Uutuus: Longines Silver Arrow

Longines Silver Arrow on moderni tulkinta valmistajan 1950-luvulla esittelemästä, urheiluautojen ja ilmailun maailmoja yhdistäneestä kellomallista.

”Silver Arrow” -kellon seikkailu alkoi vuonna 1955, jolloin Longines järjesti talon sisäisen nimikilpailun uudelle, avant garde -henkiselle kellomallille. Ehdotuksia tuli yhteensä 450, joista muotoutui lopullinen nimi “Silver Arrow”. Nimi viittasi aikakauden hallitseviin, futuristisen näköisiin urheiluautoihin.

Ensimmäinen “Silver Arrow” -kello esiteltiin Longinesin tehtaalla vuonna 1956. Tuolloin jokaisella valmistajan kellomallistolla oli oma tunnuksensa, ja Silver Arrow’n symboliksi tuli nopeutta kuvaava tähtien läpi lentävä yliäänikone.

Longines Silver Arrow'n kierrettävä takakansi.
Longines Silver Arrow -kelloon arvokkuutta tuovat hillityn kokoinen vetonuppi ja kellonkuoren kauniisti viimeistellyt, kiillotetut pinnat.

Longines Silver Arrow

Nyt esiteltävän uutuuden muotokieli on esikuvaansa noudattaen virtaviivainen ja tunnistettava, teknisesti tähän päivään siirrettynä. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että 38,5 millimetrin teräskuoriin pakatussa kellossa on safiirikristallista tehty kupera lasi heijastesuojauksella, sekä antimagneettinen automaattikoneisto reilulla 72 tunnin käyntivaralla.

Perinteitä edustaa kellon vintage-henkinen hopeinen opaliinikellotaulu, jossa on alkuperäisestä mallista tutut tunti-indeksit, sekä nuolen muotoiset osoittimet. Kokonaisuuden täydentää klassisella soljella varustettu ruskea nahkaranneke.

Longines Silver Arrow

Suosittelemme

Silver Arrow on jälleen kerran hyvä osoitus siitä, miten rikas tuotekatalogi Longinesilla on. Tyylillisesti uutuus istuu mainiosti bisneshenkiseen pukeutumiseen ja myös juhlavimpiin tilaisuuksiin. Kokonsa puolesta kello täyttää tänä päivänä unisex-kellon määritelmän, joten kello sopii niin miehille kuin naisille. Kellon suositushinta on 1.980 euroa ja toimitukset jälleenmyyjille alkavat helmikuussa. Kellolle myönnetään viiden vuoden kansainvälinen takuu.

Pähkinänkuoressa

  • Valmistaja: Longines
  • Mallisto: Heritage
  • Mallinumero: L2.834.4.72.2
  • Koneisto: Calibre L888.5 (ETA A31.L11), automaatti
  • Käyntitaajuus: 25 200
  • Käyntivara: 72 tuntia
  • Kellon kuori: ruostumaton teräs
  • Kellon halkaisija ilman nuppia: 38,5 mm
  • Kuoren paksuus: 9,9 mm
  • Lasi: kupera safiiri (heijastesuojattu sisäpuolelta)
  • Vesitiiviys: 30 m (3 bar)
  • Rannekkeen leveys: 19 mm
  • Ranneke: nahkaranneke terässoljella
  • Hinta: 1.980 €

Kuvat: Longines

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tulossa: Kelloharrastajien juhlakello 10-vuotisen taipaleen kunniaksi

Kelloharrastajat-yhteisö perustettiin kymmenen vuotta sitten vuonna 2013 ja saavutusta juhlistetaan S.U.F Helsinki x KH 10v -juhlakellolla.Kymmenen vuotta on pitkä aika, joka on Kelloharrastajien kohdalla...

Voutilainen x Leijona ja De Motu kurkottavat Ruotsin markkinoille

Voutilainen x Leijona ja De Motu kurottavat Ruotsin markkinoille joulukuussa avautuvan Watches of Scandinavia -konseptimyymälän mukana. Watches of Scandinavia kokoaa yhteen 12 skandinaavista kellomerkkiä Tukholman...

ProPilot X Calibre 400 Laser – väriloistoa ilman väriä

Oris esitteli uuden ProPilot X Laser -kellomallin, jonka värikäs ja eläväinen kellotaulu on tehty kellopiireissä ennennäkemättömällä lasertekniikalla käyttämättä tippaakaan väriaineita. 

Jukka Haapalainen ja Baume & Mercier yhteistyöhön

Richemont-luksuskonserniin kuuluva ja yksi vanhimpiin sveitsiläisiin kellomerkkeihin lukeutuva Baume & Mercier on aloittanut yhteistyön tanssija Jukka Haapalaisen kanssa. Lähes kaikki luksusmerkit luottavat yhteistyön voimaan, mitä...

Tyyliniekan uusimmat