Volkswagen T-Roc on kohonnut valmistajansa suosituimpien mallien joukkoon Euroopassa, ja kompakti crossover on jättänyt monien maiden myyntitilastoissa myös Golfin taakseen. Vanhan mantereen lisäksi T-Roc on erityisen tärkeä malli Etelä-Amerikan markkinoilla, joten piakkoin esiteltävällä seuraajalla on harteillaan melkoiset paineet.
Toisen sukupolven T-Rocin ensi-ilta koittaa syyskuun alussa ovensa avaavassa Münchenin autonäyttelyssä. Koska lopullinen esittely on jo niin lähellä, VW julkaisi autosta tiiserikuvan joka ei jätä muotoja enää juurikaan arvailun varaan. Mainostyylisen teippikuvion peittämä uutuus seurailee perusmuotojensa osalta tiiviisti edeltäjiensä jalanjäljillä, mutta takalasi näyttäisi olevan hieman entistä viistommassa kulmassa. Lisäksi kyljen linjat vaikuttavat edeltäjää pehmeämmiltä, ja keulan sekä perän muodoista on saatu jo aiemmin osviittaa julkisuuteen putkahtaneiden patenttikuvien myötä.

Uusi T-Roc saa sekä keulaansa että peräänsä entistä litteämmät ledivalot, jotka on yhdistetty toisiinsa ledinauhoilla monen muun nykyauton tavoin. Lisäksi etupuskurin ilma-aukot kasvavat kokoa, jolloin kompaktin crossoverin naamailme on aiempaa aggressiivisempi. Designin osalta muutokset ovat kuitenkin kaiken kaikkiaan varsin hillittyjä Volkswagenin jo vuosikausia viljelemään tyyliin, jolloin uudenkin mallin tunnistaa helposti T-Rociksi.
Tekniikan suhteen tehdään sen sijaan perustavanlaatuisempia muutoksia, koska uutta T-Rocia saa ensimmäistä kertaa myös ”itselataavalla” täyshybridivoimalinjalla, joka tulee myöhemmin tarjolle myös samaa perusrakennetta hyödyntävään Golfiin sekä Tiguaniin. Järjestelmä noudattaa samaa peruslogiikkaa kuin Toyotan vastaava systeemi, jolloin auto voi kulkea joko pelkällä sähköllä, bensalla tai niiden yhdistelmällä.
Suosittelemme
VW:n voimalinjassa sähkömoottori on kuitenkin yhdistetty takapyöriin, minkä pitäisi mahdollistaa myös neliveto. Täyshybridille on kysyntää Euroopassakin, mutta Volkswagenin toimitusjohtaja Thomas Schäferin mukaan se on erityisen tärkeä Etelä-Amerikan markkinoiden kannalta. T-Rocia valmistetaan siellä paikallisille markkinoille, ja lisäksi täyshybridille odotetaan löytyvän mukavasti ostajia niin Kiinasta kuin sähköautojen suhteen tällä hetkellä pakittavasta USA:sta.
Täyshybridin lisäksi T-Rocia saa ensimmäistä kertaa myös täyssähköversiona. Se tehdään VW:n uuden SSP-perusrakenteen varaan, jota hyödynnetään myöhemmin myös sähköautoksi muuttuvassa yhdeksännen sukupolven Golfissa. SSP mahdollistaa huippunopean latauksen lisäksi nelostason autonomisen ajamisen ominaisuudet, joita voidaan hyödyntää eri maiden lainsäädännön sallimalla tavalla.