Chevroletin Corvette-valikoiman kruununjalokiviin kuuluvaa uutta ZR1:tä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen Atlantin toisella puolella, ja ainakin numeroarvojen puolesta moni yllättyi iloisesti.
ZR1 nousee nimittäin lähes hyperautokategoriaan 1079 hevosvoiman huipputehonsa ja 1121 newtonmetrin maksimivääntönsä ansiosta, jotka muuten välitetään pelkille takapyörille. Potkua on niin paljon, että tässä suhteessa Vetten taakse jäävät esimerkiksi Ferrarit 296 GTB, 12Cilindri sekä SF90 Stradale, Lamborghini Revuelto, McLaren 750S, Pagani Huayra ja jopa Mercedes-AMG:n One-hyperauto. Uuden ZR:1:n voimanlähde onkin amerikkalaisen autoteollisuuden historian tehokkain veekasi.

LT7-koodia tottelevalla pannulla on paljon yhteistä Corvette Z06:n LT6:n kanssa, eli kyseessä on 5,5-litrainen ja 180 asteen kampiakselilla varustettu kasi. ZR1:ssä lisäpuhtia on haettu vielä kahdella turboahtimella, ja moni muukin moottorin osa on laitettu uusiksi mäntiä ja kiertokankia myöten. Kahdeksanpykäläistä kaksoiskytkinvaihteistoakin on vahvistettu monin tavoin LT7:n massiivisen väännön ehdoilla.
Kaikkia suoritusarvoja ei vielä kerrota, mutta auton pitäisi yltää helposti yli 346 km/h:n huippunopeuteen, jota ei ole rajoitettu elektronisesti. Neljä eri testikuskia rikkoi ZR1:llä 200 tuntimailin eli 322 km/h:n rajapyykin Nürburgringillä jo ensimmäisellä yrittämällä, ja varttimailin ajaksi kerrotaan puolestaan 9,7 sekuntia 241 km/h:n loppunopeudella. Kyyti on siis hurjaa, mutta hyper-Vette jää silti 400 metrin kiihdytyssuoralla 8,91 sekunnin aikaan yltäneelle Dodge Challenger SRT Demon 170:lle.

ZR1 on myös varsin kevyt moneen hybridiin tai sähköautoon verrattuna umpikattoisen version 1665 kilon ja avomallin 1705 kilon omamassan myötä. Hidastuvuudesta vastaavat hiilikuitukeraamiset jarrulevyt, joiden halkaisija on edessä 400 ja takana 390 milliä. Auton ulkoisiin tunnusmerkkeihin kuuluvat esimerkiksi ilman läpivirtauskanavalla varustettu nokkapelti, hiilikuituinen katto, pieni säädettävä spoileri sekä 20- tai 21-tuumaiset vanteet joko hiilikuituisina tai alumiinisina. Korissa on katon lisäksi muitakin hiilikuituosia, kuten etusplitteri, sivuhelmat, kyljen ilmanohjaimet sekä keulan alla piilotteleva spoileri.
Suosittelemme
Uutta ZR1:tä saa sekä umpimallina että avona, mutta vain ensin mainitussa on Z06 GT3.R -ratakilpurissa debytoinut kaksiosainen takalasi hiilikuituisen välipuolan ilmanpoistoaukoilla. ZTK-suorituskykypaketti tekee autosta kuulemma suoranaisen ratahirviön esimerkiksi massiivisen takasiiven, monien muiden spoilereiden, jäykempien jousien ja iskunvaimentimien sekä Michelinin Pilot Sport Cup 2R -renkaiden myötä. Saatavilla on myös Carbon Aero -niminen paketti, joka pitää sisällään vain ZTK-paketin aerodynamiikkaosat.

Sisätilojen muutokset rajoittuvat lähinnä ZR1-logoihin ympäri ohjaamoa, mutta autoon on lisätty myös ahtopainemittari. Uuden ZR1:n tuotanto Kentuckyn Bowling Greenin tehtaalla ja myynti USA:ssa alkavat vasta ensi vuonna, joten hinnoista ei ole vielä tietoa Atlantin toisella puolellakaan. Myöhemmin luvassa pitäisi olla vieläkin tehokkaampi Vette, joka saa sähköapua ja Zora-lisänimen kunnianosoituksena Corvetten ”isänä” pidetylle Zora Arkus Duntoville.

