Sportscar Breakfast Club ensikertalaisen silmin

Urheiluautoja harrastava kaverini on jo kauan puhunut kaunein sanakääntein Sportscar Breakfast Clubista. Ryhmän kuvaus Facebookissa on yksinkertainen: ”Se ei ole kerho. Se on aamiainen.” Kuvaus on harhaanjohtava, sillä nykyään kyseessä on aamiaisen sijaan brunssiin yhdistetty säännöllinen automiitti, joka järjestetään kesäisin parillisten viikkojen lauantaina Vantaalla Suomen Ilmailumuseon pihalla.

Oma urheiluauto meni kaupaksi jo viime kesänä, joten kynnys lähteä tapahtumaan oli melkoinen. Urheiluautomiitti ilman urheiluautoa voi kuulostaa oudolta. Onneksi Turun Concours d’Elegancen jäljiltä oli jäänyt suuri kaipuu nähdä kauniita autoja, joten rohkaistuin ja lähdin paikalle ilman urheiluautoa, tukevalla neliovisella perheautolla. Auto jäi tilaisuuden ulkopuolelle parkkiin ja mies käveli sisään. Yksin, ketään tuntematta.

Olin paikalla hyvissä ajoin ja ehdin nähdä autojen saapuvan vähitellen paikalle. Säätiedotus oli luvannut kehnoa keliä, mutta lämmin ja aurinkoinen päivä helli harrastajia aamun valjettua kunnolla. Kehno säätiedotus aiheutti pientä autokatoa, eli miitti oli hieman normaalia pienempi. Tämä ei ensikertalaista harmittanut lainkaan, sillä mielenkiintoisia autoja oli runsaasti.

Mielenkiintoisimpia autoja olivat aina ihastuttavien Ferrarien lisäksi muun muassa upea avomallinen Jaguar E-Type V12, Jensen Interceptor II sekä Honda NSX-R. Porscheja oli paikalla kosolti, myös erikoismalleja ja rakenneltuja yksilöitä. Mukaan mahtui reilusti myös edullisia urheiluautoja, joten harrastus ei missään nimessä ole elitististä hommaa. Myös 2000 eurolla saatavat urheiluautot ovat erittäin tervetulleita, sen sijaan isomoottoriset perheautot eivät tapahtuman luonteeseen sovi – paitsi tapahtuman ulkopuolelle parkkipaikalle. Vaikka siis farmariaudissasi olisi 600 hevosvoimaa, se ei ole urheiluauto vaan 600-hevosvoimainen farmariaudi. Sen sijaan 60-heppainen puoli vuosisataa vanha Triumphin roadster on oikea urheiluauto, jollaisella tapahtumaan kannattaa ajaa sisälle.

Tapahtumasta jäi parhaiten mieleen rentous ja epäformaalius: tulin jutelleeksi yli kymmenen ventovieraan kanssa mukavia autoista ja tutustuin myös paremmin erääseen nettituttuun ja hänen viehättävään 5-vuotiaaseen tyttäreensä. Kyseessä on siis myös perheille soveltuva tapahtuma. Mikäli auton osto on mielessä, on tämäntyyppisissä tapahtumissa käynti loistava keino kartoittaa vaihtoehtoja tylsille ihmiskuljettimille. Kun löytää tietyn merkin tai mallin harrastajaporukan, jonka kanssa fiilis ja juttu mätsää, oma suosikkiauto on yleensä siinä kohtaa löytynyt. Parhaimmillaan auton hankinta voi onnistua jopa suoraan paikan päältä.

[portfolio_slideshow id=7212]

Suosittelemme

Tämän vuoden viides Sportscar Breakfast Club on 25.7.2015 kello 10-12 Suomen Ilmailumuseon pihalla. Teemana Supra Club Finland. Lisätietoa tapahtuman Facebook-sivuilta.

Seuraavaksi tulossa raporttia italialaisten autojen ja moottoripyörien vuotuisesta kokoontumisajosta, Bella Italiasta, joka pidettiin 17.7.2015 Forssassa.

Urheiluautoharrastuksesta lisää: www.scch.fi


Tuukka Simonen


Teksti ja kuvat:
Tuukka Simonen

Kirjoittajasta: Kirjoittaja on kauniiseen elämään hurahtanut vaateliike Herrainpukimon toimitusjohtaja, jonka sydän sykkii klassikkoautoille.

 


 

 

Lue lisää