…parempi ajotulos, luksuksempi ja sitä rataa.
Nuorena pojankloppina tajusin, että naamaan puskeva haituva on parempi leikata pois, jotta ulkoasu ei ala hiljalleen muistuttaa Chewbaccaa. Tyylikkäin ja parhaiten saatavilla oleva (sekä pojanklopin kukkarolle sopiva) vempele oli Gilletten Mach3.
Hienosti ja edullisesti haituvat lähtivätkin. Yksi vaihtopää riitti kuukaudeksi. Pojanklopin kukkaro alkoi laihtua, kun haituvat vaihtuivat kuparilangan vahvuiseksi sängeksi. Yksi pää ajoi tyydyttävästi kerran tai pari. Tämän jälkeen olisi ollut vaihdon paikka, mutta mitäs teet, kun vaihtopäät veisivät kaikki rahasi. Höyläät tietysti naamaasi ruosteisella kyntöauralla kuukauden, toisenkin. Varallisuusprobleemiin apua toi sähköparranajokone. Se tosin teki naamasta helottavan autiomaan, vaikka kuinka rasvasi. Ajotuloskin oli lähinnä kohtalaista.
Kahdeksan vuotta sitten luin klassisista partahöylistä. Siitä, miten ne olivat tuhottomasti moderneja vaihtoehtoja parempia. Innostuin kokeilemaan. Edullinen kokeilu ei ollut, sillä englantilaisten mäyränkarvasutien ja partakreemien, saksalaisten ja amerikkalaisten huippupartahöylien ja japanilaisten kirurginveitsenterävien partaterien hinnat eivät olleet ihan huokeita.
Alkuinnostuksessa tuli hankittua paljon turhaa. Huomattavasti suppeammalla kattauksella selviää. Vessan kaappiin ei tarvitse hankkia koko brittipartakreemien tuotantokattausta. Jos hinnasta (ja laadusta) puhutaan, niin tämä on tärkein juttu: Markettien miljarditeräinen kyntöaura maksaa viisi euroa. En ole niitä käyttänyt pitkään aikaan, mutta en edelleenkään usko terämäärän lisäämisen parantavan ajotulosta (se tietenkin vetoaa kuluttajaan, jolle enemmän on aina parempi, eikö niin). Kyntöauralla on käyttöikää kuparilankanaamaisella kaverilla viikko.
Suosittelemme
Klassinen kertakäyttöterä maksaa noin 50 senttiä kappaleelta. Siinä on vain yksi leikkaava terä kerrallaan, mutta tuo terä tekee työnsä 10 kertaa paremmin kuin kyntöauran satatuhatta terää. Käytössäni yksi terä kestää pari viikkoa. Klassisista teristä maksan vuodessa 13 euroa. Kyntöaurojen hinta olisi 260 (!) euroa.
Partahöylistä käytetään lontooksi nimitystä safety razor. Terä on, toisin kuin partaveitsen tapauksessa, asetettu suojausmekanismin sisään. Vuonna 1847 William S. Henson patentoi laitteen, joka kuvattiin (vapaasti kääntäen Wikipedian artikkelista) “leikkaavaksi teräksi, joka on oikeassa kulmassa kädensijan kanssa ja joka jossakin määrin muistuttaa muodoltaan kuokkaa”. Vuonna 1904 King Camp Gillette sai patentin kaksireunaisiin kertakäyttöteriin (DE, double-edge blade). Gillette muuten valmistaa edelleen DE-teriä ja niitä käyttäviä partahöyliä, sillä suurimmalla osalla maailman väestöstä ei ole varaa langeta miljardi terää, parempi ajotulos -huijaukseen.
Päästään toiseen jujuun: Vaikka investoit laadukkaaseen mäyränkarvasutiin, pariin huipputasoiseen partakreemiin, juuri sinulle passeliin klassiseen partahöylään ja vielä johonkin kivaan aftershaveen, maksaa harraste sinulle itsensä takaisin alle vuodessa. Ja mikä tärkeintä: ajotulos on takuulla parempi kuin kyntöauralla tai sähkönaamankuivaimella.
Kaksi asiaa tekee klassisesta parranajosta haasteellisempaa kuin markettihöyläilystä: Saatavuus ja parranajoon vaadittava tarkkuus (tosin vain aloittelijavaiheessa). Kun aloitin klassisen parranajon, jouduin tilaamaan romppeeni Hollannista. Suomessa ei lajia juuri tunnettu. Nyt olen ilokseni huomannut, että suomalaisia alan verkkokauppoja alkaa löytyä kivasti. Nostan framille herrasmiesputiikki Saarnin. En pelkästään siksi, että Saarni toimitti minulle mäyränkarvasudin ja englantilaista partavaahtoa sinulle esiteltäväksi, vaan erityisesti siksi, että putiikkia pitävä Sonja on aivan mahtava tyyppi (ja putiikin tarjonta hivelee silmää sekä mieltä).
Klassinen parranajo vaatii tarkuuttaa siksi, että terä on oikeasti terävä. Vaikka se on suojamekanismin sisällä, saat itsellesi hyvin katu-uskottavan haavan vetämällä höylää pitkin poskea terän suuntaisesti. Kerran olen tahattomasti kokeillut. Höylän pyöräyttäminen nopeasti toisen terän puolelle vaatii myös hieman sorminäppäryyttä. Ei näiden sisäistämisessä tosin mene muutamaa kuukautta pidempään.
Saagan seuraavassa osassa kirjailen asiasta käytännön tasolla. Katsotaan tekniikkajuttuja, sutihommia, kreemin vaahdotusta ja muuta kivaa.