Ranneke tekee kellon siinä missä vaatteet tekevät miehen.
Tästä hyvä esimerkki on esittelemäni NOMOS Glashutte Club Campus Neomatik 39 upealla retrohenkisellä teräsrannekkeella, joka oli merkittävin syy juuri kyseisen kellon hankinnalle. Mutta tilanne parani entisestään, kun hankin retrorannekkeen kaveriksi valmistajan astetta sporttisemman teräsrannekkeen.
Joku voisi kysyä, että onko kahdessa teräsrannekkeessa järkeä, niin vastaukseni on kyllä. Syyn voin nähdä omin silmin ja tuntea ranteessa. Rannekkeiden tuntuma on erilainen ja samalla ne muuttavat tyyliä hienovaraisesti. Lisäksi näin kesää vasten teräsrannekkeet ovat mainio valinta, sillä ne on helppo pestä hiostavan päivän jälkeen.
Nomosin kohdalla on annettava kiitosta myös rannekkeiden helposta pikakiinnityksestä, joka ei saa käyttäjäänsä tuntemaan itseään nakkisormeksi. Retro- ja sporttirannekkeen osalta pientä helpotusta tuonee se, että niissä ei ole päätypaloja, jotka pitää saada sujutettua korvakkeiden väliin kellonkuorta vasten painaen samalla jousinastojen molempia päitä päätypalan sisään.
Jokainen asian kanssa tuskaillut tietää mistä puhun. 🙂
Tekniset eroavaisuudet
Kahden teräsrannekkeen suurimmat erot ovat siinä, että retroranneketta ei voi lyhentää, vaan sen kiinnityspituutta säädetään mesh-rannekkeista tutulla tavalla sujuttamalla rannekkeen häntä rannekkeen vastakappaleen alapuolelle. Tämä ratkaisu tuntuu retrorannekkeessa aluksi hieman oudolta, mutta siihen tottuu nopeasti. Kiinnitys tapahtuu asettamalla rannekkeen pää soljessa olevaan soljen levyiseen hakaseen ja painamalla soljen kansi päälle.
Omaan noin 17,5 senttimetrin ranteeseen rannekkeen häntä meni vielä juuri ja juuri ranteen alle mukavasti, hännän taittuessa jo hieman ranteen kapeammalle puolelle. Eli 40 millimetrin kokoluokan Nomoseissa ranneke ei istu parhaalla tavalla minua kapeammissa ranteissa. Tämä on hyvä tiedostaa tämän rannekkeen kohdalla.
Sporttirannekkeessa on puolestaan taittolukko turvapainikkeilla. Ranneke muodostuu lyhyistä linkeistä, jotka pujotetaan toisiinsa kiinni ja ne lukitaan kahdella rannekkeen sisäpuolella olevalla ruuvilla. Mekanismi on mainio, sillä rannetta vasten ruuvit eivät hevillä irtoa ja vaikka toinen irtoaisi, vaatisi se vielä toisenkin ruuvin irtoamista ja sen jälkeen linkin liukumista koko matkaltaan irti toisesta linkistä.
Käyttömukavuuden kannalta lyhyt linkki tarkoittaa sitä, että rannekkeen pituuden säätäminen omaan ranteeseen sopivaksi onnistuu takuuvarmasti. Sporttirannekkeessa on retrorannekkeen tapaan perinteinen hienosäätömahdollisuus, joka tapahtuu siirtämällä rannekkeen lukkoon kiinnittävää jousinastaa kolmen lukitusreiän välillä. Tämä tarkoittaa noin parin millimetrin säätövaraa. Tässä kohtaa olisi Nomosilla vielä kehittämisen varaa lukkomekanismin osalta.

Hienovaraiset erot tyylissä
Nopealla vilkaisulla molemmat teräsrannekkeet ovat tyylillisesti lähellä toisiaan, mutta niissä on kuitenkin eroa. Rannetuntuma on erilainen johtuen erilaisesta teknisestä toteutuksesta. Retroranneke on ulkonäöltään sopivassa valossa satiinimaisen hehkuva, joka tuo siihen ripauksen 70-lukumaista eleganssia. Sporttiranneke on puolestaan hitusen arkisempi, mutta siinäkin lyhyiden linkkien telaketjumaisesti avautuvat viisteet tuovat kelloon pientä kontrastia, joita harvoissa teräsrannekkeissa on.
Molempia rannekkeita voi käyttää lähes kaikenlaisissa tyyleissä, vapaa-ajan pukeutumisesta bisnekseen. Itse vetäisin rajan smokkiin, joka on pukukoodeista se vähiten formaali, mutta jonka kanssa käyttäisin sileäpintaista kenkien väristä nahkaranneketta, tai sitten teräsmiehenä retroranneketta, jonka perustelen sen satiinimaisella säihkeellä.
Hinnat ja saatavuus
NOMOS Glashütte on kellonvalmistajista kenties aktiivisin myymään kelloihinsa lisärannekkeita. Tämä koskee myös teräsrannekkeita, joiden hinnat ovat kohtuulliset. Retrorannekkeen hinta on 140 euroa ja sporttirannekkeen 380 euroa. Näiden väliin sijoittuu Club Sport -kellomalleihin tarkoitettu päätypalallinen Club Sport -teräsranneke 280 euron hintalapullaan. Hinnat ovat kaikissa rannekkeissa samat rannekkeen leveydestä riippumatta.
Oman rannekkeeni (viralliselta nimeltään Sport Bracelet) ostin Hovisepiltä tiedusteltuani ostomahdollisuutta sähköpostilla.
Loppuajatukset
Rannekkeiden ostaminen ja vaihtaminen on etenkin kelloharrastajille tuttua puuhaa, sillä tämä on helppo tapa tuunata kelloa erilaisiin tarpeisiin – mutta tällöin puhumme pääosin nahka-, tekstiili- ja kumirannekkeista. Syy on selkeä, sillä näissä eri valmistajien tarjonta on laajinta kaikissa hintaluokissa ja saatavuus myös myymälöissä on kohtuullisen hyvä.
Ilahduttavaa on myös se, että entistä useampi kellonvalmistaja on herännyt rannekkeiden olevan hyvä tapa sitouttaa asiakkaita ja tehdä samalla lisäkauppaa. Tässä yksi parhaista esimerkeistä on tässä artikkelissa esiintyvä NOMOS Glashütte, joka tarjoaa kattavasti laadukkaita rannekkeita eri väreissä, materiaaleissa ja kokoluokissa.

Erityisen kiitoksen Nomos saa siitä, että se tarjoaa useampaa teräsrannekevaihtoehtoa, jotka ovat kaiken lisäksi järkihintaisia. Mikäli Nomosin kelloon haluaa ostaa jälkikäteen teräsrannekkeen, tai minkä tahansa muun alkuperäisen rannekkeen, on tämän preemio jälkikäteen ostettuna vain pari kymppiä enemmän, kuin jos kellon olisi ostanut samalla rannekkeella.
NOMOS Glashütte kulkee tässä mielessä vastavirtaan yleiseen ohjeeseen nähden, jossa kello kannattaa ostaa aina teräsrannekkeella, koska silloin terästä saa ranteeseen merkittävästi halvemmalla, kuin jälkikäteen ostaen. Nomosilla se ero on tasan 20 euroa, piste.
Tämän takia minäkin päädyin hankkimaan toisen alkuperäisen teräsrannekkeen kelloni kaveriksi, koska se oli samalla reilu diili.

















