DMC DeLorean -harrastus lähti käsistä

Muistatko lokinsiipiovilla varustetun, harjatulla ruostumattomalla teräksellä päällystetyn auton elokuvasta Paluu tulevaisuuteen? Autohan oli legendaarinen DMC DeLorean, joka oli autonvalmistaja John DeLoreanin luomus.

John DeLorean menehtyi maaliskuussa 2005, mutta viisi vuotta sitä ennen hänet tapasi yhdysvaltalainen ohjelmistoinsinööri ja DeLorean fani Rich Weissensel. Rich näytti tapaamisen aikana Johnille hurjia suunnitelmiaan DeLorean muunnoksista ja sai lopulta niihin autovalmistajan siunauksen. “Jos luulet, että pystyt tekemään sen, niin tee!” – sanoi John DeLorean. Rich päättikin tapaamisen jälkeen omistautua DeLorean -harrastukselle oikein kunnolla.

Viimeiset 14 vuotta Rich Weissensel on tehnyt DeLorean automallista erilaisia versioita. Hän on rakentanut DMC DeLorean limuusinin, monsteriauton, avoauton ja jopa lentävän ilmatyynyaluksen!

Aihepiirin uusimmat

Tappaja-auto Christine esitteli korinsa muotoja Järvenpään Autoshowssa

Viime viikonloppuna nähtiin murhanhimoinen siipikaunotar jenkkiautopainotteisessa autonäyttelyssä, jossa paikalla oli myös muita tunnettuja elokuva-autoja.

Pieni voi olla kaunista – Järvenpään Auto Show päätti tasokkaasti harrastekauden

Vielä ennen koronavuosia monen autoharrastajan kausi päättyi syys-lokakuun vaihteessa Lahdessa järjestetyn Jenkkiautonäyttelyn ja X-treme Car Show’n merkeissä. Koronatauon jälkeen Jenkkiautonäyttely pidettiin pienimuotoisemmissa puitteissa Järvenpään Aino Areenalla, ja tänä vuonna jatkettiin samalla paikalla.

Toyotan taskuraketti saa lisää tehoa ja valinnaisen automaattivaihteiston – faceliftatun GR Yariksen esittelyä odotetaan jo lähikuukausina

Toyotan maine on varsin kaukana ajajan autosta, vaikka japanilaismerkin valikoimaan on vuosien saatossa kuulunut myös hienoja sporttimalleja. Viime vuosina Toyotan imago on autoentusiastien keskuudessa kohonnut erityisesti GR Yariksen ansiosta, joka on yksi nykyajan hauskimpia hot hatcheja.

EU höllentää polttomoottoriautoja koskevaa Euro 7 -päästösääntöään

Eurooppalaiset ministerit sopivat lieventävänsä ”likaisia autoja” koskevaa ehdotustaan, joskin rengas- ja jarrupäästöt otetaan edelleen käyttöön.

Tyyliniekan uusimmat