Jaguarilla ei ole tällä hetkellä juuri kerrottavaa uusien autojen osalta, koska lähes kaikkien mallien tuotanto on päättynyt tulevia täyssähköuutuuksia odotellessa. Nyt brittimerkki astui kuitenkin julkisuuteen erittäin klassisen ”uutuuden” merkeissä.
Kyseessä on legendaarisen E-Typen uudelleensyntymä 50 vuotta alkuperäisauton tuotannon päättymisen jälkeen. Jaguar on entisöinyt menneinä vuosinakin E-Typejä virheettömään kuntoon, mutta nyt rakennetut kaksi yksilöä ovat uusista osista tehtyjä kokonaan uusia autoja. Jaguar Classicin käsialaa olevat luomukset päätyvät samalle asiakkaalle, joka on kuulemma ollut erittäin lojaali merkkiä kohtaan ja asuu Kaakkois-Aasiassa.

Tästä kuvauksesta mieleen tulee ainakin huiman autokokoelman haalinut Brunein sulttaani, mutta toki kyseessä voi olla joku vähemmänkin tunnettu keräilijä. Uusien E-Typejen rakentaminen vei yli 2000 työtuntia, ja autoja kuvaillaan Jaguar Classicin Works Bespoke -yksilöintiosaston hienoimmiksi yksilöiksi. Nämä E-Typet myös jäävät yksittäiskappaleiksi, eli mitään vastaavaa piensarjaa ei ole suunnitteilla.
Suosittelemme
Autojen myötä muistellaan E-Typen tuotannon päättymistä puoli vuosisataa sitten. Niinpä uusien yksilöiden inspiraation lähteenä on toiminut E-Typen joutsenlauluksi jäänyt 50 auton Commemorative Edition -sarja vuodelta 1974. Molemmat autot ovat avomallisia Series I:iä, ja ulkoväreiksi valitut sävyt tottelevat nimiä Signet Green ja Opal Black. Uudelleensyntyneet klassikot on tehty yhteistyössä Deakin & Francisin kanssa, joka on Englannin vanhin edelleen toiminnassa oleva jalokivivalmistaja. Firman perinteet ulottuvat hieman Jaguaria pidemmälle, eli vuoteen 1786 asti.

Niinpä autojen sisustoissa on hyödynnetty helmiäistä, leimattuja hopeakoristeita sekä 18 karaatin kullalla päällystettyjä yksityiskohtia. Lisäksi Jaguarien istuimet on verhoiltu Bridge of Weirin vaaleanruskealla nahalla, joka on luonnollisesti käsin ommeltua. Keskikonsoli on tehty puolestaan anodisoidusta alumiinista, ja siihen on kaiverrettu Jaguarin arkistosta lainattu ykkössarjan E-Typen blueprint-piirros. Autoihin on piilotettu myös moderni radio Bluetooth-yhteydellä, ja tuulilasinlämmitinkin kuuluu varusteluun.

Molempia autoja vauhdittaa 3,8-litrainen suora kuutonen, joka on saanut kylkeensä sähköisen bensanruiskutuksen. Lisäksi alkuperäinen nelipykäläinen manuaalivaihteisto on korvattu viisivaihteisella laatikolla, joten ajamisen pitäisi olla vanhoja E-Typejä helpompaa jos näitä autoja raaskitaan ylipäätään käyttää. Uusien spesiaaliyksilöiden hintaa ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta ne tulivat maksamaan varmasti enemmän kuin muutaman vuoden takaiset tehdasentisöidyt E-Typet.




