Uusi ES90 esiteltiin – tässä on ensimmäinen sähkö-Volvo joka ei ole katumaasturi

Volvo on ennakkoheruttanut jo pitkään S90:n täyssähköisenä vastineena toimivaa ES90:ää, joka tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Kaikki odottivat sähköistä sedania, mutta uutuus onkin korimalliltaan luukkuperäinen hatchback.

Tämän lisäksi maavara on selvästi suurempi kuin Volvon perinteisissä sedaneissa, eli ES90:ää voisi nimittää myös jonkinlaiseksi crossoveriksi. Vajaan viiden metrin pituisessa autossa on peräti 3,1 metrin akseliväli, joten mittasuhteissa on tiettyä mäyräkoiramaisuutta sivulta katsottuna. Mittava akseliväli mahdollistaa muhkeat takatilat, joita arvostetaan erityisesti Kiinassa valmistettavan auton kotimarkkinoilla.

Volvo ES90
Kuva: Volvo

ES90:n umpinaisen keulan muotoilu seurailee Volvon sähköisistä katumaastureista tuttuja polkuja, kun taas takavaloissa on selvää yhdennäköisyyttä polttomoottorikäyttöisen S90:n kanssa. Lisähöysteenä toimivat takalasin reunoihin sijoitetut valot, jotka tervehtivät kuljettajaa autoa lähestyttäessä ja sen luota poistuttaessa. Ilmanvastuksen pienentäminen on sähköautossa erityisen tärkeää, ja ES90:n kohdalla cw-kertoimeksi on saatu 0,247. Se on ihan kelpo lukema, mutta esimerkiksi VW ID.7:n saavutukseen 0,23 jää vielä matkaa.

Volvo ES90
Kuva: Volvo

ES90:n katon etureunassa törröttää EX90:n tavoin taksikupua muistuttava lidar-valotutka, ja auton pyörät ovat parhaimmillaan 22-tuumaiset. Sisustan design on puolestaan varsin minimalistista muiden sähkö-Volvojen tavoin, ja yleisilme on hyvin digitaalinen. Huomio kiinnittyy 14,5-tuumaiseen pystysuuntaiseen keskinäyttöön, jota täydentävät yhdeksäntuumainen digimittaristo ja 13,2-tuumainen heijastusnäyttö. Tämänkin Volvon käyttöjärjestelmä on Google-pohjainen, ja autoa mainostetaan softan ehdoilla suunnitelluksi.

Volvo ES90
Kuva: Volvo

Skandinaavista tyyliä saadaan kestävän kehityksen mukaisista verhoilumateriaaleista sekä puukoristeista, ja takaistuinmukavuutta kohentavat erikseen säädettävät istuimet jatkettavilla istuintyynyillä ja käsinojilla. Valoa ohjaamoon tuo lisävarustelistalta löytyvä sähköisesti himmentyvä panoraamakatto. ES90 on ensimmäinen sähkö-Volvo, jossa hyödynnetään 800 voltin tekniikkaa. Sen pitäisi lyhentää latausaikoja ja toisaalta pidentää toimintamatkoja. ES90:n tapauksessa akut latautuvat nopeimmillaan alle 20 minuutissa 10 prosentista 80 prosenttiin kapasiteetista, kun latausteho on 350 kW. Toimintasäteeksi kerrotaan puolestaan parhaimmillaan 700 kilometriä.

Suosittelemme


Tämä lukema koskee auton kaksimoottorisia nelivetoversioita, joissa on 106 kWh:n akku. Tehokkaimmassa Twin Motor Performance AWD:ssä on edessä 299 hevosvoimaa ja takana 381 heppaa, kun taas pykälää vähäväkisemmän Twin Motor AWD:n vastaavat lukemat ovat 177 ja 272 hevosvoimaa. Perusmallina toimii Single Motor Extended Range, jonka takamoottori tuottaa 333 heppaa. Tämän mallin akkukapasiteetti on 92 kWh ja virallinen maksimitoimintasäde 650 kilometriä.

Volvo ES90
Kuva: Volvo

Uutuuden hinnat on jo ehditty julkaista Suomessa. Aloitusmallina toimii takavetoinen Single Plus-varustelulla, joka maksaa vähintään 76 350 euroa. Kalleimmasta nelivetomallista pitää puolestaan pulittaa vajaat 95 000 euroa. Tilauskirjat on jo avattu, mutta ensimmäisiä Suomeen saartavia autoja pitää odottaa loppuvuoteen saakka.

Volvo ES90
Kuva: Volvo
Volvo ES90
Kuva: Volvo

Lue lisää