Historia toistaa itseään – Ford haastaa jälleen Ferrarin Le Mansin kokonaiskilpailun voitosta

Reilun viiden vuoden takainen Le Mans 66 -leffa kertoi, kuinka amerikkalainen Ford onnistui vuodesta 1966 lähtien lopettamaan Ferrarin dominoinnin Le Mansin 24 tunnin kilpailussa. Historia toistaa nyt itseään, koska Ford aikoo jälleen tavoitella kokonaiskilpailun voittoa legendaarisella Sarthen radalla.

Ferrarille voittoputken katkeamisesta tuli varsin pitkä, koska vuoden 1965 jälkeen Maranellon merkki nousi Le Mansin korkeimmalle korokkeelle seuraavan kerran vasta vuonna 2023. Viime vuosikin meni samoissa merkeissä, ja ennen Fordin paluuta Ferrarilla on vielä muutama vuosi aikaa kasvattaa voittopokaaliensa määrää. Ovaalimerkki aikoo nimittäin osallistua urheiluprototyyppien WEC-sarjaan ja sen myötä myös Le Mansiin kaudella 2027, ja suoritusvälineenä palvelee LMDh-kategorian mukainen hyperauto.

Ford GT40 1966 Le Mansissa
Kuva: Ford

Fordinkin kuiva kausi on ollut pitkä, koska merkin viimeisin Le Mansin kokonaiskilpailun voitto on vuodelta 1969. Toistaiseksi viimeistä kertaa sinisen ovaalin merkki kilpaili Le Mansin ylimmässä luokassa vuonna 1982, jolloin Cosworthin moottorilla varustetulla Ford C100:lla yllettiin sentään kokonaiskilpailun kakkossijalle Porsche 956:n jälkeen.

Ford Performance lähtee FIA:n WEC-sarjaan mukaan täydellä tehdastiimin statuksella. LMDh- eli Le Mans Daytona Hypercar -luokan piinkoviin kilpakumppaneihin kuuluvat Alpine, BMW, Cadillac, Genesis sekä Porsche, ja näiden autojen kanssa Le Mansin kokonaiskilpailun voitosta taistelevat myös LMH- eli Le Mans Hypercar -kategorian Aston Martin, Ferrari, Peugeot sekä Toyota.

Ford Mustangeja Le Mansissa
Kuva: Ford

Fordin kilpuri on jo kehitteillä, mutta siitä ei ole julkaistu vielä tarkempia tietoja. Nykyiset hypercar-säännöt määräävät kuitenkin, että kilpa-autossa täytyy olla takavetoinen hybridivoimalinja, korkeintaan 680 hevosvoiman kokonaisteho ja 1030 kilon minimipaino. Ford osallistui jo pykälää miedompaan GTE Pro -luokkaan vuosina 2016-2019 GT-superautonsa kisaversiolla, ja tällä hetkellä Ford merkki ajattaa Mustangeja GT3-kategoriassa.

Suosittelemme


GTE Pro -luokan GT:llä yllettiin vuoden 2016 Le Mansin luokkavoittoon juhlistamaan juuri sopivasti alkuperäisellä GT40:llä saavutetun kokonaiskilpailun kolmoisvoiton 50-vuotista merkkipaalua. Le Mansin järjestämisestä vastaavan ranskalaisen Automobile Club de l’Ouestin puheenjohtaja Pierre Fillon ehti jo innostua Fordin paluusta ylimpään kategoriaan ja samaan hengenvetoon mies totesi, että Ford ei kilpaile tullakseen toiseksi. Muutaman vuoden päästä Sarthen radalle eletään siis jälleen jännittäviä aikoja.

Ford GT 2016 Le Mansissa
Kuva: Ford
Ford GT40 1965 Le Mansissa
Kuva: Ford
LähdeCarscoops

Lue lisää