Tätä Bemarin pikkusedania ei nähdä Euroopassa

Salavalokuvaajien linsseihin on jo jonkin aikaa tarttunut pieni porrasperäinen BMW, jota on testattu mm. Nürburgringillä. Vaikka autoa on kehitetty Euroopassa, se ei ole tulossa myyntiin vanhalla mantereella. 1-sarjan sedaniksi nimetty uutuus jää nimittäin kiinalaisten yksinoikeudeksi, ja auto esiteltiin nyt sikäläisille asiakkaille Guangzhoun autonäyttelyssä.

Bemarin uutuus on kuulemma suunnattu Kiinan nuorelle sukupolvelle, joka haluaa alleen hieman totuttua pienemmän porrasperäisen BMW:n. Vaikka auto on ristitty 1-sarjaksi, sillä ei ole juuri mitään tekemistä Euroopassa myytävän nykyisen Ykkösen kanssa. Euroopan markkinoiden pikku-Bemari on vielä nykysukupolven ajan perinteinen takatuuppari, kun taas Kiinan versio on etuvetoinen perinnetietoisten kauhuksi.

bmw_2

Tässä ei ole kuitenkaan enää mitään uutta, koska BMW on myynyt vanhalla mantereellakin menestyksekkäästi jo parin vuoden ajan 2-sarjan edestä raapivia tilamalleja. Kiinalaisille tarkoitettu 1-sarjan sedan on teknisesti niiden lähisukulainen, minkä myös auton mittasuhteet kertovat. Totuttua pidempää etuylitystä lukuun ottamatta uutuusmallin muotoilu on hyvin lähellä Bemarin perinteisiä sedaneita. Auto voisi siis kelvata linjojensa puolesta myös eurooppalaisille ja haastaa täällä esimerkiksi Audi A3:n porrasperäversion.

bmw_3

Sisustakin on varsin aistikkaan näköinen, ja se istuu tyylinsä puolesta melkoisen saumattomasti merkin nykymallistoon. Kojelaudan päällä komeilee muista BMW:istä tuttu 8,8-tuumainen näyttö, joka on hieman irrallisen näköinen. Käyttöjärjestelmänä on hyväksi havaittu iDrive, ja autoon saa myös HUD-heijastusnäytön täysväriversiona, kaksialueisen ilmastoinnin, nahkaverhoilun ja monia muita herkkuja.

Suosittelemme

bmw_4

Porrasperäinen Ykkönen pohjautuu merkin UKL-pohjalevylle Bemarin muiden etuvetopohjaisten mallien ja Minien tavoin. Moottorivalikoimaan kuuluu 118i-perusmallin 136-heppainen 1,5-litrainen turbokone, 120i:n 192-hevosvoimainen kaksilitrainen ahdettu nelonen ja 125i-huippuversion 231 pollea tuottava samankokoinen turbomoottori. Varustetasoina tarjotaan ylellistä Luxurya ja urheilullisempaan makuun säädettyä Sportia. Voimansiirrosta vastaa puolestaan joko kuusivaihteinen manuaali tai lisävarustelistalta löytyvä kahdeksanpykäläinen automaatti. 1-sarjan sedan tulee Kiinassa myyntiin ensi vuoden alkupuoliskolla, mutta Eurooppaan sitä lienee turha odotella.
bmw_5

Aihepiirin uusimmat

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Romukuntoisten Teslojen virta Pohjois-Amerikasta Ukrainaan voi olla vaarassa loppua

Yhdysvalloista ja Kanadasta päätyy vakuutusyhtiöiden kautta vaurioituneita sähköautoja Ukrainaan, jossa mekaanikot korjaavat ja myyvät niitä korkeista polttoainekustannuksista kärsiville.

Tyyliniekan uusimmat