Elon Muskin perustama Tesla on ollut yksi autoalan suurimmista sensaatioista viime vuosina. Käytännössä tyhjästä nyhjäistyn kalifornialaisfirman Model S on noussut sähköautojen virstanpylvääksi, johon kaikkia muita sähkökäyttöisiä menopelejä verrataan. Model S on hyvännäköinen iso luiskaperä, joka tarjoaa kotimarkkinoillaan tilat jopa seitsemälle hengelle. Lisäksi tehokkain nelivetomalli P90D pitää kiihdytyksissä superautoja pilkkanaan, ja toimintasädekin on optimiolosuhteissa 500 kilometrin luokkaa.
Ei ole siis mikään ihme, että perinteisten automerkkien sähkömallit ovat viime vuosina vaikuttaneet lähinnä surkuhupaisilta Teslan rinnalla. Tähän on kuitenkin tulossa muutos, kun perinnevalmistajatkin ovat vihdoin heränneet kalifornialaisen start up -yrityksen muodostamaan uhkaan. Monet automerkit ovat jo esitelleet konsepteja Teslan haastajistaan, joista ensimmäiset saadaan tuotantoon muutaman vuoden päästä. Tesla Model S:n ainutlaatuinen asema uhkaa siis kadota, ja niinpä Kalifornian pojat ovat laajentamassa mallistoaan. Merkki esitteli jo viime syksynä Model X -nimisen crossoverin, joka on kuin korotettu ja pulleampi Model S. Katumaasturin erikoisuutena ovat haukansiipiovina tunnetut takaovet, jotka aukeavat ylöspäin.
Tämä ei kuitenkaan riitä, koska kaikesta hypetyksestä huolimatta Tesla ei tuota vieläkään voittoa. Kalliin hintaluokan Model S:n ja Model X:n ostajien määrä on varsin rajallinen, joten Tesla kaipaa pienempää ja halvempaa sähköautoa. Sellainen on nyt tulossa, mutta myynnin aloitusajankohdasta ei ole vielä selvyyttä. Optimistisimmat puhuvat jopa tämän vuoden lopusta, mutta todennäköisemmin auto tulee tarjolle vasta ensi vuoden puolivälissä tai lopussa.
Pienempi Tesla on nimeltään Model III, ja sen pitäisi olla noin 20 prosenttia Model S:ää kevyempi. Myös hinnassa on huomattava ero isoveljeen verrattuna. Model S maksaa nimittäin kotimarkkinoillaan noin 60 000 dollaria, kun taas Model III:n hintojen pitäisi alkaa vain 35 000 taalasta. Pikku-Teslan akut pystyy kuulemma lataamaan täyteen vain hieman yli 25 minuutissa, ja toimintasäde on mukavat 320 kilometriä. Tämä ei ole ihan Model S:n luokkaa, mutta riittää varmasti useimmille sähköautoilijoille.
Teslan unelma edullisen sähköauton rakentamisesta on siis muuttumassa todeksi hyvin pian. Model III:n kehitystyö on huippusalaista, joten autosta ei ole päässyt julkisuuteen vielä minkäänlaista kuvaa. Tietojen varjeleminen on ymmärrettävää, koska Tesla haluaa ohjata ostajien mielenkiinnon tällä hetkellä saatavilla oleviin malleihin, eli Model S:ään ja Model X:ään. Tuleva Model III voi kuitenkin tarjota Teslalle todellisen läpimurron suuremman ostajakunnan ulottuville.