Esittelyssä kelloharrastaja on juttusarja, jossa tutustumme suomalaisiin kelloharrastajiin. He kertovat itsestään, mistä oma harrastuneisuus on saanut alkunsa, unelmiensa kelloista, ja ajatuksistaan miten he kelloharrastamisen kokevat ja näkevät.
Kuka olet ja mitä teet työksesi?
Olen Esa Heittokangas, 29-vuotias mies Joensuusta. Työskentelen järjestelmäasiantuntijana Pohjois-Karjalan kirjapaino Oyj:ssä. Lisäksi aloitin hiljattain kirjoittamaan blogia kello -ja vinyyliharrastamisesta Sanomalehti Karjalaisen lanseeraamassa so-up.fi blogiyhteisössä.
Minun kelloharrastus ja kelloista kiinnostuminen puhkesi kukkaan vasta reilu puoli vuotta sitten. Olen siis vielä aloittelija tässä harrastuksessa. En ole oikeastaan nuoruudessani koskaan erityisemmin käyttänyt kelloja, enkä niistä myöskään erityisemmin ollut kiinnostunut. Olen sitä sukupolvea, joka eli nuoruutensa kännyköiden aikakauden synnyn ja niistähän se aika aina katsottiin. Kaveripiirissäni tuolloin ei paljon rannekelloja näkynyt, niille ehkä vähän naureskeltiin.
Vasta vanhemmalla iällä heräsin kelloihin ja hankin itselleni ensimmäisen patterikellon. Tuo kello oli päivittäisessä käytössä muutaman vuoden. Hyvä ystäväni oli aikojen saatossa hankkinut itselleen useita erilaisia kelloja. Hänen kauttaan erilaiset kellot ja niiden koneistot alkoivat kiinnostamaan enemmän.
Aluksi innostus lähti harmittomasti uuden rannekkeen tilaamisella vanhaan patterikelloon. Tämän jälkeen päätin hankkia ensimmäisen automaattikellon. Sen jälkeen kelloja on tullut ostettua useampia. Kellojen parissa vierähtää suurin osa tämän hetkisestä vapaa-ajasta.
Mikä kelloissa on parasta?
Kyllä sitä ihmettelee, miten rannekellon kokoiseen pieneen koneeseen voidaan mahduttaa niin paljon osia, tekniikkaa, käsityötä ja saada näyttämään se vielä suhteellisen tarkasti aikaa. Tuo on semmoinen yhtälö mikä kiehtoo. Jokainen kello on oma yksilönsä ja niillä on monesti vielä uniikki syntytarinansa. Rannekello on myös yksi osa tyylikästä pukeutumista.
Millainen kellokokoelma sinulla on tällä hetkellä?
Uutena harrastajana minulle on jokunen kello kerennyt kertyä ja jokunen kello on jo ”flipattu” pois muille harrastajille. Ensikelloni Steinhart Ocean One löytyy vieläkin arkirymynä kellolaatikosta. Pidän siitä erittäin paljon, vaikka se onkin harrastajien keskuudessa mielipiteitä jakava Rolex ”homage”.
Hienoja ja upeita kelloja on maailma pullollaan. Kellojen tyylilajien eroavaisuuksien takia voisin sanoa, että minulla on parikin unelmakelloa. Jokapäiväiseen käyttöön haluaisin hillityn metallisen Audemars Piguet Royal Oak -kellon. Pukukelloksi sitten menisi hyvin vaatimaton Jaeger-LeCoultre Grand Reverso.
Miten lähipiirisi suhtautuu kelloharrastukseesi?
Harrastukseni ollessa vielä kovin nuori, olen ollut siitä aika hiljaa. Vanhempien luona kyläillessä tulee kommenttia ”taasko sitä on uusi kello”, mutta muuten harrastuksestani tietävät oikeastaan blogini lukijat. Avopuolisoni on alkanut suhtautua myönteisesti kelloihin ja hän onkin esittänyt kiinnostusta ensimmäisen automaattikellon hankintaan.
Mistä hankit kellosi? Miksi?
Olen hankkinut pääasiassa kelloni suomalaisista verkkokaupoista ja kivijalkamyymälöistä. Olen käyttänyt WanhatWarikset -verkkokauppaa sekä Kuopiossa sijaitsevaa Puustjärvi -nimistä kivijalkakauppaa. Jonkin verran kelloja on tullut ostettua Kelloharrastajat Suomi – ja Kellotori -Facebook-ryhmistä muilta harrastajilta. Oheistarvikkeista sain avopuolisoltani joululahjaksi PVR:n poronaton, joka on kyllä miellyttävin ranneke, jota olen koskaan käyttänyt. Tilaan rannekkeita ja muita tarvikkeita myös jonkin verran ulkomailta.
Onko kelloharrastamisessa mitään järkeä? Perustele.
Harrastamistahan tämä on siinä missä muukin. Tunnustan, ihmettelin itsekin vielä vuosia sitten, miten jotkin kellot voi maksaakaan niin paljon, kun sen saman ajan voi yhtä hyvin katsoa kännykästäkin. Asiaa enemmän tutkittuani aloin ymmärtämään kellojen monimutkaisuutta, arvoa ja hienoutta paremmin.