Legendaarinen BMW-virittäjä lopettaa toimintansa – AC Schnitzerin toiminta ei enää kannata

Willi Kohl ja Herbert Schnitzer perustivat Saksan Aachenissa BMW:n mallien tuunaamiseen erikoistuneen AC Schnitzerin vuonna 1987. Viritysosien kehittämisen lisäksi AC Schnitzer osallistui esimerkiksi DTM-ratasarjaan sen kulta-aikoina E30-korisella M3:lla, ja firman vuosien mittaan kasvanut maine näkyi myös yhteistyössä BMW:n kanssa.

Lue lisää

Haikeula ja parhaimmillaan 900 kilometriä yhdellä latauksella – uusi i3 toimii BMW 3-sarjan sähkövastineena

BMW:n uuden sukupolven sähköautot tunnetaan Neue Klasse -lisänimellä, joka on lainattu baijerilaismerkin konkurssin partaalta pelastaneelta 1960-luvun sporttisedanilta. Nykypäivän Neue Klasse -mallit tuovat taas BMW:n sähköautot aivan uudelle tasolle, mistä on saatu jo esimakua viime syksynä esitellyn uuden iX3:n myötä.

700 pelasti BMW:n konkurssin partaalta 1960-luvulla – kyseessä ei ole kuitenkaan mikään 7-sarja

Auto nimeltä BMW 700 tuo varmasti useimmille nykyään mieleen 7-sarjana ja aiemmin 700-sarjana tunnetun edustusluokan kulkupelin. Alkuperäinen 700 oli kuitenkin kaikkea muuta, eli käytännössä koko baijerilaismerkin pelastanut edullinen pikkuauto.

BMW:n M-osasto suunnittelee 30 uutta mallia – manuaalivaihteiston ystäville on kuitenkin tiedossa huonoja uutisia

BMW ilmoitti jo viime vuonna varsinaisesta uutuuksien vyörystä, joka tuo mukanaan yli 40 uutta tai päivitettyä automallia vuoteen 2027 mennessä. Nyt baijerilaismerkin M-divisioona julkisti vastaavan tuoteoffensiivin sporttiversioiden osalta.

BMW antoi lisätietoja sähköisestä M3:stä – autossa on keinotekoiset vaihtoäänet ja haluttaessa pelkkä takaveto

BMW:n valikoimaan on jo muutaman vuoden ajan kuulunut M Performance -brändättyjä sähköautoja, mutta ensimmäistä ”täysiveristä” sähkö-Ämmää on saatu vielä odotella. Sen vuoro koittaa ensi vuonna, kun tulevan i3:n pohjalta tehty täyssähköinen M3 tulee markkinoille.

Uusi baijerilaisbrändi on syntynyt – BMW Alpina jatkaa perinteisen Alpinan jalanjäljillä

Burkard Bovensiepen perusti vuonna 1965 BMW:n tuotteisiin erikoistuneen Alpina-virityspajan, joka saavutti vuosien mittaan virallisen autonvalmistajan statuksen luksusta ja urheilullisuutta yhdistäneillä malleillaan. Nyt perinteinen Alpina on kuitenkin siirtynyt historian lehdille.

Tukka hulmuten kohti kesää – aitoa roadster-fiilistä halvimmillaan vain muutamalla tonnilla

Edullisemman pään kaksipaikkaiset roadsterit alkavat olla katoavaa kansanperinnettä ainakin uusien autojen osalta, kun niidenkin ostajat ovat kaikonneet erityisesti crossovereiden pariin. Toki esimerkiksi Mazda MX-5:tä saa edelleen uutena kaupasta reilulla 36 000 eurolla, mutta 1990-luvun tai 2000-luvun alun roadsterin omistajaksi pääsee halvimmillaan muutamalla tuhannella eurolla.

Nämä viisi autoa ovat tänä vuonna viisikymppisiä – vuonna 1976 oli kova uutuussato

50 vuotta sitten automaailma oli ehtinyt toipua vuoden 1973 öljykriisistä, ja tulevaisuus näytti jälleen valoisammalta.

47 vuotta sitten lanseerattu BMW M1 on edelleen baijerilaismerkin ainoa superauto – keskimoottorikiila syntyi saksalais-italialaisena yhteistyönä

BMW:llä on sporttisen merkin maine, mutta sen historiaan kuuluu silti vain yksi aito superauto. Se on vuonna 1978 esitelty M1, joka sai kunnian olla myös ensimmäinen M-brändätty katuauto.