Suomalaisia miehiä syytetään huonosta pukeutumisesta, varsinkin rakkaisiin länsinaapureihin verrattuna. Tilanne ei ole kuitenkaan näin mustavalkoinen, sillä Suomeen on juurtumassa ajattoman tyylin pukeutumiskulttuuri chinojen, rentojen kauluspaitojen ja irtotakkien sekä laadukkaiden kenkien muodossa.
Tämä positiivinen muutos näkyy etenkin nuorempien miesten toimesta yhä useamman kaupungin katukuvassa. Toinen vahva muutoksen merkki on miesten aktivoituminen tyylibloggaajina, joka on ollut tähän asti enimmäkseen naisten pelikenttää.
Tyyliniekka keskittyy ajattoman tyylin perusteisiin
Tyyliniekka on klassiseen miesten tyyliin keskittynyt sivusto, joka on maaliskuusta alkaen inspiroinut ja opastanut lukijoitaan käytännönläheisillä ja pilke silmäkulmassa kirjoitetuilla artikkeleillaan. Blogin päätavoitteena on helpottaa pukeutumisen kanssa painiskelevan miehen elämää, johon liittyvät tyypillisesti haasteet vaatteiden istuvuudessa erilaisille vartalotyypeille. Tyyliniekka on jo lyhyellä alkutaipaleellaan lunastanut paikkansa miesten tyyliblogien joukossa, edustaen genressään vielä harvalukuista suomenkielistä sisällöntuotantoa.
Tyyliniekka on laajentunut nopeasti blogin ulkopuolelle järjestämällä tyylikoulutuksia ympäri Suomea. Koulutuksia järjestetään yhteistyössä mm. nuorkauppakamarin kanssa, jonka jäseniä Tyyliniekan taustahenkilöt ovat. Tyyliniekan näkökulma on myös kaupallinen, eli esille pääsevät laadukkaiksi havaitut liikkeet, toimittajat ja kädentaitajat. Näistä toimijoista otamme mieluusti vinkkejä vastaan.
Ketkä ovat blogin taustalla?
Tyyliniekan perustaja Matti Airaksisen mukaan Tyyliniekan tavoitteena on edistää klassisen tyylin renessanssia suomalaisten miesten vaatekaapeissa.
– Tällä emme kuitenkaan tavoittele sitä, että miesten pitäisi pukeutua pukuun tilanteessa kuin tilanteessa, vaan kiinnittää huomiota vaatteiden ajattomuuteen ja laatuun. Itse olen hyvä esimerkki siitä, miten luulin klassisen pukeutumisen tarkoittavat jäykästi sanottuna pukuja ja solmioita. Maailma on kuitenkin pullollaan esimerkkejä siitä, miten tietyt klassiset ja samalla rennommat vaateyhdistelmät, kuten vaaleat irtohousut ja laivastonsininen irtotakki, toimivat hyvin eri yhteyksissä vuodesta ja vuodenajasta toiseen, Airaksinen toteaa.
Suosittelemme
Tyyliniekan toisen vahvan tekijän, Tommi Puuskan, lähtökohtana on niin ikään kiinnostus ajatonta pukeutumista kohtaan. Puuska mainitsee, että vaikka kaupat ovat pullollaan erilaisia vaateartikkeleita miehille, on suurin ongelma usein ns. tilannetajussa.
– Musta puku kesähelteillä ei ole järkevää pukeutumista. Blogin avulla on mukava jakaa omia löytöjä ja oppeja mm. erilaisten kankaiden, materiaalien, valmistajien ja yhdistelmien maailmasta. Toivottavasti yhä useampi mies inspiroituu ja uskaltaa tutkailla pukeutumistaan hieman itsekriittisemmin, sillä blogi on perustettu helpottamaan miehen elämää. Vaatekaappi voi nopeasti muuttua monikäyttöisemmäksi, vaatekappaleet istuvammaksi ja mukavammaksi pitää, jolloin mies osaa pukeutua tilanteen mukaan, mainitsee Puuska.
Tyyliniekka seuraa lukijoidensa toiveita
Tyyliniekan toimittaminen on myös markkinoinnin ja viestinnän parissa työskentelevien Airaksisen ja Puuskan henkilökohtainen opintomatka sisältömarkkinointiin, joka näkyy esimerkiksi kirjoitusten ajoituksessa. Kun analytiikka kertoo, että blogiin tullaan tietyillä hakusanoilla, niin siihen pyritään reagoimaan.
– Hyvänä esimerkkinä käy blogin alkutaipaleella tuotetut kauluspaitoihin liittyvät artikkelit, jotka päätettiin julkaista hieman odotettua aiemmin siitä syystä, että blogiin tuli kävijöitä niihin viittaavilla hakusanoilla. Laadukasta, ajatonta sisältöä voi kuluttaa vielä vuosienkin jälkeen, varsinkin kun esillä olevat tyylivinkit ovat aikaan sidottujen trendien yläpuolella, Airaksinen päättää.
Tyyliniekan inspiraation lähteitä
Tyyliniekan taustahenkilöt seuraavat aktiivisesti alan blogeja ja foorumeita. Näistä merkittävimpiä kotimaisia yhteisöjä ovat Keikari.com ja Tyylit.fi. Vintageen hurahtaneille suosittelemme puolestaan Fintagen yhteisöä. Henkilökohtaisten blogien puolella suomalaisen tarjonnan kärkikaartia edustavat DressLikeA, The Nordic Fit, Partasuti, Tyyliblogi ja Something To Put On, joista viimeisin edustaa nuoren miehen tyylikehitystä parhaimmillaan.