Valoa kansalle, ken pimeässä vaeltaa

Kaupallinen yhteistyö: Winled

Kouvolan Asuntomessuilla on silmin havaittavissa talonrakentajien kasvanut ymmärrys sisä- ja ulkovalaistusta kohtaan. Lopputuloksia katsoessa esille nousevat kodit, joissa valaistus on huomioitu jo suunnitteluvaiheessa, jolloin ratkaisut ovat paitsi käytännöllisiä, myös tunnelmallisia. Samalla on vältytty valaisimien sekasotkulta, joka on monen kodin perisynti, kun valon tarpeeseen on hankittu yksittäisiä valaisimia.

Tästä pääsen suureen ihmettelyn aiheeseeni, joka koskettaa valaistusta – tai paremminkin sen puutteellisuutta. Elämme kuitenkin maassa, jossa on reilusti yli puolet vuodesta jos ei pimeää, niin ainakin hämärää. Tähän faktaan nähden on suorastaan kummallista, miten moni elää jokapäiväistä elämäänsä kodeissa, joiden valaistus on huonolla tolalla. Tai jos valoa on hankittu, se on toteutettu jälkikäteen hankituilla kohdevaloilla.

Itsekin kuuluin pitkään tähän koulukuntaan, joka arvosti ns. kovaa valoa, eikä erilaiset plafondit tulleet kysymykseenkään. Syy plafondien välttelyyn oli loppujen lopuksi se, että niiden tarjoama hajavalo ei ollut riittävä, ja kun valaistuksen muuttaminen tarkoitti käytännössä valaisimen vaihtamisen toiseen, eikä edes toiseen paikkaan, sillä valopistorasia määritteli mihin valaisimen pystyi asentamaan.

Tämä johti lopulta siihen, että katossa roikkui eri valmistajien erilaisia valaisimia erilaisiin täsmätarpeisiin, josta puuttui sisustuksellinen harmonia – saati käytännöllisyys.

Näin lopulta valon, epäsuoran valon

Oma valaistumiseni tapahtui alkuvuodesta, kun kyllästyin oman kotitaloni heikkoon valaistukseen. Asun puutalossa, jossa on valkoisten tai vaaleiden pintojen sijaan paljon puun eri sävyjä, joka ei maksimoi olemassa olevan valaistuksen tehoa. Valaistus oli toteutettu pitkälti kohdevaloilla, joka loi huoneisiin varjoisia kulmia – ja oli valoteholtaan muutenkin riittämätön. Tätä vaivaa paikkasimme hankkimalla mahdollisimman tehokkaita lamppuja valaisimiin ja kakofonia oli valmis.

Tässä kohtaa kuvaan astui Winled, jonka toimitusjohtaja Panu Rekilä huomasi avautumiseni Facebookissa (tunnen Panun toki entuudestaan) ja hän päätti siltä istumalta kurvata kotiimme tsekkaamaan tilanteen. Ilta vierähti mukavasti (hämärässä ja pimeässä oli helppo todeta ongelmat), jonka pohjalta teimme saman tien karkean suunnitelman miten ongelmat korjataan. Jos kuvailisin lyhyesti mikä muuttuu, niin kaikki.

Suosittelemme

Prosessissa olennaisinta ei ollut kätelty kauppa, vaan se miten Panu kertoi selkeällä suomen kielellä, miten kodinvalaistus kannattaisi tämän päivän tekniikalla tehdä. Lähtökohtana on se, että valoa on riittävästi silmää miellyttävällä tavalla. Valolla yhtälailla luodaan tunnelmaa ja sitä pitää pystyä mukauttamaan mm. ikkunoista tulevan luonnonvalon mukaan. Kyse ei ole pelkästään funktionaalisuudesta, vaan tunnelmasta ja sisustuksesta.

Oman kotini kohdallani tämä tarkoittaa riittävän kirkkaita LED-plafondeja (kyllä, nyt tulee plafondeja) sekä LED-valonauhalla ja alumiiniprofiileilla toteutettuja valopintoja, sisätiloissa epäsuorasti katon kautta heijastaen. Tästä projektista tuleekin sitten juttua hieman myöhemmin.

Koe valaistuminen Kouvolan asuntomessuilla

Tämän päivän lediteknologia antaa valaistussuunnittelulle lähes rajattomat mahdollisuudet luoda tiloihin funktionaalisen valaistuksen lisäksi erilaisia tunnelmia ja valaistus voidaan nostaa tyylikkääksi sisustuselementiksi, asiaksi jota on itsessään kiva katsoa. Suurin rajoite on (meidänkin kodin kohdalla) olemassa olevat rakenteet ja sähkövedot, joka asetti teknisiä reunaehtoja asennusprojektille.

Suunniteltu lopputulos on silti erinomainen, mutta tämä avasi silmiäni mikä kaikki olisikaan mahdollista jos valaistuksen tekisi puhtaalta pöydältä, talon rakennusvaiheessa. Tämän takia tein päivämatkan Kouvolan asuntomessuilla tutustumaan millaisia valaistusratkaisuja siellä oli kohteisiin tehty.

Kouvolan asuntomessuilla valaistukset on jaoteltavissa kahteen ryhmään. Ne, joissa valaistus on suunniteltu talon suunnittelun yhteydessä, ja ne joissa valaistus on ollut pakollinen osa projektia. Valtaosassa taloissa on hyvin valittu design-valaisin, joka sijaitsee usein olohuoneessa tai suuressa oleskelutilassa. Mutta kun siirrymme kodeissa hieman peremmälle, alkaa eroja syntymään.

Tämän päivän suurin valaistustrendi on epäsuora valo.

Suomalainen kodinrakentaja osaa melko hyvin sisustusvalaisimien hankkimisen, mutta se missä on vielä parantamisen varaa on asuntoihin kiinteästi rakennettu valaistus. Messuilla tätä on hieman hankalampi havaita, sillä Suomen kesä on valoisa ja suurista ikkunoista koteihin tulee luonnonvaloa runsaasti. Simppeli happotesti on kuitenkin helppo tehdä, kun menet joko vaatehuoneeseen tai kodinhoitohuoneeseen ja pistät valot päälle. Näetkö kaiken selkeästi ja silmiä siristelemättä?

Oikein suunnitellun vlaistuksen tunnuspiirteitä on riittävän valon lisäksi varjottomuus. Kun valaisimet on sijoitettu oikeisiin kohtiin, työtasoille ei muodostu katvealueita tai varjoja. Kuvan kodinhoitohuoneen valaistuksen on suunnitellut Winled (kohde 3: Talo Aito)
Oikein suunnitellun vlaistuksen tunnuspiirteitä on riittävän valon lisäksi varjottomuus. Kun valaisimet (tässä tapauksessa led-paneeli) on sijoitettu oikeisiin kohtiin, huoneeseen ja sen työtasoille ei muodostu katvealueita tai varjoja. Kuvan kodinhoitohuoneen valaistuksen on suunnitellut Winled (kohde 3: Talo Aito)

Toinen selkeästi parannusta vaativa osa-alue, joka on onneksi viime ja tämän vuoden asuntomessuilla noussut trendiksi, on ulkovalaistus. Tästä minulla on jo omakohtaista kokemusta, miten asiat voi pienillä muutoksilla parantua radikaalisti. Muutama ulkovalaisin ja terassin kunnollinen valaiseminen tekevät ihmeitä. Tämä on myös turvallisuutta nostava seikka, sillä näet eteesi ja toisaalta valo on halpa tapa nostaa hämärähommia paiskovien kynnystä asioida tontillasi.

Winledin havainnekuva Talo Aidon pihavalaistuksesta.
Winledin havainnekuva Talo Aidon pihavalaistuksesta.

Asuntomessukohteiden perusteella suomalaiset ovat heräämässä valaistuksen tärkeyteen, mutta kokonaisvaltainen suunnitelmallisuus on vielä yllättävän pienessä roolissa. Suurin muutosvastarinta sijaitsee korvien välissä, sillä pelkäämme tarpeettomasti pieniä asennusprojekteja, joilla kodin valaistus saadaan erilaisilla plafondeilla, valopaneeleilla ja epäsuoran valon ratkaisuilla kokonaan uudelle tasolle. Laadukkaasti toteutetulla valaistuksella kun on kuitenkin asumismukavuuteen ja kiinteistön arvoon positiivisesti vaikuttava aspekti.

Tutustu Winledin asuntomessukohteisiin, joissa valaistus on kunnossa

Esimerkiksi nostan tässä kohtaa LED-valaisimiin erikoistuneen valaisinvalmistaja Winledin asuntomessukohteet, joissa valaistus on suunniteltu ajatuksella ennen rakentamista. Näissä kohteissa (Talo Aito, Virkkulankylä) on hienosti huomioitu asukkaiden tarpeet ja hyvän valaistuksen perusperiaatteet. Toteutetuissa kohteissa on myös ratkaisuja, jotka tulevat omaan kotiini pikapuoliin.

Winledin suunnitelmien pohjalta valaistus on toteutettu asuntomessukohteiden rakenteisiin täydellisesti sopiviksi ja ne toimivat itsessään myös näyttävinä sisustuselementteinä. Valo on tuotu oikealla tavalla asumisen keskiöön, sillä toimivaa valaistusta on mukava katsella. Ja mikä parasta, silmiään ei tarvitse sihrustella missään vaiheessa.

Lue lisää