Uusien mekaanisten kellojen uudelleentulemisen myötä myös vanhat mekaaniset kellot ovat nykyään valtavan suosittuja. Vanhoilla tarkoitan tässä kohtaa pääpiirteittäin ennen kvartsikellojen aikakautta valmistettuja kelloja. Itseltäni löytyy tällä hetkellä reilu kymmenen vintage-kelloa, merkkeinä muun muassa Omega, Tissot, Edox ja Roamer.
Oma innostukseni mekaanisiin kelloihin alkoi nimenomaan aiempien sukupolvien omistuksessa olleiden kellojen siirryttyä hallintaani. Jokainen niistä tuntui – ja tuntuu edelleen – ainutlaatuiselta yksilöltä, aivan kuin vastaavaa ei kellään muulla voisi olla. Varmasti samanlainen löytyy joltain jossain päin maailmaa, mutta sillä omalla kappaleella on ainutlaatuinen historia, ja jos se siirtyy tutulta omistajalta itselle, on sillä vieläkin suurempi merkitys. Usein näissä kelloissa on tehtaiden täysin itse valmistamat omat koneistot, sekin on jotain sellaista joka uusista kelloista usein puuttuu.
Vintage-kellon ostaminen on melko turvallista puuhaa, mutta budjettiin kannattaa varata tilaa myös kellon huollolle. Maallikko ei välttämättä pysty arvioimaan koneiston kuntoa riittävän hyvin, ja kellon tarkistuttaminen ammattilaisella ennen kauppoja voi olla vaikeaa. Ainakin isoissa kaupungeissa on tunnettuja kelloseppiä, joilta voi tiedustella huoltokustannuksia ym. etukäteen.
Miten sitten arvioida kellon kunto muilta osin?
Vintage-kellossa taulu saattaa olla ajan patinoima, kuoressa jälkiä ja alkuperäinen solkikin hukassa, laatikosta ja virallisista asiakirjoista puhumattakaan. Ammattilaisten neuvo usein on, että kellotauluun ei kannata koskea. Sen entisöiminen ilman täydellistä uudelleenmaalausta on erittäin hankalaa ja lopputulos ei siitä juuri parane. Tästä pääseekin syvempään filosofiseen mietiskelyyn, tarvitseeko vanhan näyttää uudelta.
Minusta ei tarvitse. Tasaisesti tummunut kellotaulu voi olla erittäin hieno, ja jos siinä on kohotetut numerot, muut merkinnät ja logo, niihin ajan hammas puree vähemmän ja ne usein nousevat hienosti esiin patinoituneesta taulusta. Kuoren jälkiin osaava kelloseppä kyllä löytää oikeat työkalut, tosin liika hiominen ja kiillottaminen ei miellytä kaikkia vintage-harrastajia. Varaosasolkia löytää kivijalkakaupoista tai vaikkapa ebaysta, ja erilaisia rannekkeita on oikeastaan rajaton määrä tarjolla. Liian nirsoksi ei kannata kellon kunnon kanssa ruveta, sillä aika jättää väistämättä jälkensä – myös kelloihin.
Omega palvelee vintage-harrastajia erityisen ansiokkaasti. Omegan kotisivuilta löytyy Vintage watches -tietokanta, jossa pystyy kellon referenssinumerolla etsimään tietoja kellosta.
Esimerkkinä kuvassa oleva Omega; takakannen sisäpuolelta löytyy referenssinumero 2505-20, jossa ensin tulevat numerot tarkoittavat mallia ja toisena tulevat numerot kellotaulua. Samalla mallilla on siis monta erilaista kellotaulua. Tämä kyseinen referenssinumero löytyy tietokannasta ja sieltä löytyy muun muassa koneiston numero ja julkaisuvuosi.
Jos haluaa omasta vintage-Omegasta yksilöidyn selvityksen, se onnistuu tilaamalla Extract of the archives -selvitys. Selvityksessä käy ilmi kellon valmistumisen tarkka päivämäärä, mihin se on tehtaalta lähetetty ja paljon muuta tietoa.
Selvityksen tilaaminen maksaa n. 110 euroa. Itse koen selvityksen toimivan usein hukassa olevien alkuperäisten papereiden korvikkeena; jos ostaa kelloon Omegan soljen, Omegan laatikon samalta ajalta (tarjontaa hyvin sekä kotimaassa että ebayssa) ja tilaa selvityksen, päästään jo lähemmäksi ns. full set -tilannetta.
Voin lämpimästi suositella vintage-kelloja kaikille! Tarjontaa on erittäin hyvin sekä netissä että kivijalkakaupoissa. Kurkatkaa myös sinne vaarin pöytälaatikon perälle, sieltä saattaa löytyä ainutlaatuinen ja tunnearvoltaan korvaamaton esine seuraaville sukupolville siirrettäväksi.
