Talvi on kääntynyt kevään puolelle, joten on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja todeta mitkä vaatteet saivat poikkeuksellisen paljon käyttöä. Oma lähtökohtani on pitkälti se, että vaatteet on hankittu käyttöä varten ja kun toimin varsin pienellä vaatekaapilla, ei siellä ole varaa makuuttaa tarpeetonta rättiä. Mutta tästäkin huolimatta tietyt vaatteet valikoituvat päälleni toisia enemmän.

Työpukeutumisessa suosin rennompia vaatteita.
Työpukeutumisessa suosin rennompia vaatteita.

Päällystakit

Päällystakeissa olen käytännössä suosinut kahta takkia, tietyssä määrin olosuhteiden pakosta. Pienemmillä pakkasilla päälläni on ollut laivastonsininen Uniqlon villakangastakki, joka on ollut ehdottomasti eniten käyttämäni takki. Takki on ollut hintaansa nähden ylivoimainen ostos.

Talven perustyyli rakentui Uniqlon päällystakin ja merinovillaisten neuleiden ympärille.
Talven perustyyli rakentui Uniqlon päällystakin ja merinovillaisten neuleiden ympärille.

Kovemmilla pakkasilla olen luottanut Kapteenskasta hankittuun Saint Jamesin laivastonsiniseen kipparitakkiin, joka on paitsi äärimmäisen pelkistetyn tyylikäs, myös lämmin.

Kovemmat pakkaset taltutin Saint Jamesin paksulla kipparitakilla - ja vaimon tekemällä merinovillapipolla.
Kovemmat pakkaset taltutin Saint Jamesin paksulla kipparitakilla – ja vaimon tekemällä merinovillapipolla.

Kengät

Kuluneena talvena olen ollut laiska. Alkutalvesta kun pakkaset eivät olleet kovat, saatoin mennä etenkin Helsingissä Alfred Sargentin mokkanahkaisilla solkikengillä, joihin tein syksyllä kattavan huollon ja puolipohjauksen. Mutta loppujen lopuksi vedin talven Bexleyn mokkanahkaisilla chukka-kengillä, joissa on omalle askellukselleni pitävät crepe-pohjat.

Bexleyn mokkanahkaiset chukkat olivat talven luottokengät.
Bexleyn mokkanahkaiset chukkat olivat talven luottokengät.

Neuleet


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA


Talven perustyylini rakentui pitkälti kauluspaita-neulepusero -yhdistelmään, sillä työni ei edellyttänyt säännöllistä pukupukeutumista, tai edes irtotakkia. Koska kauluspaidan päällä riitti ohut neulepusero, tykästyin Uniqlon hinta-laatusuhteeltaan erinomaisiin neuleisiin. Talven uutuusväri omassa vaatekaapissani oli tummanvihreä, jota olin jostain syystä vältellyt kaikki nämä vuodet.

Uniqlon tummanvihreä neulepusero ja Lean Garmentsin nappikauluspaita olivat usein käyttämäni yhdistelmä.
Uniqlon tummanvihreä neulepusero ja Lean Garmentsin nappikauluspaita olivat usein käyttämäni yhdistelmä.
Merinovillainen poolopusero ja laivastonsininen villakangastakki ovat talven monikäyttöisiä vaatekappaleita.
Merinovillainen poolopusero ja laivastonsininen villakangastakki ovat talven monikäyttöisiä vaatekappaleita.

Housut

Housuissa rotaatiota oli enemmän, mutta useimmin jalkaani vedin Gantin tai Cornelianin villakangashousut, sekä kovemmilla pakkasilla Bugattin vakosamettihousut. Satunnaisesti jalassa olivat jotkin toiset sammarit, mutta pukuja lukuunottamatta näillä menin talven yli.

Cornelianin villakangashousut ovat olleet useamman talven ajan kovassa käytössä. Ja ne ovat kestäneet erinomaisesti.
Cornelianin villakangashousut ovat olleet useamman talven ajan kovassa käytössä. Ja ne ovat kestäneet erinomaisesti.
Vakosamettihousut vedin jalkaan kovimmilla pakkasilla.
Vakosamettihousut vedin jalkaan kovimmilla pakkasilla.

Huivit

Huiveissa valintani kohdistui yleensä Alpan tai Herrainpukimon huiveihin, sekä satunnaisesti Balmuiriin. Balmuirin kohdalla käyttöni jäi vähäisemmäksi, koska vaimoni evakuoi mahtavan kashmir-huivin omaan käyttöönsä. 🙂

Balmuirin upea kashmirhuivi päätyi vaimolle.
Balmuirin upea kashmirhuivi päätyi vaimolle.

Alpan huivi oli talven ehdoton yllättäjä, sillä minulla ei ollut aiemmin kokemuksia alpakanvillaisista tuotteista. Alpan huivi on todella pehmeä, hyvin kashmirmainen, joten se sai paljon käyttöä niin minulla, kuin myös vaimollani. Alpakassa oma tuntumani oli sellainen, että se oli paitsi lämmin, se ei myöskään lauhemmillakaan ilmoilla hiostanut.

Alpan alpakanvillainen kaulahuivi on pehmeä ja lämmin.
Alpan alpakanvillainen kaulahuivi on pehmeä ja lämmin.

Pikkupakkasilla valintani kohdistui Herrainpukimon talvimalliston keltaruskeaan huiviin. Tämä huivi päätyi myös usein vaimoni kaulaan, joten tämäkin huivi sai runsaasti käyttöä meidän perheessä.

Herrainpukimon merinosilkkinen huivi oli talven huippuhankinta.
Herrainpukimon merinosilkkinen huivi oli talven huippuhankinta.

Käsineet

Käsineissä olen yhden toimittajan fani, joten Kämmenen käsineet olivat minulla käytössä aina. Syy on selkeä, sillä suomalaisten nuorten yrittäjien tarina sekä erinomaiset tuotteet ovat yhdistelmä, joka vetoaa minuun. Itselleni paras tarina on lämpimät kädet. 🙂

Kämmenen talvikäsineen yksityiskohta.

Yhteenveto

Talvipukeutumiseni oli varsin vapaamuotoista ja se muodostui irtohousuista, kauluspaidasta, neuleesta, laivastonsinisestä päällystakista, kaulahuivista ja mokkanahkaisista kengistä. Useimmiten luotin Cornelianin, Gantin, Herrainpukimon, Lean Garments’in, Kämmenen, Alpan, Uniqlon ja Bexleyn vaatteisiin.

Talvivaatetukseni yhteenvetona.
Talvivaatetukseni yhteenvetona.
VINKKI! Kun on pakkasta, käytä pipoa. Päätä ei kannata jäädyttää mistään hinnasta.
VINKKI! Kun on pakkasta, käytä pipoa. Päätä ei kannata jäädyttää mistään hinnasta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here