Oulussa arvoin lopullisen ajoreitin kohdilleen. Nelostien sijaan päätin koukata Pudasjärven ja Ranuan kautta Rovaniemelle. Matkaa kertyy parikymmentä kilometriä enemmän, mutta reitti on itselle aiemmin tuntematon. Utelias ei voinut olla tarttumatta tilaisuuteen.

Auto ei yön aikana ehtinyt sittenkään latautua aivan täyteen, mutta 92% on aivan riittävä varaus ilman että tarvitsee pohtia perillepääsyä. Auton mukaan akkua olisi jäljellä 16% perillä naftin 250 km ajon jälkeen. Autoaan skrapaavia kanssamatkaajia katsellessa mietin kuinka kätevä se Teslan etähallinta-applikaatio onkaan.

Matka alkoi Kuusamon tietä pikkupakkasessa. Huomasin tienpinnan olevan liukas, olikohan pakkanen lauhtunut. Tesla on siitä mukava ajaa, että takapuolessa tuntee hyvin onko pitoa vai ei. Liikenne oli rauhallista ja tie suoraa, joten hitaampien ohittaminenkin sujui ongelmitta takavedosta ja kitkarenkaista huolimatta.

Aakkosia vältellessäni päätin pitää tauon Ranualla. Hetken mielijohteesta päätin poiketa Ranuan eläinpuistossa katsomassa kuuluisia jääkarhuja. Eläintarha on mainiosti toteutettu. Selkeä reitti kiertää koko alueen, eikä Korkeasaaren tyylinen missähemmetinjärkässätämäpitääkiertääjanytnekamelitunohtui -stressi pääse iskemään. Aitaukset ovat kohtuullisen kokoisia ja näkyvyys hyvä. Etenkin suurpetojen aitauksia kiertää niin hyvät käytävät, että kyllä jostain kohtaa pääsee näkemään ne söpöt karvaturrit riittävän läheltä.

Jääkarhujen lisäksi bongasin suden (se on iso!), villisikoja (saa olla aika Obelix jos vetää karjun kerralla), ahman, saukon, majavan, hirven ja ties mitä muuta. Pääpaino on kotimaisissa otuksissa ja onhan niissäkin katsottavaa. Lenkkiä tuli Endomondon mukaan kolme kilometriä eli itse kävelyyn menee puoli tuntia. Käytin elukoiden ihmettelyyn saman verran ja tunnissa olin ulkona.
Suosittelemme

Ainoa mitä jäin kaipaamaan on sähköauton latauspiste. Reilun tunnin visiitin aikana kun saisi helposti akun CHAdeMOsta täyteen, ja pidempään kiertävälle lapsiperheelle piisaisi jo hitaampi Type2. Tähän laturi ja heti, niin pakollinen lataustauko sujuu rattoisasti!

Pidin matkanopeuden tällä pätkällä 90-110 km/h välillä rajoituksesta riippuen. Kulutus asettui 206 Wh/km tasolle eli selkeästi aiempaa pätkää pienemmäksi. Tähän vaikutti sekä hyvä, tasainen tie, että parissa asteessa pysytellyt pakkanen. Range olisi tällä nopeudella noin 345 km, pitämällä matkanopeuden vain 85-90 välillä uskaltaisin hyvällä talvikelillä yrittää 350-360 km stinttiä.

Lataus Rovaniemellä osoittautui kimurantiksi. Etsin ensin Rinteenkulman kauppakeskuksen pikalaturia naapuriparkkihallista (älä aja Revontulen halliin), ja löysin oikeaan paikkaan vasta apua kysyttyäni. Laturi kyllä löytyi, mutta sen CHAdeMO oli rikki – voi hemmetti! Virran applikaatio kertoi vain paikan olevan varattu – miksei se voi ilmoittaa laturin olevan pois pelistä? Plugsharen puolelta olisin toki nähnyt kommentit aseman rikkinäisyydestä, mutta nyt ei auttanut kuin ladata hitaasti sen verran että pääsee Leville asti. No olipa aikaa tutustua kaupunkiin.

Kylillä näkyi turistia enemmänkin. Keskusta oli nopeasti kierretty ja sen jälkeen painuin thaimaalaiseen iltapalalle. Palvelukokemus oli mielenkiintoinen, kun ruokailijaa ei hoksattu palvella ja lopuksi unohdettiin kokonaan mitä olin syönyt. Eipä sillä väliä, ehkä rutiinit hioutuvat sesongin kuluessa, pääasia on että ruoka maittoi.

Palasin autolle eväskaupan kautta. Frunkki on muuten todella hyvä keksintö, jossa eväät pysyvät talvella sopivan viileinä, kelistä riippuen tarjolla on joko jääkaappi tai pakastin. Kahvi kouraan ja kohti Leviä.
Teslalla Nordkappiin -juttusarjan julkaistut osat: