Kultakeskus sai uuden pääomistajan – Helmet Capital vauhdittamaan kansainvälistä kasvua

Suomalaisen kello- ja korualan merkittävimpiin toimijoihin kuuluva Kultakeskus-konserni saa uuden pääomistajan. Helmet Capitalin johtama sijoittajaryhmä on hankkinut enemmistöomistuksen Kultakeskuksesta, jonka seuraavan kasvuvaiheen tavoitteena on vahvistaa asemaa Pohjoismaissa ja laajentaa liiketoimintaa muualla Euroopassa.

Helmet Capitalin johtama sijoittajaryhmä on hankkinut enemmistöomistuksen vuonna 1918 perustetusta Kultakeskus-konsernista. Omistusjärjestelystä huolimatta yhtiö säilyy suomalaisessa omistuksessa, ja osa nykyisistä omistajista ja avainhenkilöistä jatkaa yhtiön merkittävinä osakkeenomistajina. Kultakeskus-konsernin toimitusjohtajana jatkaa Janne Kartano.

Kultakeskus on Tyyliniekan lukijoille tuttu ennen kaikkea suomalaisen kello- ja korualan pitkäaikaisena toimijana, jonka tunnetuimpia merkkejä ovat Oris ja Kohinoor. Konsernin liiketoimintaan kuuluvat kellojen lisäksi koru- ja hopeatuotteet, palkitsemistuotteet ja liikelahjat. Kultakeskus-konserniin kuuluvat suomalaisen Kultakeskus Oy:n lisäksi ruotsalainen AB Sporrong tytäryhtiöineen sekä virolainen Juveel OÜ.

Konsernin liikevaihto oli vuonna 2025 noin 28 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 200 henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Kultakeskuksella on omaa tuotantoa Hämeenlinnassa sekä Virossa Kuressaaressa ja Tallinnassa. Kuluttajamarkkinoilla sen tunnetuimpiin omiin brändeihin kuuluvat Kohinoor ja Kultakeskus Hopeaa.

Katse Pohjoismaista Eurooppaan

Uuden omistajan mukaantulo ei tiedotteen perusteella tarkoita Kultakeskuksen nykyisen toiminnan suunnan muuttamista, vaan ennen kaikkea kasvun kiihdyttämistä. Konsernin nykyistä pohjoismaista markkina-asemaa on tarkoitus hyödyntää laajentumisessa muualle Eurooppaan.

Kasvua haetaan kansainvälistymisen lisäksi tuoteportfolion kehittämisestä, konsernin tuotteiden ja brändien ristiinmyynnistä eri markkinoilla sekä digitaalisten myyntikanavien kehittämisestä. Helmet Capital tuo kokonaisuuteen myös yritysjärjestelyihin liittyvää osaamista, mikä tekee mahdollisista tulevista yritysostoista yhden kiinnostavan tavan seurata Kultakeskuksen seuraavaa vaihetta.

– Kultakeskuksella ja Sporrongilla on vahvat perinteet, osaava henkilöstö ja erittäin hyvä pohja seuraavan kasvuvaiheen rakentamiselle. Helmetin mukaantulo tuo meille lisää kokemusta, resursseja ja verkostoja erityisesti kansainvälisen kasvun ja yritysjärjestelyiden toteuttamiseen. Tavoitteemme on vahvistaa asemaamme Pohjoismaissa ja kasvaa entistä merkittävämmäksi toimijaksi myös muualla Euroopassa, Kultakeskus-konsernin toimitusjohtaja Janne Kartano kertoo.

Kultakeskuksella on kansainvälistymisestä jo omaa kokemusta. Vuonna 2019 yhtiö osti ruotsalaisen Sporrong-konsernin, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1666. Yrityskaupan myötä Kultakeskus-konsernin toiminta laajeni Suomen ulkopuolelle, ja Sporrongin myyntiorganisaatiot toimivat Ruotsin lisäksi Norjassa ja Baltiassa.

Helmet Capitalilla on näyttöjä yritysten kasvattamisesta

Helmet Capital on suomalainen pääomasijoittaja, jonka toimintamallissa korostuvat aktiivinen omistajuus, yritysostot ja kohdeyritysten kasvattaminen. Yhtiö kertoo tehneensä historiansa aikana 59 sijoitusta ja yli 150 yritysostoa. Helmet on irtautunut 49 sijoituskohteesta, joiden keskimääräinen arvonnousu on yhtiön mukaan ollut yli 18 prosenttia vuodessa.

Yksi tuoreimmista esimerkeistä on projektinjohto- ja suunnitteluyhtiö Fimpec Group. Helmet sijoitti yhtiöön vuonna 2017, ja vuonna 2025 Fimpec myytiin kansainväliselle suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Swecolle. Yrityskaupan aikaan Fimpecin liikevaihto oli noin 51 miljoonaa euroa ja henkilöstöä noin 400.

Toinen esimerkki on Mitta Group, jossa Helmet on ollut mukana vuodesta 2015. Mittaus-, geotekniikka- ja rakennuttamisen palveluihin keskittyvästä yrityksestä on kasvanut yli 500 asiantuntijan konserni, joka toimii Suomessa ja Ruotsissa. Helmetin mukaan Mitta Groupin liikevaihto on nykyisin yli 64 miljoonaa euroa.

Helmetin sijoitushistoria tekee Kultakeskuksen omistusjärjestelystä erityisen kiinnostavan juuri kasvun näkökulmasta. Pääomasijoittaja kertoo tuovansa kohdeyrityksiinsä pääoman lisäksi strategista osaamista sekä kokemusta yrityskaupoista ja rahoitusjärjestelyistä. Helmetin sijoitusstrategiassa kansainvälistyminen ja markkinoiden konsolidointi on erikseen mainittu tilanteina, joissa yhtiö pyrkii luomaan arvoa sijoituskohteilleen.

Kultakeskuksen kohdalla tämä voi tarkoittaa sitä, että jo Sporrong-kaupalla alkanut pohjoismainen laajentuminen saa seuraavaksi eurooppalaisen jatkon. Tiedotteessa yritysostoja ei kuitenkaan vielä julkistettu, joten tässä vaiheessa konkreettisesti ilmoitettu tavoite on nykyisen markkina-aseman hyödyntäminen, kansainvälinen kasvu sekä tuotteiden ja digitaalisten myyntikanavien kehittäminen.

Kultakeskuksen päivittäinen toiminta jatkuu ennallaan

Omistusjärjestelyllä ei Kultakeskuksen mukaan ole vaikutusta konsernin päivittäiseen toimintaan eikä sen asiakas- tai yhteistyökumppanisuhteisiin. Janne Kartano jatkaa konsernin toimitusjohtajana.

Helmet Capitalin edustaja Ilkka Starck toimii Kultakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Hänen mukaansa sijoittajaa kiinnostavat Kultakeskuksessa erityisesti pitkä historia, vahva markkina-asema, oma tuotanto, tunnetut brändit ja sitoutunut johto. Erityistä kasvupotentiaalia Helmet näkee Kultakeskuksen ja Sporrongin palkitsemisliiketoiminnan laajentamisessa Pohjoismaiden ulkopuolelle.

Kello- ja korualan näkökulmasta omistusjärjestelyn kiinnostavin kysymys on, kuinka suuri rooli näillä liiketoiminnoilla tulee olemaan Kultakeskuksen uudessa kasvustrategiassa. Odotusarvo on positiivinen, sillä yritysjärjestelyn myötä kellopuolen myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja on sitoutettu yritykseen omistuksen kautta.

Helmetin aikaisempi sijoitushistoria kertoo joka tapauksessa omistajasta, joka on valmis käyttämään myös yritysostoja kasvun välineenä. Kultakeskuksen yli satavuotisessa historiassa alkaa näin jälleen uusi vaihe – tällä kertaa tavoitteena nykyistä selvästi kansainvälisempi konserni.

Lähteet: Kultakeskus, Helmet Capital

Mainosspot_imgspot_img
LUE MYÖS