoakaan yhteistä, mutta itse asiassa tämänkaltainen yhteistyö on hyvinkin järkevää ja hyödyttää kumpaakin osapuolta.

Vaatemerkkien mukaantulo e-urheiluun

Elektroninen urheilu on onnistunut lyömään itsensä läpi toden teolla muutaman viime vuoden aikana. Yhä useammat pitävät sitä jo urheilulajina siinä missä jalkapalloa tai nyrkkeilyä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että vedonlyönnissä e-urheilun osuus on ollut tasaisessa kasvussa. Kasinopelejä ja vedonlyöntiä netissä tarjoava William Hill tarjoaa pelaajille mahdollisuuden lyödä vetoa varsin monipuolisesti myös e-urheilussa. Vedonlyöntikohteiden joukossa ovat muun muassa CS: GO, Dota 2 sekä League of Legends. Sivusto on toimii myös mobiilissa, kuten puhelimessa tai tabletilla.

Sitä mukaa kun e-urheilu on vauhdilla siirtynyt alakulttuurista valtavirran huviksi ja joidenkin kohdalla jopa ammatiksi saakka, ovat myös yhä useammat vaatemerkit alkaneet osoittaa kiinnostusta e-urheilun maailmaa kohtaan. Sponsorisopimuksia solmitaan vuosi vuodelta enemmän, joka kertoo siitä, että e-urheilun arvostus on kasvussa. Jo nyt e-urheilijoita ja e-urheilua sponsoroivat kymmenet vaatemerkit, joiden joukkoon lukeutuvat muun muassa New Era, Puma ja Champion. On selvää, että tulevina vuosina elektronisen urheilun maailmassa esimerkiksi urheilijoiden vaatteissa tullaan näkemään entistä enemmän vaatemerkkien mainoksia ja logoja.

Kuva: Pixabay

Adidaksen ja Ninjan välinen sponsoridiili herättää huomiota

Eräs tämän hetken taitavimmista ja seuratuimmista e-urheilun ammattilaisista on pelipiireissä nimellä ”Ninja” paremmin tunnettu Tyler Blevins. Miehen edesottamuksista saa lukea tuon tuosta, mutta viime aikoina yksi mielenkiintoisimmista Blevinsiin liittyvistä uutisista koskee saksalaisen urheiluvaatemerkki Adidaksen kanssa solmittua sponsorisopimusta. Tarkempia tietoja sopimuksen yksityiskohdista tai sen kestosta ei ole tiettävästi julkaistu, mutta vuoden 2019 elokuussa julki tullut uutinen merkitsi eräänlaista uuden ajan alkua e-urheilun ja urheiluvaatemerkkien välisessä yhteistyössä. Blevinsin vanavedessä monet muutkin tunnetut ja vähemmän tunnetut e-urheilijat ovat saaneet tarjouksia urheilubrändeiltä ja muilta tuotemerkeiltä.

Ninjan ja Adidaksen välillä solmittu sopimus on sikäli poikkeuksellinen, ettei Adidasta olla tähän päivään mennessä nähty juurikaan elektronisen urheilun areenoilla yksittäisten pelaajien sponsoreina. Nyt tilanteeseen on tulossa muutos – somettavat yksilöurheilijat kuten Liina Lahtinen kiinnostavat selvästi enemmän. On siis syytä olettaa, että Adidas tulee jatkossakin sponsoroimaan tunnetuimpia elektronisen urheilun ammattilaisia, etenkin kun Adidas mainitsi solmitun sopimuksen yhteydessä haluavansa tukea pelikulttuuria sekä alalla loistavia huipputason pelaajia.

Kuten enemmän e-urheilua seuranneet varmasti tietävätkin, Adidas ei kuitenkaan ole missään nimessä keltanokka elektronisen urheilun saralla. Vuonna 2018 se ryhtyi yhteistyöhön tanskalaisen e-urheilujoukkue Northin kanssa. Kilpailevista urheiluvaatemerkeistä myös Champion ja K-Swiss ovat viime aikoina allekirjoittaneet sopimuksia e-urheilujoukkueiden ja pelaajien kanssa.





Kuva: Pexels

E-urheilua seuraa yhä useampi ikään ja sukupuoleen katsomatta

Nykyään elektronista urheilua seuraavat ja videopelejä harrastavat hyvin monenlaiset ihmiset sukupuoleen katsomatta. On toki totta, että eri pelien välillä on eroja — Fortnitesta on tullut kaikenikäisten hitti, kun taas Dota 2:sta ovat tyypillisesti kiinnostunut pienempi ja selkeästi miespainotteisempi joukko. Tästä huolimatta aiemmat stereotyyppiset mielikuvat e-urheilua fanittavista joutavat romukoppaan.

Selvitysten mukaan noin 60 % elektronisen urheilun ystävistä ovat iältään 25 ja 39 ikävuoden välillä ja noin 38 % ovat naisia. Vaikka joukkoon mahtuu hyvin erilaisia ihmisiä, ovat monet heistä varsin muotitietoisia. Markkinoinnin kannalta he muodostavatkin otollisen markkinaraon, josta jokainen vaatemerkki haluaa luonnollisesti oman siivunsa.

Mitä laajemmaksi elektronisen urheilun pelaaja- ja seuraajakunta kasvaa, sitä monipuolisemmat markkinat ovat ja sitä enemmän mielenkiintoisia mahdollisuuksia ne tarjoavat. Siinä missä e-urheilijoille tarjottiin vielä muutama vuosi sitten sponsorisopimuksia lähinnä elektroniikkamerkkien ja teknologia-alan yritysten toimesta, ottavat näihin urheilijoihin nyt yhteyttä monenlaiset tahot eri aloilta tiedustellakseen yhteistyön mahdollisuudesta. Tämän ovat huomanneet monet suomalaisetkin e-urheilijat, joskin suomalaiset yritykset ovat olleet verrattain hitaita lähtemään mukaan elektronisen urheilun maailmaan.

Samaan aikaan nuoret aikuisten kulutustottumukset ovat muuttuneet, minkä ansiosta muun muassa eettisesti valmistetut vaatteet ovat yhä suositumpia. Esimerkiksi MEA-merkin vaatteet, erityisesti kierrätetyt farkut, voivat heijastaa pelaamisen arvomaailmaa. Kenties kierrätettyjä vaatteita nähdäänkin tulevaisuudessa myös e-urheilussa!

Uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Suosittelemme

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...