Quantcast

Tesla Model Y – järkihankinta vai liittyminen kulttiin?

Olen pitänyt Teslaa yliarvostettuna ja jopa jossain määrin kulttina, jossa auton omistajat ovat sokaistuneet epäsuhdasta auton hinnan ja todellisen käyttöarvon välillä. Mutta kuinkas sitten kävikään, kun neljänkympin kriisissä huomasin itse sellaisen omistavani? Liityinkö mukaan kulttiin vai meneekö auto pikaisesti myyntiin? Vai keksitäänkö tälle hankinnalle järkisyyt jälkikäteen?

En omaa käytännössä mitään mekaanisia taitoja tai intoa autojen korjaamiseen, mistä johtuen olen jo useamman auton hankkinut uutena, edellisen hankinnan ollessa Toyota RAV4. Sähköautojen korkeampi hankintahinta on pitänyt minut bensa-autojen omistajana, vaikkakin edellisen auton hankinnan yhteydessä myös Teslan sivut tuli kahlattua läpi ja autoa nettisivuilla rakennettua. Toisaalta en ole ikinä myöskään kokenut tarpeelliseksi omistaa todella tehokasta autoa, käyttömukavuus ja käytännöllisyys ovat aina menneet edelle. Elämäntilanteen hieman muuttuessa virkosi ajatus sähköautosta ja Teslan Y-mallin Suomen ensiesittelyn myötä hyvin lyhyen harkinta-ajan jälkeen (yön yli nukuttuani) päätin laittaa auton tilaukseen. Selkeästi tunneperäinen tilauspäätös, en tälle järkiperusteita kykene keksimään. Koskaan en ollut Teslaa ajanut, tai edes tilaamaani Y-mallia nähnyt kuin valokuvista, mutta neljänkympin kriisi ilmeisesti yllätti ja autotilaus tuli tehtyä.

Hyvin nopeasti, viikkoja ennen auton luovutusta liityin myös Teslan omistajien facebook-ryhmiin, joka osoittautui erittäin tärkeäksi osaksi Teslan omistamista. Tesla on yrityksenä nuori ja prosessit sekä myyntiverkosto poikkeavat merkittävästi perinteisistä autovalmistajista. Paljon on tehty uutta ja etenkin eri tavalla, mutta prosessi ei kuitenkaan vielä ole täydellinen. Puutteita on jopa niin paljon, että ilman facebook-ryhmissä jo käytyä keskustelua tilausprosessin logiikasta, auton toimituksesta tai liikennevakuutuksista olisin varmasti joutunut turvautumaan puhelinpalveluun, eikä pelkkä nettitilaus olisi onnistunut tai ainakin siitä olisi jäänyt suuria epävarmuustekijöitä. Mutta prosessin kertaalleen tehtyäni täytyy todeta sen olevan jopa perinteistä parempi! Enää ei ole tarpeen istua huonoa automaattikahvia juomassa automyyjän pöydän edessä, hänen täytellessä asiakirjoja muutaman hajasormen hitaalla järjestelmällä. Myös auton luovutusprosessi on erittäin nopea, siinä missä perinteisessä autokaupassa käydään läpi auton liki kaikki ominaisuudet ja napit, Teslassa luotetaan pitkälti auton helppokäyttöisyyteen.

Suosittelemme

Ja helppokäyttöinen Tesla todellakin on! Ohjaamo on ulkonäöltään hyvinkin pelkistetty, napit ja vivut on karsittu liki olemattomiin: perinteisen auton parikymmentä nappia kojetaulussa vaihtuu Teslan myötä kahteen vierityspainikkeeseen ja auton sydämeen, kaikkia toimintoja ohjaavaan kosteusnäyttöön. Myös Teslan valikkojärjestelmän loogisuutta ja käytännöllisyyttä on kehuttu, ja näihin kehuihin on todella aihetta. Selkeästi paras ja nopein valikkorakenne jota olen käyttänyt, Teslan järjestelmä asettaa uuden perustason, jota jatkossa itse edellytän myös muilta autoilta. Merkittävä määrä auton hallinnasta on hyvinkin loogista ja pääteltävissä, mutta paljon jää myös oman ymmärryksen ulkopuolelle. Käyttöohjeet tai etenkin Youtuben vihjevideot ovat erinomainen lisä, joiden avulla järjestelmän käytöstä tulee entistä mukavampaa ja joutuisampaa. Valitettavasti Youtube-videot ja facebook-ryhmät tulevat myös tutuksi autossa ilmenevien pienien, lähinnä ohjelmistovirheiden ratkaisussa.

Mutta mitenkäs se ajaminen? Kuten moni on jo ennen minua todennut, ensimmäinen kerta sähköauton ratin takana moottoritien rampista kiihdyttäessä aiheuttaa kyllä kestovirneen kasvoille. Kiihtymistä rajoittaa lähinnä oma itsesuojeluvaisto, autosta tuntuu tehoa löytyvän riittävästi. Moottorin käyntiäänen käytännössä puuttuessa kokonaan on myös melutaso ohjaamossa todella miellyttävä. Mutta totta puhuen normaali ajotuntuma ei ole ihan mitä auton hintataso edellyttäisi, auto hivenen hakee ja elää liikaa ainakin omaan makuun. Harjaantunut silmä myös havaitsee pelti- ja muoviosien osalta pientä heittoa, joita ei tässä hintaluokassa enää mielellään näkisi. Oven tai lokasuojan raon leveys hieman muuttuu linjaa katsoessa molemmista päistä. Valitettavaa, mutta sen verran vähän, ettei ainakaan minun yöunet näistä murehtimiseen mene. Teslan järjestelmää on myös kehuttu monipuoliseksi ja kattavaksi. Tässä ehkä asetin riman liian korkealle, koska hyvin nopeasti huomasin kaipaavani enemmän tietoa ja dataa esimerkiksi kulutuksesta, latauksesta tai käyttöhistoriasta. Tämä toki aina kompromissi auton helppokäyttöisyyden ja tietomäärän suhteen, mutta minulle selkeä pettymys omiin odotuksiin nähden.

Perinteisiin autoihin tottuneena iloisia yllätyksiä autosta on löytynyt useita. Tilaa löytyy, etusäilytyslokero eli tuttavallisemmin frunkki on yllättävänkin kätevä, myös takaluukun reunoilta löytyy yllättävän syvät ja käyttökelpoiset lokerot. Aikataulutettu lähtö ja sisätilan viilennys tai lämmitys kännykän avulla tulee todella kovaan käyttöön, samoin avaimista, myös siitä pelkästä avaimenperästä, luopuminen on miellyttävä muutos. Myös ohjaamon ulkonäkö, lasikatto, äänentoisto ja viihdejärjestelmä ovat jotain mitä tästä hintaluokasta haluaakin. Mutta onko auto hintansa arvoinen? Paljon lupauksia ja kehitystä, mutta ei auto tai ohjelmisto suinkaan vielä valmis ole. Hinnoittelussa on myös nähtävissä halu jatkuvaan kuukausilaskutukseen tarjoamalla esimerkiksi viihdepalveluja tai satelliittikarttoja. Tämä on varmasti myös autoilun tulevaisuus, yksinkertaisuudella ja tyylillä on rima muille autovalmistajille asetettu korkealle. En tiedä onko tämä kaiken sen rahan arvoinen, kyse on myös mielipidekysymyksestä. Mutta minä en autoa ole vaihtamassa, otan mielelläni vastaan auton mukana tulevan kultin: aktiivisen Tesla-klubin, joka tarjoaa auton omistamiseen paitsi tukea, myös sosiaalisen ulottuvuuden. Tämänkaltaista ei löydy samanhintaisen Kian, Volvon tai Bemarin omistajilta!

8 KOMMENTIT

  1. Nyt on kyllä toimittaja ollu kännis tai muuten vaan pihalla automaailmasta, taitaa olla niin että toimittajan nimeämä kultti “Tesla” on aika pieni verratunas esim : BMW:hen on onneton.
    Mut ymmärtää tämmösen julkaisun laittaminsen julkisuuteen jos on ikänsä ajanut bussin tai metron kyydissä.
    Ensi kerralla tää metron kyydittävä vois avata googlen ja googlettaa mersu tai bmw clubs…

  2. Teknisiä taitoja voi ja kannattaa hankkia vaikka sähköautolla ajaakin. On miehelle kovin feminiinistä jos peukalot on keskellä kämmentä. Toisaalta niinhän se on, että sisäinen entropia lisääntyy. Menneiden vuosikymmenten voimakkaat värit, maut, tuntemukset, sukupuolet, hyvä vs. paha – kaikki muuttuu yhdeksi harmaaksi mauttomaksi kauralimaksi.
    Syntyy miessukupolvia jotka ovat taitavampia keittiössä kuin pajalla, syntyy liikennemerkkejä, joissa ihmisten sijaan esiintyy pallopäitä, lakritsipiiput ja pulttibois kielletään. – Tervetuloa uusi uljas maailma🤮

    • Ymmärrän ahdistuksen.
      Omasta mielestä maailma meni vikaan kun lopetettiin orjuus, annettiin naisille äänioikeus ja lakattiin syömästä muuta kuin nauriita ja itse kaadettuja hirviä. Ne vasta oli aikoja 💪

    • Feminiinistä, jos ei osaa olla pajalla ja osaa kokata? Voi luoja… 😂 Ehkä kannattaa siirtyä jo 2000-luvulle. Tuo alkaa olla jo vain vähän noloa.

    • Niinpä. Elämä ilman lakritsipiippuja ei ole elämisen arvoista. Onneksi olen opetellut valmistamaan ruokaa. Muuten olisi aika tylsää vaan kaurapuuroa syödessä.
      Autojen kanssa olen näperrellyt paljon. Mutta aika vastahakoista se on nykyään. Hyvä jos muistaa ja viitsii tarkistaa öljyt. Sähköautossa ei kai tarvitsisi tehdä sitäkään?

  3. Kiasta löytyykin 3.6kw virran ulosotto jolla sähköistää koko kesämökin. Teslassa tällaista luksusta ei ole.

  4. Oma Tesla ei meinannut mennä ollenkaan suoraan uraisilla teillä ja haki koko ajan. Kun nostin renkaiden ilmanpainetta niin ajomukavuus parani huomattavasti ja auto menee sinne minne pitääkin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat