Käytämme itse Care of Carlia yhtenä tärkeimmistä laatupukeutumisen verkkokaupoista. Ostamalla linkkiemme kautta tuet samalla Tyyliniekan riippumatonta journalismia.
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.
Oodi V12:lle – Mercedes-Maybachin erikoismallissa on kaksitoistamukisen myllyn lisäksi 24 karaatin kultaa
Mercedes-Benz liittyi BMW:n seuraan ja toi S-luokkansa nokalle V12:n 1990-luvun alussa. Tätä nykyä ”täysimoottoria” saa enää Maybach-brändättyyn Ässään, josta esiteltiin nyt kullalla silattu erikoismalli.
X-treme Motor Show päätti harrasteajoneuvokauden komeasti – katso kuvat Hämeenlinnan näyttelystä
Viikonloppuna Hämeenlinnan Loimua- ja Säästöpankki-areenoissa järjestetty X-treme Motor Show toimi jälleen kerran monen autoharrastajan ajokauden päätöstapahtumana. Kävimme paikalla heti lauantaiaamupäivästä, jolloin pihan harrasteautoparkkiin alkoi jo virrata kalustoa pienestä vesisateesta huolimatta.
Mitsubishi Eclipse Cross on nyt täyssähköinen crossover – kyseessä on Renault valepuvussa
Monella fanilla oli muutama vuosi sitten sulattelemista, kun Mitsubishi otti crossoverissaan käyttöön takavuosien coupéista tutun Eclipse-nimen. Nyt Eclipse Cross muuttuu puolestaan täyssähköautoksi, joka on oikeasti Renault Scenic E-Tech valepuvussa.
Syksyn isoin autonäyttely on kohta täällä – X-treme Motor Show järjestetään viikonloppuna Hämeenlinnassa
Autoharrastajien ajokausi alkaa olla loppusuoralla, mutta tapahtumapuolella riittää vielä virtaa. Syksyn isoin harrasteautonäyttely, eli jo perinteiseksi muodostunut X-treme Motor Show houkuttelee harrastajia tulevana viikonloppuna Hämeenlinnaan.
Jäähyväiset moottorilegendalle – Audin turboviitonen poistuu tuotannosta viimeistään kahden vuoden päästä
Audi toi viisisylinterisen rivimoottorin ensimmäistä kertaa 100:n pellin alle vuonna 1976, mutta legenda tästä moottorityypistä tuli vasta turboahdettuna versiona Hannu Mikkolan, Walter Röhrlin ja kumppaneiden ralli-Quattroissa. Ingolstadtin viisimukisen myllyn ikoninen kumu vaimenee valitettavasti lopullisesti parin vuoden päästä.
Sisäinen kilpailu syö pahasti Renault Megane E-Techin myyntiä – sähköautosta aiotaan tehdä nyt hot hatch
Reilut kolme vuotta sitten markkinoille tullut Renault Megane E-Tech ei ole huono sähköauto, mutta viime aikoina se on jäänyt pahasti ranskalaismerkin retrohenkisten sähkömallien varjoon myös myynnillisesti. Niinpä sähkö-Megane uudistetaan hot hatch -tyyliseksi.
Täyssähköisen VW Golfin debyytti viivästyy – syynä Volkswagenin rahapula
Seitsemännen sukupolven VW Golfin pohjalta tehty täyssähköversio joutui väistymään ID.3:n tieltä, mutta Golfin tuleva yhdeksäs sukupolvi on tekemässä comebackin sähköautona. Sen markkinoille tulo on kuitenkin viivästymässä varsin erikoisesta syystä.
Kiinalainen robottipölynimurivalmistaja haastaa Bugattin ja kumppanit – tavoitteena on rakentaa vuoteen 2027 mennessä maailman nopein auto
Kiinalainen Dreame Technology on Xiaomin tukema firma, joka on tähän asti erikoistunut lähinnä kodin elektroniikkaan. Mm. robottipölynimurien valmistajana kunnostautunut Dreame on nyt tähtäämässä aivan uusille urille, koska tavoitteena on maailman nopeimman tuotantoauton rakentaminen vuoteen 2027 mennessä.


