Audin ensimmäinen pikkuauto oli VW Polon kaksoisolento – 50:n taru jäi neljän vuoden mittaiseksi

Audi on luopumassa pikkuautoista, kun nykyisen A1:n valmistus päättyy tämän vuoden aikana. Vuonna 2018 esitelty nyky-A1 tai 2010-luvun alussa lanseerattu ensimmäinen A1 eivät kuitenkaan ole Ingolstadtin merkin ensimmäisiä pikkuautoja, vaan Audi käväisi ensimmäisen kerran tässä segmentissä jo 1970-luvulla.

Volkswagen hankki Audin Mercedes-Benziltä 1960-luvun puolessavälissä, jolloin rinkulamerkin mallistoon alettiin panostaa aivan uudella innolla. Vuoden 1966 Super 90:tä seurasivat pari vuotta myöhemmin 60, 75 ja 100, jotka olivat kaikki melko isoilla moottoreilla ja koreilla varustettuja sedaneita. Tämän myötä ne olivat myös melko hintavia, mutta tarvetta oli myös pienemmälle autolle.

Audi 50
Audi 50. Kuva: Audi.

Audin johtokuntaan kuulunut ja merkin teknisestä kehityksestä vastannut Ludwig Kraus ennusti, että pienempien ja edullisempien autojen kysyntä olisi vain kasvamaan päin, joten Audilla alettiin kehittää hänen aloitteestaan kompaktia etuvetoista hatchbackia vuonna 1971. Sen voimanlähteeksi valittiin pieni neloskone, jossa taloudellisuus oli suorituskykyä tärkeämpää. 50-nimen saanut auto oli esittelykunnossa syksyllä 1974, ja se oli Audin omalla mittapuulla lähes vallankumouksellinen, vaikka muilta merkeiltä oli jo toki ehditty nähdä vastaavalla kaavalla toteutettuja malleja.

Niihin kuuluivat myös emomerkki Volkswagenin Golf ja Scirocco, jotka oli juuri lanseerattu markkinoille. Etuvetoiset ja vesijäähdytteiset autot toivat vihdoinkin wolfsburgilaisten mallistoon uusia tuulia pahasti vanhentuneen Kuplan korvikkeeksi, vaikka Volkswagenilla oli toki jo harjoiteltu etuvetotekniikkaa NSU:lta periytyneen K70:n myötä. Audi 50 oli ulkonäöltään kuin kutistettu Golf, mutta sen linjat olivat Golfin muotoilleen Giorgetto Giugiaron sijasta Marcello Gandinin ja saksalaismerkin oman design-tiimin käsialaa.

Suosittelemme


Tyylikkäimmät vaatteet ja asusteet myy Care of Carl.
Audi 50
Audi 50. Kuva: Audi.

Audiksi kyse oli hyvin pienestä autosta. Ainoastaan kolmiovisena hatchbackina tarjolla ollut 50 oli tasan 10 senttiä lyhyempi kuin etuvetopikkuautojen pioneereihin kuulunut Fiat 127, ja Audi oli myös 8 senttiä lyhyempi kuin melko pikkuruinen Peugeot 104. Iso takaluukku ja kaadettava takapenkin selkänoja kohensivat kuitenkin käytännöllisyyttä, ja autossa oli mukana pientä ylellisyyttäkin. Mikään luksusauto 50 ei ollut, mutta pikku-Audissa oli kuitenkin täysi lattiaverhoilu, kello ja kojelaudan puujäljitelmäkoristeet.

Audi 50
Audi 50:n sisusta. Kuva: Audi.

Niitä ei yleensä ollut tämän ajan pikkuautoissa, ja Audin kokoonpanotyökin vastasi merkin laatua. Moderneihin pikkuautoihinkin verrattuna 50 oli suoranainen höyhensarjalainen 685 kilon painonsa myötä, mutta Audi ei silti tinkinyt turvallisuudesta keveyden kustannuksella. Dieetti saatiin aikaan esimerkiksi nelipykäläisen manuaalivaihteiston magnesiumisen kuoren sekä muovista ja alumiinista tehdyn jäähdyttimen avulla, joka painoi noin puolet normaalista. Ohjauksessa luotettiin hammastankoon, ja kaksipiirinen jarrujärjestelmä tarjosi edessä levy- ja takana rumpujarrut. Etujousitus oli puolestaan toteutettu MacPherson-joustintuilla, kun taas takana oli yhdystukiakseli.

Audi 50
Audi 50. Kuva: Audi.

Audi 50:n litran kokoinen neloskone tuotti aluksi LS-mallissa 50 ja GL-mallissa 60 hevosvoimaa, mutta myöhemmin autoon sai hieman isompiakin koneita. Alkuvaiheessa huippunopeus oli parhaimmillaan reilut 150 km/h, mikä riitti kaupunkiautoon paremmin kuin hyvin. Korirakenteesta oli puolestaan saatu keveydestä huolimatta niin jäykkä, että 50 km/h:n nopeudella ajetussa törmäystestissä ohjauspyörä siirtyi vain alle puolet sallitusta matkasta.

Audin pikkuauto sai lehdistössä hyviä arvioita, mutta sen kohtaloksi koitui sisarusten välinen kilpailu. Volkswagen toi nimittäin vain hitusen myöhemmin myyntiin käytännössä identtisen Polon, joka tarjosi hieman niukemman varustelun ja myös pienemmän hinnan. 50 tuli kuitenkin Audin kannalta myyntiin hyvään aikaan öljykriisin kolkuttaessa ovelle, ja autoa onnistuttiin saamaan kaupaksi yli 180 000 kappaletta, kunnes tuotanto päättyi heinäkuussa 1978. Ykköskorinen Polo sinnitteli tuotannossa vielä kolme vuotta pidempään, ja se ylsi yli neljä kertaa Audia suurempaan valmistusmäärään.

Audi 50
Audi 50. Kuva: Audi.

50 jäi valitettavasti viimeiseksi Ludwig Krausin johdolla kehitetyksi Audiksi. Hän loukkaantui pahasti auto-onnettomuudessa juuri ennen 50:n lanseerausta markkinoille, ja kolarin seurauksena Krausin oli jäätävä varhaiseläkkeelle. Jos Kraus olisi saanut jatkaa Audilla pidempään, 50 ei olisi välttämättä ollut Ingolstadtin rinkulamerkin ainoa kompaktiauto 1970-luvulla.

LähdeHagerty
-- MAINOS --spot_imgspot_img
spot_img

Lue lisää