Pitkän kisahistorian tehnyt itsemurha-kiihdytin oli yksi Nostalgia Car Shown vetonauloista

Helsingin jäähallilla nähtiin viime lauantaina Nostalgia Car Shown tiimoilta oivallinen kattaus 70-luvun tyyliin rakenneltuja amerikanautoja. Eräs kiihdytyspuolen kalustoa edustanut auto oli Ruotsista Suomeen aikanaan uitettu vuosimallin -61 Mercury Comet, joka vaikuttaa nykyisin nimellä ”Suicide Comet”. Tällä kimaltelevan myrkynvihreällä itsemurhakomeetalla on ollut värikäs historia lahden molemmin puolin.

Tomi seurasi auton vähemmän kunniakasta Ruotsin jälkeistä elämää Lapualla jo kymmenisen vuoden ajan yrittäen aina välillä ostaa autoa itselleen. Parisen vuotta sitten väsytystaistelu tuotti tulosta omistajan itsensä soittaman myyntipuhelun muodossa. Käden päälle paiskaamisen jälkeen auto odotteli ensi alkuun varastossa, kunnes alkoi tapahtua, ja seitsemässä kuukaudessa Mercury sai nykyisen asunsa. Tässä vaiheessa autoa on tyydytty vain esittelemään näyttelyissä, mutta Tomin tarkoituksena on viedä komeetta vielä piakkoin tositoimiin radalle.





Kärryssä on yli katon nouseva -73 Lincolnista napattu Fordin 460 cid, ja taka-akseli on kilpailevasta Moparin leiristä. Auton vaarallisesta luonteesta ja lempinimestä juurensa juontava etuakseli on puolestaan rallisukuisesta B-kadetista. Tämä kaikki ei sinänsä ole autolle kovinkaan ihmeellistä, sillä kyseessä on jo vuonna 1980 Ruotsissa kisakäyttöön rakenneltu alunperin kirkkaankeltainen drag race -auto. Silloisen auton on pykännyt aito moottoripää, sikäläinen kiihdytysajoja pidempäänkin harrastellut kaveri nimeltä Kenneth Feldthusen, joka innokkaana Facebookin välityksellä seurasi auton edistymistä nykyiseen kuosiin.

Suomessa kisoihin tottuneelle raaserille meinasi ensi alkuun käydä huonosti, sillä ennen Kangasta autolla ei oltu ajettu kisan kisaa Suomessa, eikä siinä ollut ostohetkellä edes moottoria. Tomi teki kuitenkin ainoan oikean ratkaisun, ja palautti auton takaisin kisakäyttöön. Komeetan ulkonäkökin on puhdas kunnianosoitus 70- ja 80-lukujen taitteen rakentelukulttuurille. Tomin kantava idea oli rakentaa auto ennen kaikkea näyttävään hauskanpitoon, sillä nykykiihdytysautojen rinnalla hiihtelyyn autoa ei ole tarkoitettu.

Vaikka autoa ei ole vielä tositoimiin saatukaan, niin varmaa on, että ”Itsemurhan” saa tarvittaessa liikahtamaankin. Kuin pisteenä iin päälle auto saa aimo annoksen tuttua ja turvallista, sillä Tomin tarkoituksena on elokuussa käydä ulkoiluttamassa autoaan Ruotsin maaperällä teemaan sopivissa nostalgia-aiheisissa kiihdytysajoissa.

Uusimmat

Oletko kuullut BMW E1:stä – tämä sähköauto esiteltiin jo 1990-luvun alussa

BMW:n i8-hybridisportin valmistus loppuu pian, mutta kaupunkikäytössä parhaimmillaan oleva i3-täyssähköauto jää edelleen tarjolle. Harva tietää, että i3:lla oli henkinen...

Etkö malta odottaa Ferrarin katumaasturia – Novitecin tuunaama Maserati Levante voisi olla hyvä vaihtoehto

Juuri mikään merkki ei ole enää turvassa katumaasturibuumilta. Jopa Ferrari on parhaillaan kehittämässä omaa SUV:taan, jonka nimeksi tulee Purosangue....

Kellomerkki esittelyssä: Sinn

Saksalainen Sinn on kellonvalmistaja, joka nauttii ammattilaisten ja harrastajien keskuudessa laajaa ja suorastaan fanaattista arvostusta hinta-laatusuhteeltaan erinomaisten rannekellojensa johdosta. Sinnin...

Näin teen kotona työskentelystä nautinnollista

Kotitoimisto ja etätyö ovat tällä hetkellä arkea lukemattomille suomalaisille, niin myös minulle. Omalla kohdallani "status quo" on kestänyt kahden...

Baby-Benz täysmoottorilla – tämän Mersu 190:n nokalle on kenkälusikoitu 600 SEL:n kuusilitrainen V12

Nykyisen C-luokan edeltäjänä toiminut 190-mallisarja kuului Mersun valikoimaan vuosina 1982-1993. W201-koodilla tunnetun auton pellin alle sai tehtaalta parhaimmillaan kuusipyttyisen...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...