1990-luvulla maailman nopeimman sarjavalmisteisen katuauton titteliä hallussaan pitäneen McLaren F1:n hinnat ovat karanneet viime vuosina lähes älyttömälle tasolle. Uusi hintaennätys saatetaan tehdä jo pian, kun huutokauppakamari RM Sotheby’s kauppaa todella vähän ajettua yksilöä.
Kyseessä on Magnesium Silver -värinen F1, joka on yksi vain seitsemästä uutena virallisia kanavia pitkin USA:han viedystä yksilöstä. Auto luovutettiin elokuussa 1997 eräälle Piilaakson näkyvimmistä hahmoista, eli Oraclen perustaneelle Larry Ellisonille. F1 pysyi yli vuosikymmenen ajan Ellisonin omistuksessa, mutta auton mittariin kertyi tänä aikana ainoastaan alle 2600 mailin eli reilun 4000 kilometrin ajomäärä.

McLaren on myöhemmin vaihtanut omistajaansa kahdesti. Ensin se päätyi San Franciscossa asuneelle keräilijälle ja vuonna 2010 huutokaupan jälkeen nykyiselle omistajalleen. Auto on pysynyt koko tämän ajan San Franciscon lahden ympäristössä, ja F1:n mittarissa on tälläkin hetkellä alle 6500 mailin eli noin 10 400 kilometrin lukema. Vuoden 2012 tienoilla auto lähetettiin takaisin McLarenin pääkonttorille Isoon-Britanniaan huoltoa varten. Siellä F1:een asennettiin myös uudet jäähdyttimet ja päivitetty ilmastointi.

Autossa on lisäksi tätä nykyä erityiset alumiiniset bensatankit sekä sporttiputkisto, ja tallella ovat myös alkuperäiset käyttöohjekirjat, matkalaukkusarja, autopeitto, huoltomodeemi ja -läppäri sekä momenttiavain. Lokakuussa 2023 F1 lähetettiin Philadelphian McLaren-liikkeeseen, jossa vaihteisto rakennettiin uusiksi, autoon asennettiin tuoreet renkaat sekä sytytystulpat ja konehuoneen kultaiseen ”folioon” tehtiin pieniä korjauksia. Lisäksi F1:een on äskettäin vaihdettu uusi tuulilasi, joka on luonnollisesti McLaren Special Operationsin alkuperäisosa.

Tällä historialla ei ole mikään ihme, että auto näyttää käytännössä uudenveroiselta sekä ulkoa että sisältä. Huutokaupasta vastaava RM Sotheby’s hoitaa myynnin Sealed-ohjelmansa kautta, joten lopullinen kauppasumma ei välttämättä tule koskaan julkisuuteen. Arviot liikkuvat kuitenkin yli 23 miljoonassa dollarissa eli noin 20 miljoonassa eurossa, kun vasara kopsahtaa lopullisesti pöytään ensi kuussa.







