Pyhäinhäväistys vai ei – Officine Fioravanti modernisoi Ferrari F40:n tekniikkaa

Vuonna 1987 esitelty Ferrari F40 sai kunnian olla viimeinen Maranellon ori, jonka itse Enzo Ferrari hyväksyi tuotantoon. Aikansa nopein sarjatuotantoauto on noussut sittemmin vieläkin myyttisempään maineeseen, johon on syynsä myös F40:n ajettavuudella.

Nykypäivänä vähintään kahden miljoonan euron arvoinen F40 kuuluu nimittäin vanhan koulukunnan superautoihin, joissa ei ole minkäänlaisia sähköisiä ajoapuja. Lisäksi Ferrarin 478-heppaisessa tuplaturbokasissa on kunnon turboviive, joten huipputeho tulee käyttöön kuin muulin potku. Tämä yhdistettynä keskimoottorirakenteeseen ja pelkkään takavetoon takaa sen, että F40:n ratissa saa todellakin olla hereillä superauton voimavaroja vähänkin reippaammin hyödynnettäessä.

Officine Fioravanti Ferrari F40 Alte Prestazioni
Kuva: Officine Fioravanti

F40:n arvaamattomuudesta saatiin taas muistutus muutama viikko sitten, kun kaksi autoa lähti kuljettajiensa käsistä melko samalla tavalla takarenkaiden pidon haihduttua ilmaan. Toinen kolaroiduista F40:istä kuului muuten F1-tähti Lando Norrisille, joka ei ollut kuitenkaan itse Ferrarin ratin takana. Ajankohta on siis enemmän kuin otollinen F40:n ajettavuutta helpottavalle paketille, jonka torinolaislähtöinen Officine Fioravanti toi nyt julkisuuteen.

Restomodeihin erikoistuneen firman muokkaama Ferrari tottelee muutostöiden jälkeen F40 Alte Prestazioni -nimeä. Fioravantin tavoitteena on ollut tehdä yhdestä autohistorian legendaarisimmista superautoista turvallisempi, käyttökelpoisempi ja tarvittaessa entistäkin suorituskykyisempi. Perinnetietoisia rauhoittanee, että ikonin ulkomuotoon ei kosketa tuumakooltaan alkuperäistä isompia vanteita lukuun ottamatta.

Officine Fioravanti Ferrari F40 Alte Prestazioni
Kuva: Officine Fioravanti

Vanteiden design on keskimuttereita myöten ennallaan, mutta koko on kasvanut edessä 18 ja takana 19 tuumaan. Alkuperäistä paremman pidon tarjoavat renkaat ovat joko Michelin Cup 2:t tai Pirelli P Zerot. Suuremmat vanteet mahdollistavat myös kookkaammat jarrut, joissa on hiilikuitukeraamiset levyt. Brembon satulat ovat edessä kuusi- ja takana nelimäntäiset, ja ABS-järjestelmääkin on päivitetty.

Suosittelemme


Officine Fioravanti Ferrari F40 Alte Prestazioni
Kuva: Officine Fioravanti

Myös ohjausvaihde on laitettu uusiksi, ja tehostin on perinteiseen tyyliin hydraulinen. Lisäksi ajettavuutta kohentaa Öhlinsin TTX 36 -jousitus, joka on säädettävissä neljään suuntaan. Jousituksen mukana tulevat myös uudet tukivarret, pyöränlaakerit sekä olka-akselit. Näiden muutosten myötä F40:ää ei tarvitse jättää pelkäksi tallin koristeeksi, vaan superauton suorituskyvystä pitäisi pystyä nauttimaan alkuperäistä turvallisemmin.

Officine Fioravanti Ferrari F40 Alte Prestazioni
Kuva: Officine Fioravanti
Officine Fioravanti Ferrari F40 Alte Prestazioni
Kuva: Officine Fioravanti

Lue lisää