Suomalaisten rahapelaajien lifestyle netissä

Toimitus

Rahapelaaminen on maailmanlaajuinen ilmiö. Jokaisella valtiolla ja kansalla on hieman omat tapansa suhtautua siihen. Joissain maissa suosittua on lähinnä pienen budjetin viihdepelaaminen, kun taas toisissa rahapelaaminen on rikkaiden liikemiesten suosiossa.

Myös Suomessa rahapelaamiseen suhtaudutaan omalla ainutlaatuisella tavalla. Tähän artikkeliin olemme keränneet muutamia kotimaisen rahapelaamisen ominaispiirteitä. Tarkastelemme suomalaisten rahapelaajien elämäntyyliä ja pelitapaa monesta eri vinkkelistä.

Monopoli kaupannut rahapelaamisen koko kansan hupina

Rahapelaaminen on ollut Suomessa valtion sääntelemää jo 1940-luvusta saakka. Ainoa toimija, joka on maan rajojen sisällä tänä aikana saanut tarjota rahapelaamista, on ollut kotimainen Veikkaus. Rakkaalla lapsella on tunnetusti monta nimeä, ja myös valtion monopoli on läpikäynyt muutamia nimenvaihdoksia aikojen saatossa.

Kaikki suomalaiset varmasti tietävät, että valtion rahapelejä on jo pitkään markkinoitu maassa hyvän tahdon peleinä. Legendaariseksi on noussut myös fraasi siitä, että “suomalainen voittaa aina”. Tällaisilla lausahduksilla ja mainoslauseilla rahapelaamiselle on luotu hyvin puhtoinen imago, joka saa ilmiön kuulostamaan vaarattomalta ja harmittomalta. Vaihtoehtoisesti ilmiö saatetaan muualla myydä aikuisten yksinoikeutena ja alkoholin ja tupakan kaltaisena laillisena paheena.

Kotimaisten rahapelien myönteisen imagon vuoksi Suomi on ollut otollinen maaperä myös ulkomaisille nettikasinoille. Vaikka ulkomaiset Brite kasinot eivät saakaan toimia Suomen rajojen sisällä, pystyvät ne netin yli tarjoamaan palveluitaan suomalaisille täysin laillisesti. Kun tähän yhdistetään se, että ulkomailla kilpailu tekee kasinoista monipuolisempia ja anteliaampia, ei ole mikään ihme, että suomalaiset viihtyvät mainiosti myös astetta kansainvälisemmän tarjonnan parissa.

Suomalaiset verrattain aktiivisia rahapelaajia

Sen lisäksi, että rahapelien myönteinen imago Suomessa on saanut monet pelaajat suhtautumaan pelaamiseen positiivisesti, on se myös tehnyt pelaajista tavanomaista aktiivisempia. Monet suomalaiset pelaavat nettikasinoilla kuukausittain tai jopa viikoittain, kun taas monissa muissa maissa satunnaiset kasinovierailut rajoittuvat suurissa kasinokaupungeissa käymisiin.





Kun suomalainen sitten tallettaa rahaa nettikasinolle, saattaa hän siirtää pelitililleen melko suurenkin rahasumman. Siinä missä esimerkiksi eteläisessä Euroopassa asiakkaat tallettavat kasinoille mielellään vain 10 tai 20 euron minimitalletuksen verran, saattavat suomalaiset tallettaa kerrallaan vaikkapa 50 tai 100 euroa. Tämä tekee suomalaisista hyvin haluttuja ja suosittuja asiakkaita nettikasinoilla. Näistä syistä myös useat nettikasinot tarjoavat palvelunsa selvällä suomen kielellä ja osa niistä on jopa nimetty suomenkielisten sanojen mukaan.

Maailmanlaajuisissa vertailuissa Suomi on nimetty maailman neljänneksi aktiivisimmaksi rahapelimaaksi. Edellä ovat ainoastaan Japani, Australia ja Singapore, joissa pelataan kasinopeleiksi luokiteltavia onnenpelejä vielä Suomeakin enemmän. Surullisena lieveilmiönä peliaktiivisuudelle ovat valitettavasti myös rahapeliongelmat, joita ilmenee Suomen lisäksi jokaisessa muussakin aktiivisessa pelivaltiossa.

Suomalaisilla monipuolinen pelimaku

Kun suomalainen lähtee nettiin pelaamaan, pääsee hän valitsemaan pelinsä varsin laajasta valikoimista. Kaikkein suosituimpia ovat tässä vaiheessa tietysti kolikkopelit, joita myös kotimaiset kaupat ja kuppilat ovat olleet täynnä ja vuosikymmenien ajan. Nykyään peliautomaatit on tosin laitettu marketeissa hieman syrjempään kuin mitä vielä muutama vuosi sitten.

Nettikasinoilta kolikkopelejä löytyy joka tapauksessa huomattavasti enemmän kuin mitä marketeista. Siinä missä paikallisessa Citymarketissa saattaa olla valittavana noin kymmenkunta peliä, nousevat kolikkopelien lukumäärät netissä useisiin tuhansiin. Valinnanvaraa tarjoaa noin kolmesataa kansainvälistä pelivalmistajaa, joista erityisen suosittuja ovat muun muassa NetEnt, Play’n GO, Quickspin, Microgaming ja Big Time Gaming.

Kolikkopelien lisäksi kasinoilla on toki muitakin pelejä. Ruletti, blackjack ja itämaisten liikemiesten suosima baccarat tekevät kaikki kauppansa myös suomalaisten pelaajien keskuudessa. Erikoisuutena kaikkia näistä peleistä pääsee pelaamaan myös niin sanottuina livekasinoversioina, jolloin asiakas pääsee seuraamaan pelien tapahtumia livenä lähetettävien striimien kautta.

Nettikasinoille liittyminen helpompaa kuin koskaan ennen

Itse kasinolle rekisteröityminen on nykyään todella yksinkertaista. Vielä kymmenen vuotta sitten jokaiselle nettikasinolle tuli syöttää itsestään lukuisia erilaisia tietoja aina nimestä osoitteeseen. Lisäksi jokaisen asiakkaan piti luoda itselleen uusi käyttäjätunnus ja salasana tulevia kirjautumisia varten. Enää mitään näistä vaiheista ei tarvita.

Modernit pay n play -kasinot päästävät asiakkaansa liittymään palveluihin kotimaisilla pankkitunnuksilla. Asiakkaan ei tarvitse kuin tehdä ensimmäinen talletuksensa kotimaisella pankkitilillään. Tässä yhteydessä kasino tunnistaa asiakkaansa pankin antamien tietojen kautta. Tulevilla pelikerroilla sisään pääsee kirjautumaan ilman talletusta pelkän vahvan pankkitunnistautumisen kautta.

Nopea rekisteröitymisprosessi tarjoaa asiakkaille myös muita etuja. Voittojen kotiutus on tavanomaista nopeampaa, koska asiakkaan henkilöllisyyttä ei tarvitse vahvistaa manuaalisesti enää peli-istunnon lopussa.

Lopuksi

Suomalaisilla on hyvin oma tapansa pelata rahapelejä. Kuten olemme tässä artikkelissa selvittäneet, suomalaiset pelaavat monia muita kansoja useammin, enemmän ja aktiivisemmin. Lisäksi meillä pidetään monipuolisista pelivalikoimista ja mahdollisimman yksinkertaisista ja suoraviivaisista rekisteröitymisprosesseista.

Miten ikinä suomalainen sitten päättääkin pelata, tärkeässä roolissa on vastuullisuus. Yli omien varojen ei pidä pelata missään tilanteessa, sillä pelaaminen on sinänsä hauska renki mutta hyvin huono isäntä.

Uusimmat

Nykyään isojen luksussedanien pelikenttä on lähes täysin saksalaisten premium-merkkien hallussa, mutta reilut puoli vuosisataa sitten asia oli vielä toisin. Esimerkiksi Fiatin tarjonta ulottui kaiken kansan pikkuautoista edustussedaniin, joka jäi kuitenkin italialaismerkin osalta lajinsa viimeiseksi.
SEMA Shown kohokohtiin ovat jo vuosia kuuluneet Ringbrothersin luomukset, joiden sarja saa jatkoa tänäkin vuonna.
Alfa Romeo ja Maserati ovat monikansalliseen Stellantis-konserniin kuuluvia italialaismerkkejä, joista kummallakaan ei ole mennyt viime vuosina erityisen hyvin. Ratkaisua tilanteeseen haetaan merkkien entistä tiiviimmästä yhteistyöstä, joka koskettaa myös Alfan ja Maseratin yksilöintiohjelmia.
Subaru Imprezan WRX STI -versiot nousivat ympäri maailmaa kulttimaineeseen, mutta Euroopassa niitä ei enää myydä. Muuallakin maailmassa tarjolla on ainoastaan miedompi WRX porrasperäisenä versiona, joka saattaa kuitenkin saada jälleen tulevaisuudessa seuraa tulisemmasta STI:stä.
Viime vuosien suosituimpiin kellomallistoihin heti julkaisustaan lähtien noussut Tissot PRX sai pitkään toivotun 38 millimetrin kokoluokan.Edullisiin rannekelloihin erikoistunut Tissot...