“Maailman parhaat kumisaappaat”

Kaupallinen yhteistyö: Kapteenska

Tyylibloggarina olemisen yksi parhaita puolia on ehdottomasti vaatekauppiaisiin tutustuminen. Kun liikkeissä käy säännöllisesti, tulee väistämättä puhuttua asioista yksittäistä haastattelua syvällisemmin. Yhdeksi tällaiseksi paikaksi on muodostunut Kapteenska, jossa olen vuosia asioinut, mutta jonka toimintaan olen vasta Tyyliniekan myötä tutustunut paremmin.

Suhteellisen tuoreena maalla asujana Kapteenskan tarjonta on viime aikoina kolahtanut paremmin, koska sieltä saa pihassa ja metsässä rymyämiseen sopivaa tavaraa. Sisälläni asuva pieni maaseutulordi on saanut salakavalasti mielihyvää, kun olen voinut pukeutua mm. Barbourin takkeihin. Etenkin kun varallisuus ei anna myöten oikeisiin lordin leluihin, kuten Land Roveriin.

Maaseutu"lordin" arkea.
Maaseutu”lordin” arkea.

Usein liikkeessäkäynnin tarkoituksena on puhtaasti fiilistely, ei varsinainen tarve. Olennainen osa fiilistelyä on tutun myyjän tai kauppiaan kanssa turinointi, koska noissa keskusteluissa kuulen usein mitä kivaa on seuraavaksi hyllyyn tulossa. Tämähän on sitä kauppiaan myyntityötä, jonka tarkoituksena on saada minut luopumaan rahoistani ennemmin tai myöhemmin. 🙂 Samoin tarinat brändien takana ovat mielenkiintoisia, koska historia on ollut aina lähellä sydäntäni.

Alkuvuodesta olin vaihteeksi nopeasti piipahtamassa Tampereen myymälässä ja siellä tuli puheeksi se, miten kumikengät eivät kestä tänä päivänä edes vuotta aktiivista käyttöä. Ei minulla, eikä vaimolla. Sitähän luulisi, että kumikengät kestäisivät pihalla ja metsämättäillä kävelyä useamman vuoden, varsinkin kun puhdistamme kengät säännöllisesti kurasta ja kivistä. Mutta ei.

Kapteenskan Janne Haavisto sitten totesi tähän, että osta häneltä maailman parhaat kumisaappaat.

Maailman parhaat kumisaappaat

Väite oli suorastaan röyhkeä, joten vaadin sen tueksi kättä pidempää – vai pitäisikö sanoa jalkaa pidempää. Sain eteeni pari Aiglen kumisaapasta, joita kokeilin jalkaani. Ensimmäinen tuntemus oli napakkuus. Jalkaa ei laitettu saappaaseen puolihuolimattomasti, vaan se piti määrätietoisesti vetää pohjaan asti.

Suosittelemme

Kumisaappaan laittamista jalkaan on helpotettu tekemällä varteen halkio, jonka saa kiristettyä ja löysättyä remmillä.
Kumisaappaan laittamista jalkaan on helpotettu tekemällä varteen halkio, jonka saa kiristettyä ja löysättyä remmillä.
Kumikenkän sisäpuolella on kiristysnauhan kohdalla suojaus, joka pitää kosteuden loitolla.
Kumikenkän sisäpuolella on kiristysnauhan kohdalla suojaus, joka pitää kosteuden loitolla.

Napakkuuden tuoman käyttömukavuuden huomasin kun nousin jaloilleni. Tämä kumisaapas ei hölsky jalassa, vaan pysyy siinä kuin hansikas – tai kuten hyvin istuva nahkakenkä. Toinen selkeä ero aiempiin kumisaappaisiini oli tukeva kantapää. Peruskumppareihin verrattuna kantakuppi oli napakka ja se tuntui olevan päkiää korkeammalla. Kolmas huomioni oli melko nihkeä pohjatuntuma, eli oletettavasti kumisaappaissa on myös pitoa.

Aiglen kumisaappaassa on jämäkkä pohja.
Aiglen kumisaappaassa on jämäkkä pohja.

Sain kokeiltavaksi kumisaappaista vuorettoman ja neopreenivuorellisen mallin. Näistä neopreenivuorellinen malli alkoi hiostamaan jalkaani välittömästi, joten sen soveltuvuus talvikäyttöön oli uskottava. Janne Haaviston mukaan sillä pärjää normaaleissa talviaskareista vaikka ilman sukkia. Jäin pohtimaan kumpi malli olisi enemmän omaan makuuni sopiva.

"Maailman paras kumisaapas"
“Maailman paras kumisaapas”

Aiglen historiaan sain lyhyen perehdytyksen, josta oleellisimpana mieleeni jäi eurooppalainen tuotanto; Aiglen kengät tehdään omissa tehtaissa Ranskassa kumiseoksesta, ei muovista. Kengänvalmistajana Aiglella on pitkä historia ja sieltä löytyy mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä toiseen tunnettuun kumikenkävalmistajaan, Hunteriin, joka on siirtänyt tuotantonsa kaukoitään.

Kun kuulin, että hyllystä löytyy myös naisten mallit kumisaappaista, ja niitähän oli vaikka kuinka, päätin vaimon lähestyvän syntymäpäivän kunniaksi hankkia ensimmäiset Aiglen kumisaappaat hänelle. Samaan syssyyn tuli hommattua myös Aiglen chelseat, joten tällä kertaa vaimon kenkäkaappi sai mukavasti täydennystä.

Aiglen chelseat.
Aiglen chelseat.

Aiglen kumisaappaiden käyttökokemuksia

Uudet kumikengät tulivat tarpeeseen, sillä edellisiin kumikenkiin oli tullut reikiä varteen. Vaimon Aiglet ovat olleet aktiivisessa käytössä puolisen vuotta ja niissä ei ole päällisin puolin merkittäviä käytönjälkiä tai kulumia. Kengät pitävät luonnollisesti vettä ja niillä on mukava kävellä pidempääkin matkaa. Käyttökokemusten kannustamana tulen hankkimaan myös itselleni Aiglet.

Vadelmien poiminnassa ovat kumisaappaat paikallaan.
Vadelmien poiminnassa ovat kumisaappaat paikallaan.
Kuivin jaloin liukkaalla pinnalla.
Kuivin jaloin liukkaalla pinnalla.
Vasemmalla Aiglen kumisaappaat ja oikealla pojan noin 40 vuotta vanhat Nokian kumisaappaat ajalta, jolloin Suomessa osattiin tehdä vielä kenkiä.
Vasemmalla Aiglen kumisaappaat ja oikealla pojan noin 40 vuotta vanhat Nokian kumisaappaat ajalta, jolloin Suomessa osattiin tehdä vielä kenkiä.

Lue lisää