Yleisön joukossa näyttelyhallissa liikuskelee kovin tutun oloinen mies. Päässään hänellä on nuhjuinen mustavalkoinen veneilylakki. Silmien edessä ovat silmälasit ylös nostettuine aurinkolinsseineen. Pitkä ja laiha kumarassa kulkeva mies jutustelee viimeistelemättömän mursuviiksirisupartansa takaa ihmisten kanssa. Päällä on lämpimiin sisätiloihin nähden kuumottava karvareuhka. Huh, mieshän on aivan ilmetty Irwin Goodman!
Tältä mielleyhtymältä ei voinut välttyä tämän vuoden X-treme Motor Showssa, joka totuttuun tapaan järjestetttiin Hämeenlinnan Loimua Areenalla. Paikalle oli saatu esiintymään Irwin & Ryysyranta Orkesteri, jonka keulahahmo on edesmennyttä julkisuuden hahmoa imitoivaksi harvinaisen paljon esikuvansa näköinen. Tilaisuudessa nähtiin myös ensimmäistä kertaa saman katon alla molemmat Irwinin omistamat valkeat jenkkirassit, eli 1967 ensimmäisen lähdön Chevrolet Camaro Coupe, sekä kilpailevan leirin saman vuosimallin Ford Thunderbird Landau.
Camaro oli herra Goodmanin silmäterä, joka nähtiin Hämeenlinnan oman pojan toimesta Keinusaaressa tuoreeltaan 60-luvun lopulla. Laulajakomeetan ympäriltä ei tuolloin puuttunut ihastelevia neitokaisia monen heistä varmasti yrittäen päästä kokemaan aidon Amerikanherkun myös sisätiloista käsin. Sivummalta saattoi myös moni nuorempi ja vanhempikin herra tutkailla komeaa menopeliä hieman kateelliseenkin sävyyn, sillä olihan sporttinen yhdysvaltalaisauto tuolloin harvinaista herkkua Suomenmaalla.
Auto säilyi Irwinin hoteissa vuoteen 1970 saakka, jolloin nimismies kuittaisi auton omistajaltaan pois maksamattomien pankkivelkojen johdosta. Auto ehti olla tämän jälkeen pitkän aikaa poissa julkisuuden valokeilasta, kunnes kulttuurihistoriallisesti arvokas auto on saatettu jälleen suuren kansan tietoisuuteen. Camarolla ja Ukkoslinnulla on ollut merkittävä rooli Irwinin imagon rakentamisessa, jonka tuli näyttäytyä arkisista normeista vapaana. Välillä miehen meno tuntui olevan jopa rehvastelevaa, mistä kaikki suomalaiset eivät tietenkään pitäneet.
Suosittelemme
Irwinin laulutuotannon on sanottu vaihdelleen puoliakustisesta folkista sähköiseen rock-henkiseen musiikkiin. Jotkin hänen menestyneimmistä kappaleistaan yhdistelivät myös saksalaista schlageria suomalaiseen iskelmään. Irwin sävelsi enimmäkseen kappaleensa itse, mikä käännösiskelmien kultaisina vuosikymmeninä 60- ja 70-luvuilla tuntui varmasti raikkaalta tuulahdukselta tuoden sävelkulkuihin aitoa kotimaista fiilistä.
Irwinin kappaleet sanoitti tunnetusti hänen hyvä ystävänsä Vexi Salmi, jonka kielellistä neroutta ilman mies nimeltään Antti Hammarberg ei olisi koskaan ollut samanlainen ilmiö. Vuosien vieriessä Irwin ehti saavuttaa neljällä vuosikymmenellä Suomen virallisen renttumuusikon tittelin niin rohkeilla protestilauluillaan, kuin alati jatkuneella viinan kanssa läträyksellä.
Suomen aikansa suosituimmalla laulajalla olikin tunnetusti omat ylä- ja alamäkensä. Kaikkien tuntema kansanlaulaja ehti 47 vuotta kestäneen elämänsä aikana kiskoa kurkustaan alas enemmän alkoholia, kuin moni meistä yhteensä. Vastoinkäymisistä huolimatta mies oli silti kuin kanveeseista ylös nouseva henkipatto, joka koki suosionsa kliimaksinkin vasta 80-luvun lopulla viikatemiehen roikkuessa jo tukevasti nahkaisen lierihatun liepeessä kiinni.
Näin 80-luvun alussa syntyneenä, ja Irwin-faniksi kasvaneena, olen miettinyt monesti omaa suhtautumistani tähän myyttiseksi hahmoksi nousseeseen artistiin. Jo pelkästä 70-luvusta lumoutuneena olen kokenut tuon vuosikymmenen syntymäni kannalta harmillisen läheisenä ajanjaksona, jota en kuitenkaan itse koskaan päässyt kokemaan. Unelmien omakotitaloksikin olen usein maininnut tuon aikakauden Irwinin omistaman Ryysyrannan, jonka mies rakennutti Hattulaan Parolan Merventielle helmikuussa 1969.
Varhaisimmat muistot Irwinistä kulkeutuvat 80-luvun lapsuusvuosiin kesämökille kokonpolttoon, kun kesken yöttömän juhannusyön autoradiosta kajahti soimaan Irwin. Juhlahumussa Kari-enon pikimustasta Dodge Dartista saanut villitys kertaantui, kun jo edesmennyt Pasi-setä ryntäsi virittämään yönsinisestä -65 Ford Galaxiestaan saman kappaleen kuulumaan. Lopulta stereoääni muuttui triplaksi, kun vielä oman isäukkonikin turkoosinsinisen 1965 Rambler Americanin avonaisista ovista raikasi ilmaan sama radiohitti. Näin Irwinin musiikin tahdeissa syntyi kuin huomaamatta aikuisikään kantaneita pysyviä muistojälkiä yhteisistä hetkistä Suomen suvessa ajasta, joka ei enää koskaan palaa.
Tällaisiin muistikuviin tiivistyy varmasti Irwin Goodmanin merkitys monella muullakin jo hieman vanhempaan ikään ehtineellä suomalaisella. Kansan syvien rivien tulkkina tunnettu artisti viihdytti, nauratti, hätkähdytti ja lopulta myös itketti kokonaista kansakuntaa. Irwinin myötä suomalaisesta musiikista poistui Jätkä-hahmo. Persoona, joka omine inhimmillisine heikkouksineen lauloi laulujaan tavallisista mattimeikäläisistä. Tällä yksinkertaisella reseptillä Irwin tempaisi meidät mukaan muistoihin elämän nousu-, kuin laskuhumaloissakin. 34 vuotta artistin poismenon jälkeen tribuuttibändiä seuraamaan kokoontunut väkijoukko, sekä hänen entisten autojensa ympärillä parveilleet miehet ja naiset pääsivät näin palaamaan nuoruuteensa.
Lepää rauhassa Antti, muistosi elää edelleen vahvana.
